Kolmen E:n arki – etätyöt, etäopiskelu ja eristys

Pari viikkoa sitten sekä meidän että monen muunkin suomalaisen arki mullistui ennen näkemättömällä tavalla. Vallitsevan koronavirusepidemian takia hallitus on joutunut tekemään vaikeita päätöksiä ja asettamaan rajoituksia, joita Suomessa ei ole aiemmin tarvittu. Iso määrä suomalaisista siirtyi etätöihin ja lapset koululaisista lähtien koteihinsa. Näin myös meillä.

Blogiin aiheesta kirjoittaminen on ollut mielessä, mutta minun on pitänyt ensin tasata omia fiiliksiäni, kuunnella ja lukea muiden kokemuksia sekä tietyllä tapaa sopeutua tähän tilanteeseen, vaikka mieli taisteleekin vastaan joka päivä.

Osa on jo ilmoittanut, ettei halua kuulla tai lukea koronasta enää mitään, koska aihe tulee korvista ulos. Ahdistaa liikaa, ärsyttää, pelottaa ja turhauttaa. Ymmärrän nämä fiilikset. Liika on aina liikaa uutisten ja muun tiedonkin lukemisessa. Oman mielenterveyden takia saattaa olla syytäkin vähentää uutistulvaa <3

Mutta meidän arkeen korona on vaikuttanut aika paljonkin, joten siksi tämä poikkeustila näkyy arjessamme ihan joka ikinen päivä. En voi laittaa asian suhteen päätäni pensaaseen, sulkea käsilläni korviani ja laittaa silmiäni kiinni samalla lällätellen ja toivoen, että tämä paha uni loppuisi jo.

Tämä on nyt totista totta ja tulee todennäköisesti jatkumaan vielä pitkään.

Arki muuttui äkisti: pois töistä, koulusta ja päiväkodista

Torstai 12.3. oli viimeinen päivä, kun kävimme koko perhe kaupoilla. Perjantai 13.3. oli minun viimeinen työpäiväni toimistolla ja kuopuksemme päiväkotipäivä. Esikoinen oli maanantaina 16.3. viimeistä päivää koulussa.

Tämän jälkeen olemme poikien kanssa olleet enimmäkseen kotona. Toinen perheen aikuisista on käynyt hoitamassa tarvittavat kauppa- tai apteekkiostokset, olemme ulkoilleet, käyneet tyhjissä puistoissa ja koulun pihalla. Tosin, viime päivien aikana emme ole poikien kanssa käyneet juurikaan omaa pihaa kauempana, paitsi autolla.

Etätyö kotona

Olen joskus tehnyt yksittäisiä etätyöpäiviä, tosin silloin esikoinen on ollut koulussa ja pienempi päiväkodissa. Muutamia työpäiviä olen tehnyt kipeiden lasten ollessa kotona ja jo silloin olen huomannut, miten se työnteko (tottakai) on vaikeampaa, kun siinä on myös ne pienet huollettavat kotona.

Meillä on se hyvä, että työnantajan puolesta yhteydet sekä tarvikkeet tukevat etätyön tekemistä. Nyt tässä poikkeustilanteessa saimme hakea myös näytön, telakan sekä näppäimistön töistä kotiin, jos ei kotoa löytynyt ennestään. Olen tehnyt työpisteeni meidän makuuhuoneeseemme, mutta tarvittaessa läppärin kanssa voin tehdä hommia vaikka keittiönpöydän äärellä.

Puitteet itse työntekemiseen ovat siis hyvät. Yhteydenpito työkavereihin on helppoa ja oma työni sisältää 97 prosenttisesti nimenomaan koneella tehtäviä hommia, joten töideni hoitaminen ei katso paikkaa eikä välttämättä aikaa (pl. puhelinvaihteemme päivystys).

Kotitoimiston työtuoli vaihtuu toisinaan jumppapalloon.

Koululaisen etäopiskelu kotona ja lisäksi yksi päiväkotilainenkin

Ekaluokkalaisemme on nyt 1,5 viikkoa opiskellut kotona. Opettaja laittaa aina aamulla Pedanettiin päivän tehtävät. On tehty kirjoista tehtäviä, on tehty metsäretki ja temppurata pihalle. Lukemista ja luetun ymmärtämistä tulee paljon jo siinä, kun koululainen itse lukee tehtävänannot ja sitten yhdessä vielä katsotaan, että mitä nyt pitikään tehdä.

Koululaisen hermot eivät aina ihan riitä. Häntä turhauttaa, kun ”on niiiin paljon lukemista, ei jaksa!” tai ”niiiin tyhmä tehtävä taas, en haluu tehä tätä!”. Hän ei omien sanojensa mukaan osaa mitään ja on tyhmä. Joka päivä häntä on kannustettava ja tsempattava, koska oikeasti hän on taitava koululainen. Tehtävät saadaan kuin saadaankin kunnialla tehtyä joka päivä.

Itseltäni tämä myös vaatii paljon, koska minun pitäisi muistaa olla se kärsivällinen vanhempi, mutta myönnän, toisinaan menee kuppi nurin. Onneksi kyseessä on sentään nämä ekaluokkalaisen tehtävät, joissa minäkin vielä pysyn mukana, mitä pitää tehdä 😀

Vaikka nyt painotetaan, ettei vanhempien tehtävä ole opettaa lapsiaan, vaatii kuitenkin tällainen ekaluokkalainen vielä aika paljon ohjeistusta ja tukea.

Koululainen tekee tehtävät milloin missäkin. Välillä lattialla, välillä sängyllä, joskus jopa ihan pöydän äärellä.

Mukana menossa on myös yksi energinen 4-vuotias. Hänelle olen yrittänyt kehitellä omia tehtäviä siksi aikaa, kun mie teen töitä ja koululainen opiskelee. Monesti hän kyllä saakin katsoa tabletilla Pikku Kakkosen sovellusta.

Tällä viikolla saimme päiväkodistakin tehtäväpaketin kotiin, joten saamme päiväkotilaisellemme sopivia tehtäviä, jotka ihanat ammattilaiset ovat valinneet.

Tiedän myös, että netti on tällä hetkellä pullollaan erilaisia sivustoja ja vinkkejä lapsille sopivista tehtävistä ja touhuista. En vain ole oikein jaksanut perehtyä 😀

Neljävuotiaalle omaa tekemistä.

Päiviemme arkirytmi

Miten tämä paletti saadaan tällä hetkellä toimimaan? Kieltämättä maanantaina 16.3. hallituksen tiedotustilaisuuden jälkeen itkin, aika paljonkin. Minua hirvitti, miten saan hoidettua omat työni sekä koululaisen opiskelut että päiväkotilaisen virikkeet niin, että olisin vielä järjissäni tämän, mahdollisesti pitkään kestävän ajanjakson jälkeen.

Minut paremmin tuntevat tietävät, että esimerkiksi kotiäitiajat eivät ole olleet sitä parhainta aikaa meikäläiselle, vaikka silloin saikin oikein luvan kanssa olla sosiaalinen ja nähdä paljon kavereita.

Nyt tapahtui siis täysin yllättäen, ilman omaa tahtoa, paluu kotiäitiaikoihin, mutta ilman niitä tärkeitä sosiaalisia lähikontakteja tai tukiverkostoa. Lisähöysteenä tähän omat työt sekä koululaisen koulu ja kaikki kotihommat ruoanlaitosta lähtien siihen päälle. Ja että olemme nimenomaan enimmäkseen kotona. Koko porukka, pl. mies, joka saa olla kotoa pois aikaisesta aamusta iltapäivään.

Koska olen löytänyt itsestäni entistä parempaa organisointikykyä, sinnikkyyttä sekä kestävämpiä hermoja, rytmittyvät arkipäivämme tällä hetkellä seuraavasti:

klo 7.00 herään, juon kahvit, syön puuron sekä suoritan muut aamutoimeni

klo 7.30 – 8.00 aloittelen omia töitäni, tätä ennen kierrän pihan ympäri, siis ”menen töihin” 😀 Pojat heräilevät. Heidän aamupalat ym.

klo 9.00 – 10.00 pojat ulkoilevat pihallamme kahdestaan (luojan kiitos omasta pihasta ja jo isommista lapsista!)

klo 10.00 alkaa koulu ja pienemmälle jotain tekemistä, itse parhaani mukaan näpyttelen töitä

klo 11.00 / jälkeen lounas

klo 11.30 joko ulkoilua tai lisää koulutehtäviä, mie näpyttelen töitä

klo 14.00 mennessä koulutehtävät sekä omat työt pääosin paketissa ja välipalan aika.

Iltapäivästä ulkoilua tai ihan vain vaikka päikkärit (äidille). Mies tulee kotiin noin klo 16-17. Syödään päivällinen, juodaan kahvit. Alkuillasta vielä ulkoilua ja yllättäen kotona hengailua. Klo 21.00 viimeistään on poikien aika rauhoittua nukkumaan. Ja seuraavana päivänä sama alusta 😀

En sano, että työteho olisi ihan huipussaan tai mikään muukaan, mutta nyt elämme poikkeustilassa. Tämä ei ole normaalia arkeamme, josta tavallisesti yritämme selviytyä. Tämä on poikkeuksellista, joten olisi syytä muistaa myös armollisuus.

Koulutehtävänä saimme mennä metsään retkelle.

Arjessamme muuttui oleellisesti sosiaalisten lähikontaktien häviäminen

Normaaliarjessa minä menen aamulla töihin työpaikalleni, näen siellä työkavereita, jutellaan, heitetään hyvää, joskus huonoakin huumoria. Pienempi poikamme menee päiväkotiin, jossa hänellä on kavereita, ulkoilua ja ohjattua toimintaa sekä kolme ateriaa. Koululainen menee kouluun, jossa hänellä on kavereita, opettaja ohjaamassa ja auttamassa sekä kaksi ateriaa.

Nyt tämä kaikki tapahtuu kotona. Ruokaa menee oikeasti paljon, koska syömme päivän kaikki viisi ateriaa kotona (ei, en siis hamstraa kun näet minut kaupan käytävällä täysien ostoskärryjen kanssa. Olen ostamassa meille viikon ruokatarpeita, ettei tarvitse joka päivä kaupassa käydä).

Poikien sosiaaliset lähikontaktit ovat toisensa ja me vanhemmat. Koululainen saattaa soitella joskus wa-puheluita parhaalle ystävälleen. Arjestamme puuttuu varhaiskasvattajien sekä koulun henkilökunnan tuoma tuki kasvatukseen ja opetukseen.

Tämä paletti pitää nyt ihan oikeasti pyörittää oman perheen kesken, kaikkinensa. Vaikka siellä on opettajat sekä päiväkotiryhmän aikuisia ”langan päässä” tarvittaessa vastaamassa kysymyksiin ja auttamassa, ei se ole kuitenkaan sama asia kuin fyysinen läsnäolo.

Meillä ei niinkään vaikuttanut harrastusten lopettaminen, koska meidän perhe ei harrasta, mutta olisihan se kiva kuitenkin kavereita nähdä ihan livenä, kuten myös sukulaisia ja käydä kaupoilla pyörimässä sekä joskus ulkona syömässä, niin sanotusti mennä valmiiseen pöytään.

Viikonloppuna teimme retken omalle takapihallemme.

Noudatamme arjessamme vahvoja suosituksia ja rajoituksia

Kuten tästä tekstistäni tulee ilmi, noudatamme parhaamme mukaan tällä hetkellä vallitsevia hallituksen antamia vahvoja suosituksia sekä rajoituksia  (linkki vie Ylen uutiseen 16.3.). Vaikka päiväkodit ja koulut ovat auki kaikille, on mulla kuitenkin mahdollisuus etätyöhön (jolloin myös palkka juoksee) ja näin pitää lapset sekä itseni kotona. Välttelemme sosiaalisia lähikontakteja ja some on nyt varsinkin minulla isoin apu sekä pelastus yhteydenpidossa. Ulkoilua ei ole rajoitettu, joten sitä meillä on paljon.

Tiedän, että meidän perheen pitää olla kiitollinen tästä omasta, lähes helposta tilanteesta, koska on monia perheitä, jotka ovat todellisessa ahdingossa tällä hetkellä. Haasteita heille tuovat työ- ja taloustilanteet tai ei ole mahdollisuutta tehdä etätyötä. Moni työskentelee kriittisellä alalla tai perheen voimavarat ja resurssit eivät yksinkertaisesti riitä esimerkiksi kotikouluun. Tai kotiolot eivät muutenkaan ole sopivat ja turvalliset lapsille ja nuorille.

(en ala tässä kohtaa nyt erikseen luettelemaan kaikkia erilaisia, mahdollisia tilanteita asian tiimoilta, koska tämä koskettaa niiiiin monia perheitä ja kotitalouksia).

Kaikki tunteet ovat sallittuja

Kunhan tässä olen vielä hieman kasaillut itseäni, tulen varmaankin tekemään postauksen, jossa avaan omia fiiliksiäni asian tiimoilta tarkemmin.

Somessa ja muualla vallitsee (edelleen) ilmapiiri, jossa esimerkiksi ahdistuneiden, masentuneiden ja ylipäänsä sanan korona mainitsevien olisi syytä pysyä somesta pois, ettei oman uutisvirran ”good vibes only” kärsi. Ymmärrän tämänkin, mutta valitettavasti tilanne on se, että tämä asia koskettaa ihan jokaista suomalaista ja todella moni on syystäkin ahdistunut.

Olemmehan meille suomalaisille oudon ja pelottavan tilanteen äärellä. Osa löytääkin ne omat keinonsa selvitä järjissään mahdollisesti paljonkin muuttuneessa arjessaan, osalla tämä tekee todella vaikeaa. Erilaisia ja eri tavalla asioita käsitteleviä kun me ihmiset olemme.

On toki enemmän kuin suotavaa tässä tilanteessa löytää arjestaan hyviä, positiivisia ja iloa tuovia aiheita, mutta kaikki tunteet ovat sallittuja.

Osa jakaa arkeaan myös siellä somessa, toisilla korona on enemmän pinnalla päivityksissä kuin toisilla. Onneksi löytyy myös sitä huumoria, lempeyttä ja yhteisöllisyyttäkin.

Mutta, minä eikä kukaan muukaan ole oikeutettu tässä tai missään muussakaan tilanteessa olemaan toisilleen ilkeitä tai alkaa joka käänteessä vertailemaan, kenellä menee huonoiten, kenellä on kaikista eniten tekemistä, kuka kuuluu eniten riskiryhmään tai kuka saisi somessa julkaista mitäkin.

Tämä tilanne koskettaa ihan joka ikistä suomalaista, ihan joka ikistä ihmistä maailmassa. Omalta osaltani voin välittää lämpöä ja sympatiaa ihan jokaiseen kotiin, jokaiseen sydämeen ja jokaiseen mieleen, oli se tilanne siellä mikä tahansa.

 

Rakkaudella Henna

 

Tässä myös lukusuosituksia:

Yli pyykkivuorten -blogissa Hanna pitää korona-ajalta päiväkirjaa, jossa hän päivittäin kertoo hänen ja perheensä kuulumisia tämän uudenlaisen arjen keskellä.

Valeäiti perustelee blogissaan, miksi heillä lapset eivät näe kavereitaan, edes ulkona.

Maaret Kallio – Tämä on pitkä lento myrskyn läpi, ja sinulla on tärkeä tehtävä

 

 

1

Positiivinen elämänasenne vs. toksinen positiivisuus

Positiivinen elämänasenne tunnutaan mieltävän sellaiseksi, että positiivisen elämänasenteen omaava ihminen ei koskaan lannistu vastoinkäymisistä ja hän on aina niin iloinen sekä muita tsemppaava. Hänen kasvoillaan ei paljon surua näy ja puheet ovat positiivisesti tulevaisuuteen katsovia. Hänellä ei ole vaikeita tunteita ja kaikki on vain ”positive vibes only”. Positiivinen elämänasenne ei kuitenkaan tarkoita pelkästään näitä ja milloin positiivisuus sitten muuttuu toksiseksi?

Positiivisuus on ilman muuta hyväksi. Sanotaan, että positiivisemmin ajatteleva ja tunteva ihminen vetää puoleensa paljon hyvää. Hyvät ja hienot asiat, ihmiset ja tapahtumat tuntuvat vain virtaavan tällaisen ihmisen luo. Ilman, että asioiden eteen täytyy nähdä vaivaa ja tuntea tuskaa.

Positiivisemmat ihmiset hakeutuvat toistensa luo ja toisinaan heidän luo hakeutuu ne hieman mustemmissakin vesissä kulkevat, koska he kokevat saavansa voimaa ja virtaa näistä hyvän mielen lähettiläistä. Positiiviset ihmiset tuntuvat pärjäävän elämässään ja muiden mielestä heidän elämänsä tuntuu olevan niin kovin helppoa ja vaivatonta.

Jotkut voivat ajatella, että sen takia he ovatkin niin positiivisia, kun ei elämän raju koura ole kunnolla kurittanut.

Positiivinen ihminen näkee asioissa monet puolet

Positiivinen ihminen näkee asioissa muitakin puolia kuin joko tai. Hän ymmärtää, että aina kaikki ei ole sitä miltä näyttää ja että asioiden sekä tapahtumien taustalla voi olla paljon sellaisia asioita, jotka eivät näy ulkopuolelle.

Tämän ymmärryksen takia hän osaa myös olla jatkuvasti tuomitsematta toisten tekoja tai syyllistämättä muita heidän päätöksistään. Hän osaa katsoa maailmaa laajemmin, imee itseensä tietoa ja välittää tätä tietoa muillekin.

Hän ei takerru ainoastaan yhteen totuuteen, jota voi sitten jankuttaa ympärilleen oleville. Tarvittaessa hän myöntää virheensä ja on halukas kehittymään sekä oppimaan. Hän ei jää niin sanotusti tuleen makaamaan, vaan tekee asioiden eteen paljonkin.

Kun positiivisuus menee yli eli muuttuu toksiseksi positiivisuudeksi

Positiivisuus voi mennä myös yli. Ihminen luo itselleen mielikuvan, että jokainen päivä olisi syytä hymyillä, negatiiviset ja vaikeammat tunteet kielletään sekä muilta ja mikä pahinta, myös itseltään.

Jos kaverilla menee huonommin, se kuitataan toteamalla:

”Kyllä se siitä, ajattele kaikkia hyviä asioita sun elämässä, ei ole mitään syytä murehtia”.

Samalla tätä hoetaan myös itselle, ettei ole nyt mitään syytä murehtia tai tuntea ärsytystä, koska ei muka ole mitään syytä ja aina jollain muulla voi asiat olla huonommin. Sysätään vaikeammat tunteet syrjään eikä anneta niiden tulla, saati käsitellä niitä tai yritetä ymmärtää.

Kun ympärille on sitten kertynyt paljon pelkkää positiivisuutta, iloa, hymyä ja kiitollisuutta, negatiivisten ja vaikeampien tunteiden kieltämistä, voi vaikeampien tunteiden kanssa painiva ihminen ahdistua entisestään, koska kokee itsensä jollain tavalla vialliseksi.

Hän miettii, miksei pysty olemaan koko ajan niin iloinen ja kiitollinen jokaisesta ympärillään olevasta asiasta. Tämä omien vaikeiden tunteiden patoaminen sairastuttaa ihmisen. Tekee sellaisista pienemmistäkin murheista liian suuria käytäväksi yksinään läpi.

Sitä miettii, kenelle enää uskaltaa kertoa, jos onkin huono päivä tai joku asia oikein ärsyttää. Ei uskalleta kertoa, koska pelkää sitä omien tunteiden tyrmäystä ja vähättelyä. Tietää saavansa vastaukseksi ”Kyllä se siitä hei!”.

Somen olisi suotavaa täyttyä ”Ihanaa päivää just sulle!” -hokemista ja #kiitollinensiunattuonnellinen hästägeistä. Masentuneiden sekä ahdistuneiden olisi syytä pysyä poissa ja mieluiten muuttaa elämänasennettaan positiivisempaan.

Ei saisi valittaa tai ärsyyntyä turhista, koska maailmassa on niin paljon isompiakin murheita ja ihmisten kärsimystä. ”Miksi sitten teet / katsot / hengität, jos niin ärsyttää?”

Tätä kutsutaan toksiseksi positiivisuudeksi. Aaro Immonen kuvailee toksista positiivisuutta kolumnisssan näin:

”Toksisen positiivisuuden käsite kuvaa haitallista positiivisuuspuhetta, jossa ainoastaan myönteiset tunteet ovat hyväksyttyjä. Sen mukaan meidän kaikkien pitäisi olla hyvää oloa säteileviä pikkuaurinkoja. Jopa syöpäsairailta odotetaan jatkuvaa positiivisuutta – ikään kuin se parantaisi heidät.”

Positiivinen elämänasenne

Terveellä tavalla positiivinen ymmärtää ja näyttää ne huonotkin tunteet.

Kuulostaa hassulta, mutta kyllä, puhutaan terveellä tavalla positiivisesta, koska toksinen positiivisuus ei ole tervettä, ei itselleen eikä muille.

Terveellä tavalla positiivinen ymmärtää, että elämään kuuluu ne huonot päivät, huonot fiilikset, niin itsellä kuin muillakin. Elämässä sattuu ja tapahtuu koko ajan. Toiset asiat lyövät enemmän maihin, toisista vastoinkäymisistä selvitään helpommin.

Hän osaa olla ymmärtäväinen muita kohtaan eikä ole heti tyrmäämässä näiden huonoja fiiliksiä. Elää hetken mukana fiiliksissä, eikä tyrkytä yltiöpositiivista ajattelua. Hän antaa toisen itkeä, jos itkettää. Antaa purkaa ärsytystään, jos ärsyttää.

Tärkeintä on, että hän tajuaa kaikkien tunteiden kuuluvan elämään, siinä missä syöminen ja hengittäminenkin.

Hän antaa tunteiden tulla, märehtii ehkä hetken, käsittelee ne ja tämän jälkeen jälkeen antaa tunteiden mennä. Pienempikin v*tutus voi kasvaa todella isoksi, jos sitä ei uskalla missään tai kenellekään kertoa. 

Positiivinenkin ihminen voi toisinaan olla alamaissa

Positiivisen elämänasenteen omaava ihminenkin voi lannistua. Hän voi hetkittäin vaipua polvilleen ja huutaa tuskaansa sekä ahdistustaan maailmaa kohtaan. Hän saattaa hetkittäin inhota kaikkia ihmisiä ja kirota kaikki alimpaan helvettiin.

Toisinaan hänestä saattaa tuntua, ettei mistään tule mitään, kaikki menee pieleen kuitenkin. Kukapa häneen nyt edes uskoisi tai kukapa hänestä oikeasti välittäisi.

Sitten, aina lopulta, sieltä syvältä sisimmästä löytyy se jokin. Sellainen tietty pilkahdus, tietty asenne.

Se on se positiivinen elämänasenne. Luotto siihen, että elämä kantaa.

Kun on hetki ryvetty pohjalla, tajutaan kuitenkin, että asioilla on tapana järjestyä. Jollain tavalla. Ei välttämättä sillä parhaalla mahdollisella, itsensä ajattelemalla ja haaveilemalla tavalla, mutta jollain tavalla kuitenkin.

Päästään eteenpäin, päästään ylöspäin. Positiivinen ihminen voi tuntea hyvinkin negatiivisia ja vaikeita tunteita, mutta löytää silti itsestään niitä helpompia ja kevyempiä tunteita, löytää sen toivon sisimmästään. Hän tutkii sisintään, yrittää oppia tuntemaan itsensä paremmin, jotta voisi olla oikeasti se, kuka on.

Hän onkin toisinaan tehnyt paljonkin töitä oman sisimpänsä kanssa, jotta osaisi käsitellä tunteitaan, kaikenlaisia tunteitaan. Hän ottaa vastaan myös ne negatiiviset ja vaikeammat tunteet sekä elämän nurjemmat puolet.

Toisinaan nämä ihmiset ovatkin kokeneet paljon enemmän kuin mitä voisi ulkopuolisen silmin ajatella. Positiivinen elämänasenne ei siis tarkoita pelkkää hymyä, iloa, kauniita asioita.

Positiivinen elämänasenne voi sisältää myös paljon tuskaisia tunteita, hengen lamauttavaa ahdistusta, päänsisäisiä mörköjä, mustaa menneisyyttä.

Sisimmässä on kuitenkin se usko ja toivo parempaan huomiseen, höystettynä huumorintajulla, ystävällisyydellä, tsempeillä ja asioiden hyvien puolien etsimisenä.

Rakkaudella Henna

 

Kaisa, 37, söi, treenasi ja tavoitteli unelmiaan innolla – kotona hän itki pahaa oloaan ja vajosi apatiaan

Vaikeita asioita ei voi peittää positiivisuudella – on yhtä tärkeää nähdä elämän pimeät ja vaikeat puolet

 

Tämän alkuperäinen postaus on julkaistu vanhassa blogissa 4/19.

2

Ystävyys on arjen kantava voima

Hyvän ystävyyssuhteen ylläpitäminen vaatii oman osansa ja panostuksensa. Hyviä ihmissuhteita kannattaa vaalia hellyydellä ja rakkaudella. Sellaisia ihmissuhteita, joista molemmat osapuolet kokevat saavansa enemmän hyvää kuin huonoa.

Ystävyyden pitää antaa enemmän kuin ottaa. Sen on oltava arjessa kantava voima, ei sellainen, joka ottaa energiaa. Ystävyyden eteen pitää nähdä vaivaa, mutta se ei saa olla vaiva. Ystävän nimen näkyminen viestin lähettäjänä ei saa aiheuttaa stressireaktioita ja pelkoa, että mitähän tällä kertaa. Hyvä ystävyys ei ole syyllistämistä tai jatkuvaa mielenpahoittamista suuntaan ja toiseen.

Hyvä ystävyys antaa tilaa sekä ymmärrystä erilaisille elämäntilanteille ja muille läheisille ihmisille.

Ystävien tuki

Ystävät kannustavat, tsemppaavat ja kurkottavat kanssasi tähtiin. He antavat sinun loistaa eivätkä tuo mustia pilviä päällesi tai polje sinua maanrakoon.

Ystävät iloitsevat kanssasi onnistumisistasi. He ainakin yrittävät iloita, vaikka voisivat itse huonommin. Sinun onnistumiset eivät kuitenkaan pitäisi olla muilta pois eikä sinun pidä joutua ottamaan vastaan jatkuvaa negatiivista kommentointia.

Ystävät uskovat sinuun silloinkin, kun et jaksaisi uskoa itseesi. He kannattelevat, mutta eivät voi lentää puolestasi. Siipesi sinun on levitettävä itse ja lennettävä niillä.

Ystävät tukevat sinua ja ainakin yrittävät ymmärtää erilaiset ratkaisusi sekä elämäntilanteesi. Ystäville ei pitäisi joutua jatkuvasti selittämään tai perustelemaan jokaista tekemääsi päätöstä. 

Jatka lukemista ”Ystävyys on arjen kantava voima”

8

Hyviä hetkiä ja voimavaroja arjessa

Elämämme on pääsääntöisesti arkea. Emme elä päivästä toiseen juhlahumussa ilotulitusten räiskeessä. Koska nimenomaan arki on se, jota elämme, on arjesta löydyttävä niitä hyviä hetkiä ja arjen voimavaroja.

Instaani seuraavat ja läheisimpäni tietävät, että arki on minulle toisinaan melkoista väsynyttä räpiköintiä. Se, että saan joka aamu itseni ylös sängystä, laitettua meidät poikien kanssa valmiiksi sekä vietyä toisen päiväkotiin ja toisen kouluun. Se vie jo oman osansa energiasta. 

Aamusta kun on selvitty, voi töissä keskittyä ihan muihin asioihin. Iltapäivästä sitten taas kohtaan päivän ajan skarpanneet lapset, jotka purkavat kiukkunsa minuun ja ovat nälkäisiä. Itsellä on samat fiilikset, väsy ja nälkäkiukku. Yhteentörmäyksiltä ei voida välttyä.

Alkuilta menee päivällisen jälkeen toisinaan menoissa, toisinaan ihan kotona, ei kuitenkaan harrastuksissa. Illasta suihku, iltapala ja seuraavan päivän valmistelut. Tämä twistattuna poikien iltavillillä ja kaikella muullakin villillä. Ja taas seuraavana päivänä sama homma alusta.

Tätä samantyylistä arkea elää niin moni muukin. Jos perheessä on sairauksia (psyykkisiä tai fyysisiä), taloudellisia vaikeuksia, parisuhdeongelmia tai haasteita lasten kanssa, voi se tavallinenkin arki tuntua suossa räpiköinniltä isojen ja raskaiden kenkien kanssa.

Jatka lukemista ”Hyviä hetkiä ja voimavaroja arjessa”

7

Laatu korvaa määrän

Kliseistä, mutta paikkansa pitävää, kun sanotaan laadun korvaavan määrän. Aiemmin olen ajatellut hieman toisin, mutta parin viime vuoden aikana olen tullut toisiin ajatuksiin. Kuten monessa muussakin asiassa.

Elämässä on monia eri osa-alueita, joihin ihminen voi joko huomaamattaan tai tietoisesti haalia liikaa asioita. Liikaa tuota, liikaa tätä, kunnes huomaa elävänsä tietynlaisessa ähkyssä eikä tiedä, mihin sitä alkaisi panostamaan.

Iskee väsymys ja uupumus. Sitä on hieman sormi keskellä suuta, kun ei aika tai energia meinaa riittää. Joskus toki väsymyksen ja uupumuksen taustalla muitakin syitä, mutta yksi syy voi olla se, että elämässä on liikaa kaikkea.

Ihmissuhteisiin panostaminen

Välillä on syytä pysähtyä miettimään, millaisiin ihmissuhteisiin haluaa panostaa?

Haluaako olla vähän jotain kaikille niille monille ja saada kaikista vähän jotain irti, vai haluaako panostaa vain niihin muutamaan, joille antaa itsestään enemmän ja tällöin saa heistä enemmän? Kaikkien kaveri tai ystävä ei joka tapauksessa tarvitse olla, mutta toimeenhan on tietyissä tilanteissa tultava.

Jos elämässä on kiirettä muutenkin ja resurssit sekä jaksaminen ovat rajallisia, voi olla hyvä panostaa vain niihin muutamaan, hyvään ihmissuhteeseen. Sellaisiin, jotka antavat enemmän kuin ottavat.

Uuvuttavat ja jatkuvasti pahaa mieltä aiheuttavat ihmissuhteet vievät valtavasti energiaa.

Jatka lukemista ”Laatu korvaa määrän”4

Terveellisemmät elämäntavat pian vuosikymmenen ajan

Monesti uuden vuoden vaihtuessa tai kesän kynnyksellä aloitetaan uudet, terveellisemmät elämäntavat. Otetaan niin sanotusti lyhyen aikavälin tavoite, että esimerkiksi kesään kesään mennessä on saatava viisi kiloa pois. Ei kuitenkaan välttämättä mietitä, että mitäs sitten, kun tavoite on saavutettu, kesä tulee ja tämän jälkeen taas syksy, arki?

Usein terveellisemmät elämäntavat tunnutaan aloitettavan rytinällä ja asenteella ”Kaikki tai ei mitään”. Kerrasta lisätään liikuntaa sohvaperunan nollasta viikkokerrasta viiteen kertaan viikossa, juodaan pelkkää vettä ja syödään ravintoköyhiä salaatteja ja ehkä näiden lisäksi kaiken maailman lisäaineita sisältäviä proteiinituotteita.

Aloitetaan tiukkoja dieettejä, joissa kiellettyjen ruoka-aineiden lista on suurempi kuin sallittujen. Keittopussidieetit, ”syö 8 tunnin ajan ja paastoa 16 tuntia” ynnä muita höpöhöpöjä. Nähdään sielun silmin, miltä sitä sitten mahtaa näyttää esimerkiksi kesään mennessä. Ollaan varmaan todella timmissä kunnossa, eikö?

Näin olen itsekin aikanaan ajatellut. Niiden monien, monien ”Nyt mie alan syömään terveellisemmin ja pitämään itsestäni huolta” -lupausten jälkeen.

Kun sitten se paino ei putoakaan ensimmäisten kahden viikon aikana (päinvastoin saattaa jopa nousta, kun yhtäkkiä lisätään liikuntaa), latistuu fiilis hyvin nopeasti ja lyödään hanskat tiskiin. Paskat, olkoon. Palataan siihen passiiviseen elämäntyyliin ja roskaruokaan. Ei tässä kuitenkaan koskaan onnistuta. Kuulostaako tutulta?

Itse olen päässyt pitkälle omien elämäntapojeni suhteen. Oma tarinani tässä onkin pitkähkö, koska tässä on mennyt niin monta vuotta opetellen ja totutellen uudenlaisia elämäntapoja, mutta kovin lyhyesti tätä ei pysty kertomaan. Tekstin seassa muutoskuvia alkutilanteesta nykypäivään.

Huomiona vielä, ettei itselläni ole sellaisia perussairauksia, jotka olisivat vaikeuttaneet prosessia.

Jatka lukemista ”Terveellisemmät elämäntavat pian vuosikymmenen ajan”9

Sosiaalinen introvertti – vähemmän on enemmän

Jos joku olisi minulle ennen lapsia kertonut, että olen introvertti, olisin nauranut hänelle. Koin olevani hyvinkin sosiaalinen ja kaipaavani ihmisiä ympärilleni. Olin se reipas ja lähes aina hyväntuulinen ihminen, joka jaksoi jutustella yhdelle jos toiselle niitä näitä.

Oman itsetuntemukseni lisääntymisen myötä voin näin muutamaa vuotta myöhemmin, kahden pojan äitinä todeta:

Ihana kun voi pikkuhiljaa tulla ”ulos kaapista” oman introverttiyden kanssa.

Introvertti mielletään usein ujoksi ja täysin omiin oloihinsa vetäytyväksi. Ihmiseksi, joka ei paljon jaksa muiden kanssa kommunikoida ja murahtelee epämääräisiä vastauksia. Ihan näin mustavalkoinen asia ei kuitenkaan ole 😉

Minua edelleenkin kuvaillaan sosiaalisena, iloisena, reippaana ja kaikkien kanssa toimeen tulevana. Ja tällainen minä olenkin! Silti näiden kaikkien takana olen myös hyvin vahvasti introvertti. Vahvemmin kuin olin itse ensin aikanaan ajatellutkaan.

Pälättävä introvertti, kuten esimerkiksi Jyllannin suomineito on hienosti itseään kuvaillut ja asiaan tarkemmin kantaa ottanut tässä postauksessa 😊 Kun luin Terhin postausta, huomasin nyökytteleväni mielessäni lähes koko ajan. Tunnistin tekstistä vahvasti itseni ja tekstin lopussa olleesta introverttitestistä sain tulokseksi, että olisin lähes 100 prosenttinen introvertti.

Jatka lukemista ”Sosiaalinen introvertti – vähemmän on enemmän”3

Kehutko vai lyttäätkö?

Onko sun helpompi kehua ja tsempata muita vai kritisoida ja piikitellä? Kumpi tulee sulta enemmän luonnostaan?

Mie saan välillä kuulla olevani tsemppaaja ja sellaiseksi tunnistan itseni. Mun on tosi helppo heitellä pieniä kehuja, toivottaa tsempit tai jaksamista päivään. Jaella sydämiä, antaa pieniä tsemppikosketuksia, laittaa viestillä pieni positiivinen ajatus. Kertoa toiselle, että tässä mie olen ja haluan hänelle pelkkää hyvää.

Mun on nykyään erittäin vaikea alkaa piikittelemään muille tai kritisoimaan sekä lyttäämään muita ihmisiä. Vaikka olen tarponut omien olojeni suhteen jonkunlaisessa suossa melko pitkään (onneksi on valoa tunnelin päässä! 😍), ei se ole oikeuttanut minua olemaan muita kohtaan ilkeä. Miksi olisin ollut? Miksi haluaisin kohdella muita niin kuin en todellakaan haluaisi itseäni kohdeltavan?

Jatka lukemista ”Kehutko vai lyttäätkö?”4

”Kirjoita vaan, mutta älä kuitenkaan kirjoita”

Saan nykyään paljon kuulla, miten kirjoittaminen on ehdottomasti yksi vahvuuksistani. Osaan tämän homman. Osaan kirjoittaa niin, että lukija pystyy helposti ymmärtämään lukemansa. Kirjoitan samaistuttavasti ja teksteistäni saa vertaistukea.

Kirjoitan auki omia tunteitani ja siinä samalla joku muukin voi oivaltaa tärkeitä asioita omasta tunne-elämästään.

Bloggaaminen on yli kolme vuotta ollut mulle se asia, jonka avulla olen avannut kipeitä tunteitani ja ajatuksiani, ”hieman” niitä siivoten julkaisukelpoisiksi. Olen aikanaan perustanut blogin vertaistueksi muille, jotka kipuilevat esimerkiksi äitiytensä ja/tai oman itsensä kanssa.

Minua on sanottu rohkeaksi, kun uskallan kirjoittaa vaikeistakin asioista. Ehkä olen ollut jopa tyhmän rohkea 😀

Tässä on kuitenkin varjopuolensa. Tekstejä lukee myös ihmiset, jotka eivät minusta pidä. Näitä lukee ihmiset, jotka haluavat mun paljastavan jotain ”kättä pidempää” minua vastaan.

Jatka lukemista ””Kirjoita vaan, mutta älä kuitenkaan kirjoita””3

Meidän perheen illat eivät kulu harrastuksissa

Viime aikoina on jonkun verran ollut keskusteluissa perheiden harrastukset tai niiden puuttuminen. Toisaalta ihmetellään mahdollisia perheiden monia harrastuksia, mutta yhtä lailla ihmetellään, jos perheessä ei harrasteta mitään. Meidän perhe kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Meillä lapset eivät harrasta mitään aikataulutettua tai ohjattua. Miten meidän vapaa-aika sitten vietetään?

Sekä omassa että miehen lapsuudenperheessä ei ole ollut niinkään tapana harrastaa mitään aikataulutettua. Mies on maalta kotoisin. Omassa perheessäni isä on harrastanut musiikkia koko ikänsä, äiti osaa neuloa ja virkata. Itse kokeilin mm. taekwondoa ja pikkuveikka jalkapalloa, mutta nämä aikataulutetut harrastukset jäivät hyvin äkkiä.

Silti itse harrastin myös musiikkia sekä kirjeenvaihtoa, kotoa käsin. Pikkuveikka löysi tietokoneiden maailmaan ja kasvoikin sen suhteen aikamoiseksi ammattilaiseksi.

Johtuen varmasti miehen ja mun taustoista, emme ole harrastava perhe. Ahdistun pelkästä ajatuksestakin, jos pitäisi olla lähes joka arki-ilta ja vielä viikonloppuisinkin joko roudaamassa itsensä johonkin tai kuljetella lapsia pitkin kaupunkia.

Jatka lukemista ”Meidän perheen illat eivät kulu harrastuksissa”5