Arkemme muuttuminen koulun alkamisen ja osittaisen hoitovapaan takia

Alkaa olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus, että meillä aina syksyisin arki muuttuu jollain tapaa toisenlaiseksi. Yksi isoimmista muutoksista tapahtui tänä syksynä, kun esikoispoikamme aloitti koulun.

Koulun alkua meillä odotettiin jännityksellä. Vielä keväällä pojalle tuli paniikinomaisia itkukohtauksia, ettei hän halua mennä kouluun ollenkaan, kun ei hän kuitenkaan opi mitään ja sitten häntä kiusataan.

Myöhemmin keväällä ja kesän aikana pojassa tapahtui huikean hieno kasvu ja kehitys. Hän reipastui ja alkoi odottamaan innolla koulun alkamista. Kuinka hänestä sitten tulee iso poika, koululainen.

Ennen koulun alkua

Pidin aiemmin kesällä kolme viikkoa lomaa ja loput kesälomapäivät säästin koulunalkuun. Halusin olla kotona ja varmistaa, että uudenlaiseen arkeen saisimme laskeutua rauhassa. Päiväkodissa poika oli aina viimeiseen mahdolliseen päivään asti eli hyppy oli suoraan päiväkotimaailmasta koulumaailmaan.

Ensimmäistä koulupäivää edeltävänä iltana meillä vieraili isovanhemmat sekä poikien sedät. Halusin järjestää koulunaloituskahvitukset. Luoda sellaisen mukavan muiston ensimmäisen luokan aloituksesta. Poika sai pieniä lahjoja ja vietimmekin mukavan sekä lämpöisen alkuillan meillä kotona.

Olimme hommanneet uudet vaatteet, repun, penaalin sekä sinne tarvikkeita. Vaihtoon meni myös kotimme ulko-ovi.

Yksinolemista oli harjoiteltu pieniä hetkiä, kuten myös matkojen kulkemista yksin.

Meiltä on koululle matkaa vain alle kilometri ja reitti on turvallinen. Pyöräteitä pääsee koko matkan. Yksi niin sanotusti isomman ja vilkkaamman risteyksen ylitys on, mutta meidän kylällä autoilijat pääsääntöisesti antavat todella hyvin tietä. Siihen ei tietenkään pidä tuudittautua, aina on kuitenkin oltava varovainen.

Ensimmäinen koulupäivä

Ensimmäiseen koulupäivään herättiin innolla ja hyvällä jännityksellä. Koulu alkoi heti lukujärjestyksen mukaan eli klo 8.00. Herätin pojat hyvissä ajoin, joskus kuuden jälkeen jo, kun en osannut siinä jännityksessä hahmottaa, kauan menee aamupalojen syöntiin ja muihin aamutoimiin 😀

Olimmekin hyvissä ajoin valmiita. Kotipihalla nappasin pojasta vielä pari valokuvaa, kuten myös matkalla. Saatoimme pikkuveikan kanssa koululaisen kävellen kouluun. Koulun pihalla odotti nelisenkymmentä uutta, jännittynyttä ekaluokkalaista. Kavereita siinä vähän morjesteltiin, mutta isompi jännitys alkoi selvästi näkymään pojassamme. Ei paljon hymyilyttänyt.

Kun kellot soi ja opettaja tuli huutelemaan uusia ekaluokkalaisia jonoon, tuli meidän pojalla itku. Yritin siinä tsempata, hymyillä ja kävin vähän halaamassakin, että kaikki menee hyvin. Kun opettaja sitten pyysi ekaluokkalaisia siirtymään hänen perässään sisälle, lähti jono hienosti liikkeelle. Pojan hyvä kaveri hieman halasi poikaamme ja sinne he katosivat ison koulun sisälle.

Kun lapset olivat menneet sisälle, pääsi itseltäni itku. Ja kun minä aloin itkemään, alkoi eräs toinenkin äiti itkemään 😀 Ketjureaktio siis.

Menimme pikkuveikan kanssa kotiin viettämään aikaa ja ennen klo 12 olimme taas koulun pihalla odottamassa koulun päättymistä. Jännitin, että millä mielellä poika sieltä tulee, kun aamulla oli sitä itkua. Vastaan juoksikin iloinen ja innoissaan oleva poika. Kaikki oli mennyt hyvin 🙂

Otimme ”koulunalkajaislomalla” tavaksi viedä aina kävellen pojan kouluun ja koulun päättyessä olimme vastassa. Muutaman päivän jälkeen poika halusikin jo itse kävellä koulusta kotiin ja me odotimme häntä kotona.

Osittaiselle hoitovapaalle

Kun ”koulunalkajaisloma” oli pidetty, palasin töihin osittaiselle hoitovapaalle eli tekemään 30 tunnin työviikkoa. Kelasta saa osittaista hoitorahaa, kun tekee lyhennettyä työaikaa lapsen ollessa 1. ja 2. luokalla.

Olen tehnyt lyhyttä työaikaa vuoden verran aina sen jälkeen, kun olen molempien poikien jälkeen palannut työelämään. Viime vuoden marraskuussa siirryin täydelle työajalle, mutta edessä häämötti tämä koulunaloitus ja siirtyminen jälleen lyhennetylle työajalle.

Menen töihin pääsääntöisesti sen mukaan, miten ekaluokkalaisella alkaa koulu. Hänellä on viikolla neljä yhdeksän aamua ja yksi kahdeksan aamu. Koulun jälkeen hän on iltapäiväkerhossa puoleen kolmeen asti, jotta saa syötyä välipalan ja tämän jälkeen hän saa mennä kotiin. Mie olen pikkuveikan kanssa pääsääntöisesti kotona puoleen neljään mennessä.

Uusia arjen tapoja

Nyt tämä osittainen hoitovapaa on mahdollistanut sen, että vien aamuisin pikkuveikan kävellen lähellä sijaitsevaan päiväkotiin kahdeksaksi aamupalalle ja iltapäivällä käyn kävellen hakemassa, jos kelit sallivat. Kuopus on mennyt monesti potkupyörällä, mutta joskus haluaa myös kävellä.

Tekee hyvää itsellekin aamuisin ja iltapäivisin saada pieni happihyppely, kun kerran toimistotyötä teen. Tähän mennessä kelit ovat pääsääntöisesti suosineet näitä pieniä happihyppelyitä. En missään kaatosateessa lähtisikään kävellen viemään.

Kun olen aamulla viemässä pikkuveikkaa, syö koululainen sillä aikaa kotona aamupalan ja pukee päälle. Noin klo 8.20 lähden ysin aamuina viemään koululaista. Olen nyt yrittänyt kannustaa häntä menemään kävellen kouluun. Viikon ajan tämä onnistui, mutta sen verran alkoi taas tulemaan itkuja ja tiettyä ikävää, että olen hänet nyt suosiolla vienyt autolla kouluun.

Kannustan ja puhun kuitenkin koko ajan, että tuon alle kilometrin koulumatkan käveleminen, turvallista koulutietä pitkin, tekisi vain hyvää.

Hänellä on koulupäivien aikana käytössään Xploran kellopuhelin, joka mahdollistaa sen, ettei koulussa tai koulumatkoilla puhelin vie huomiota oleellisesta. Silti hän saa tarvittaessa yhteyden meihin vanhempiin.

Tämä lyhyempi työaikani on mahdollistanut myös sen, että öisin saan nukuttua hieman enemmän. Pyrin käymään iltaisin nukkumaan viimeistään yhteentoista mennessä, joinakin iltoina onnistun aiemmin ja herätys on pääsääntöisesti klo 6.30. Syön oman aamupalan ja juon kahvin rauhassa. Sitten herättelen poikia ja laitan itseni valmiiksi.

Kun olen pikkuveikan vienyt päiväkotiin, jää minulle yleensä kotona aikaa vielä tyhjentää tiskikone. Pieni asia, mutta helpottaa paljon iltapäivällä, kun ruokaa pitäisi alkaa laittamaan.

Ero koulu- ja päiväkotiarjen välillä

Koulu on lähtenyt sujumaan hyvin ja poika on reipastunut todella paljon. Heillä on hyvä luokka ja hyvä opettaja. Pojan vahvuus on matematiikassa, nyt on myös äidinkieli ottanut tuulta alleen. Kavereita on ja ilmeisen hauskaa heillä tuntuu olevan.

Päiväkotiarkeen verrattuna eroa on siinä, että nyt on toden teolla vanhempien vastuulla se, että lapselta tulee oikeasti kyseltyä päivän kulusta, kenen kanssa on leikitty, mitä ruokaa koulussa oli, mikä oli mukavaa ja onko jotain, mikä painaa mieltä. Päiväkodissahan aikuinen aina kertoi ne muutamat tärpit päivänkulusta, nyt ei ole mitään niin sanotusti konkreettisempaa tiedonjyvää.

Opettaja onneksi laittaa pedanettiin joka viikosta oman ohjelman ja muutamia muistettavia asioita. Myös läksyt opettaja merkkaa sinne. Wilmaa käytetään lähinnä yleisten ja kahdenkeskisten viestien lähettämiseen.

Poika tekee pääsääntöisesti läksyt ip-kerhossa, mutta luku- ja pädiläksyt tehdään kotona. Tässä on itsellä skarpattavaa, kun pitäisi joka päivä muistaa lukea sieltä pedanetistä päivän läksyt, tarkastaa ne ja hoitaa pojan kanssa lukuläksyt. Monesti tämä pedanetti muistuu mieleen vasta klo 20-21 illalla eli läksyrutiineissa on meillä vielä opittavaa ja petrattavaa!

Muutosten syksy

Syksy on siis sisältänyt paljon muutoksia, mutta tätähän se elämä on. Jatkuvaa muutosta ja kasvua. Perheemme on syksyn aikana kasvanut koululaisen perheeksi.

Tästä muutama vuosi eteenpäin ja saadaan pikkuveikkakin kouluun. Tosin hänen osaltaan hetken nautin tästä turvallisesta päiväkotiarjesta, jolloin vielä tuntee päiväkotikavereiden vanhempia, saa päivittäin yhteenvetoa päivän kuulumisista sekä tietää toisen olevan siellä aitojen sisäpuolella suojassa. Eikä tule niitä läksyjä 😀

Samalla olen kuitenkin nauttinut seurata koululaisemme kasvua ja itsenäistymistä. Kotona hän edelleen viihtyy perheen kanssa. Kavereiden seura koulupäivien jälkeen ei vielä ole mennyt mennessään. Toisaalta parempi näin. Kerkeäähän sitä.

Illat kuluvat kotona, leikkien, riehuen, toisinaan pokeja metsästäen. Pokemonien metsästäminen on sellainen koululaisen ja isän yhteinen harrastus. Monesti olemme kuitenkin lähteneet koko perhe pienelle iltakävelylle ja napanneet samalla parit poket.

Pääsääntöisesti arki on siis rullannut ihan hyvin ja koulun alkamiseen liittyvästä jännityksestä, uhkakuvista sekä peloista on päästy yli 🙂

Rakkaudella Henna

Seuraathan minua jo Facebookissa sekä Instagramissa ? 🙂

2