elämä

Ajatuksia vuoden 2023 ensimmäisenä päivänä

Vuoden 2023 ensimmäinen päivä. Kauniit maisemat, aurinko, pitkä kävelylenkki ja ystävän seura. Ei siis alkanut uusi vuosi huonosti! ✨️

Menneen vuoden teemaa hieman sivusinkin jo edellisessä postauksessani sekä tein muutamat nostot instan kohokohtiin ✨️

Toiveet tälle vuodelle

Tämä tuleva vuosi… Odotukseni eivät iiiihan hirmu korkealla ole, mutta panostan jatkossakin omaan hyvinvointiini sekä pidän lähelläni ihmiset, jotka siinä ansaitsevat olla.

En myöskään änge itseäni väkisin sellaisten ihmisten elämään, joita ei voisi minä ja seurani vähempää kiinnostaa. Sellainen muihin ihmisiin takertuminen ja roikkuminen on muuten aika kauheaa, jos vastapuoli ei ole yhtään samalla aaltopituudella asian suhteen.

Pyrin jättämään menneen yhä enemmän taakseni (tietyt ihmiset sekä tapahtumat) ja keskityn siihen, mitä tulevaisuus haluaa minulle tarjota. Haluan olla vielä avoimempi ja innokkaampi uusille mahdollisuuksille. ✨️

Pari edellistä vuotta ovat jo osoittaneet sen, että elämä antaa paljon hyvää, kunhan vain antaa itsensä avautua maailmalle ja elämälle!

Joko iso harppaus eteenpäin tai täysi floppi

Tämä vuosi voi siis olla joko huikea harppaus eteenpäin tai sitten täysi floppi, jolloin huomaan vuoden päästä olevani edelleen tässä samassa pisteessä.

Voisinkin sanoa itselleni:
”Nyt rohkeutta nainen, sie pystyt tähän!” ✨️

Yritän olla luomatta liian kovia paineita tai odotuksia itselleni, mutta tietyt asiat vaativat todella vahvan muutoksen ja sitä muutosta ei tapahdu, ellei asioille tee jotain.

Ihmisillä on muutenkin kova tarve valittaa asioista ja siitä, mikä kaikki on aina pielessä, mutta ei ole välttämättä tahtotilaa, halua tai jaksamista muuttaa asioita.

Omalta osaltani olen päättänyt olla sellainen ihminen, joka ei 20 vuoden päästä edelleen narise samoista asioista kuin nyt.

Kiitos, jotka matkassa mukana olette

Tässä kohtaa haluan lausua aivan valtavan ison kiitoksen kaikille teille, jotka olette matkassani mukana joko instan, blogin tai molempien kautta (ja osa myös ihan livenäkin)!

Blogi on ollut harmillisesti hiljaisempi, mutta varsinkin instan puolella kukkii ihana vertaistuki, huumori ja viestejä vaihdellaan! ✨️ Ootte kyllä kultaa!

Tarkoituksenani on jatkossa pyrkiä jatkojalostamaan tänne blogin puolelle parhaimpia pohdintojani instan puolelta. Muutama luonnos onkin jo odottelemassa ja uskon tämän suunnitelman myötä blogiinkin tulevan eloa.

Tähän samaan hetkeen myös tämä muistutus: poistuthan someseuraajistani sekä blogini lukijoista, jos sisältöni jatkuvasti triggeröi, ahdistaa, ei kiinnosta, aiheuttaa myötähäpeää tai et vain pysty kohtaamaan julki tuomiani ajatuksiani.

En halua, että kukaan käyttää mahdollisesti vähiä energioitaan siihen, että seuraa sisältöä, joka ei tuota hyvää mieltä. En itsekään enää tuhlaa aikaani ja energiaani moisiin.

Joka tapauksessa, tehdään tästäkin vuodesta edes sellainen semi OK! Aina kaiken ei tarvitse olla suurta, mahtavaa tai entistä parempaa!

Keskinkertainenkin on todella hyvä, kunhan sulla itselläsi olisi hyvä olla ✨️

Please follow and like us:
1

Jätä vastaus