elämä
-
Aika aikaansa kutakin
Tällä viikolla tuli kuluneeksi 8 vuotta siitä, kun perustin ensimmäisen blogini ja julkaisin ensimmäisen postaukseni. Muistan edelleen kyseisen, lokakuisen viikonlopun niin hyvin 🧡 Varsinkin pikkulapsiaikana blogi ja kirjoittaminen toimivat jopa tietynlaisena terapiana. Kirjoittamisen avulla sain jäsenneltyä ajatuksiani, oivalsin ja opin uutta – niin itsestäni kuin muistakin ihmisistä. Kirjoittaminen oli tapa matkata sisimpääni. Tekstini saivat kehuja, osa koki saavansa niistä vertaistukea ja samaistumispintaa. ”Kun sun tekstejä lukee, voi samalla kuulla päässään sun äänen. Sun teksteissä ja kirjoitustyylissä on niin vahvasti sun oma ääni”, kuulin joskus sanottavan. Blogin myötä olen saanut myös tutustua aivan todella ihaniin ihmisiin ja osan kanssa ollaan somessa seurattu toisiamme VUOSIA. Ollaan ihan semmosia oikeita somekavereita 🧡 Nämä…
-
Se yksi täydellinen kesäilta
Joskus näitä sattuu kohdalle, kun osaa tarttua hetkeen. Sellainen täydellinen kesäilta. Olen kesä- ja iltafiilistelijä, monen muun asian fiilistelyn lisäksi! Koen olevani parhaimmillani kesäiltoina, auringon jo pikkuhiljaa painuessa mailleen, illan vaihtuessa yöksi. Kesäisin sitä huomaa hieman pitkittävänsä nukkumaanmenoa, väsymyksestä huolimatta, koska joku tietynlainen taika ja fiilis niissä kesäöissä on. Kesäisin keskipäivän aurinko on liian kova ja kirkas, kun sitten taas ilta-auringon pehmeät sävyt hellivät mieltä. Ilta-auringon sävyissä kuvaaminenkin on parasta, moni asia saa pehmeämmän, herkemmän sävyn. Me, myself and I -viikonloppu Sain viettää erään heinäkuisen viikonlopun ihan omassa seurassani. Perjantai-illasta sunnuntaihin, aamusta iltaan, illasta aamuun, ihan vain me, myself and I. Luksusta, harvinaista ja niiiiin hienoa. En halunnut etukäteen sopia…
-
Kokonainen, näkyvä – just sinä!
Ole täydellä sydämellä just Sinä, koska toista samanlaista ei tässä maailmassa ole. Kun tiedät kuka olet, niiden kaikkien ihanien ominaisuuksiesi sekä säröjesi kanssa, maailma on sinulle avoin. Koska olemalla kokonainen, näkyvä, sinä annat itsellesi luvan avautua elämälle ja maailmalle. Asiat ja ihmiset, joista saamme voimaa ja jotka saavat sisäisen valomme loistamaan ovat niitä, joista kannattaa pitää kiinni. Jokaisella meillä on se oma sisäinen valo, joka saa tulla näkyväksi, entistä kirkkaammaksi. Kun olet löytänyt itsesi, sisäisen voimasi ja valosi, älä anna muiden enää viedä niitä pois Sinulta. Sinä olet tärkeä! 🫶
-
Helpottava helmikuu!
Helpottava helmikuu. Ihana, kun olet täällä taas! Pitkän ja aika raskaankin, mutta myös opettavaisen tammikuun jälkeen otan helmikuun erittäin ilolla vastaan! Koska helmikuussa: Helmikuun aikana otetaan jo iso harppaus kohti kevättä ja valoisampia aikoja! Omalla elimistöllä menee taas se hetki totutellessa kevään kirkkaaseen valoon kaamoksen jälkeen, mutta nykyään osaan antaa sen siirtymäajan itselleni enkä ihmettele, että mitähän hittoa. Tänäkään talvena kaamos tai pimeys eivät ole ahdistaneet tai vieneet mennessään, päinvastoin. Olen kaamoksen kanssa ollut ihan kaveri. Kaamos joka tapauksessa päättyy aina aikanaan ja alkaa uusi, valoisampi ajanjakso. Talvifiilikset eivät kuitenkaan ole ihan löytäneet tänne asti. Iso tekijä fiilisten puuttumisessa on ollut erittäin vaihtelevat keliolosuhteet samaan aikaan, kun on taas elämässä…
-
Ojennan käteni kohti korkeuksia
”Ojennan käteni kohti korkeuksia, suoristan selkäni, heilautan hiukseni taakse, kurkotan kohti unelmiani. Annan itseni näkyä, en enää piiloudu. En anna häpeän estää tekemästä asioita, menen rohkeammin kohti haaveitani. Menneisyyteni ei määrittele minua, tulevaisuuteni on ihanan avoin. Mitään ei ole kiveen hakattu, ikuisiksi ajoiksi lukittu tai nidottu. Tämä on minun elämäni, olen aikuinen, vahva nainen. Matka minuna on vasta alussa 🔥” Tähän marraskuussa kirjoittamaani tekstiin ja Outin syyskuussa ottamaan upeaan kuvaan kiteytyy paljon. Mitä enemmän mun halutaan menevän piiloon, sitä enemmän tulen näkyväksi. Halusin tallentaa tämän myös blogin puolelle. Samalla madallan tätä omaa kynnystäni kirjoittaa ja julkaista blogiin, koska eihän se kynnys pitäisi mikään iso ollakaan! Kynnys julkaista ei pitäisi olla iso minun pienillä lukijamäärillä varsinkaan, mutta taustalla kun on ollut kirjoittamisen lukko,…
-
Ajatuksia vuoden 2023 ensimmäisenä päivänä
Vuoden 2023 ensimmäinen päivä. Kauniit maisemat, aurinko, pitkä kävelylenkki ja ystävän seura. Ei siis alkanut uusi vuosi huonosti! ✨️ Menneen vuoden teemaa hieman sivusinkin jo edellisessä postauksessani sekä tein muutamat nostot instan kohokohtiin ✨️ Toiveet tälle vuodelle Tämä tuleva vuosi… Odotukseni eivät iiiihan hirmu korkealla ole, mutta panostan jatkossakin omaan hyvinvointiini sekä pidän lähelläni ihmiset, jotka siinä ansaitsevat olla. En myöskään änge itseäni väkisin sellaisten ihmisten elämään, joita ei voisi minä ja seurani vähempää kiinnostaa. Sellainen muihin ihmisiin takertuminen ja roikkuminen on muuten aika kauheaa, jos vastapuoli ei ole yhtään samalla aaltopituudella asian suhteen. Pyrin jättämään menneen yhä enemmän taakseni (tietyt ihmiset sekä tapahtumat) ja keskityn siihen, mitä tulevaisuus haluaa…
-
Tutustumista minuun itseeni
Kulunut vuosi on ollut pitkälti omaan identiteettiini tutustumista, siihen ihan minuun itseeni, joka on alkanut löytymään kaiken niiden vuosien aikana kertyneen moskan ja ylimääräisen taakan alta. Olen tullut pikkuhiljaa esiin kaikkien lukuisten suojamuurieni takaa. Se on välillä ollut todella pelottavaakin, mutta loppujen lopuksi niin palkitsevaa ja helpottavaa! Parempaa vointia psyykkisesti ja fyysisesti En enää olekaan se vähän väliä psyykkisesti ja fyysisesti huonosti voiva ihminen, vaan ihminen, joka haluaa panostaa hyvinvointiinsa hyvällä omatunnolla. Olen käynyt psykoterapiassa yli kaksi vuotta ja tällä hetkellä saan nautiskella siitä kaikesta raskaan työn jäljestä, joka alkaa näkymään. Ei ole ollut helppoa uskaltaa olla se haavoittuva ihminen terapeutin vastaanotolla ja antaa suojamuurien murtua turvallisessa ympäristössä. Siellä on…
-
Hyvästit pikkulapsiajalle – siirtyminen uudenlaiseen vaiheeseen
Pikkulapsiaika on jäämässä taakse meidän perheen osalta! Elokuun alussa nuorempikin poikamme siirtyy koulumaailmaan ja voimme tässä hiljakseen sanoa hyvästit pikkulapsiajalle. Heinäkuun lopulla hyvästelemme vuodesta 2016 asti meitä palvelleen aivan ihanan päiväkodin ja sen mahtavan henkilökunnan ❤️ Varhaiskasvatus ja sen ammattilaiset – kiitos ❤️ Teette niin hienoa ja tärkeää työtä kaikista ympäröivistä haasteista huolimatta. Ainakin meille päiväkoti on ollut todella iso kasvatustuki menneiden vuosien aikana. Arvostan todella paljon eikä todellakaan jää mitään hampaankoloon näistä vuosista, päinvastoin. Tulen tässä kirjoituksessa avaamaan fiiliksiäni pikkulapsiajan päättymiseen liittyen ja tämä jännittää. Äitiys on aihe, joka menee herkästi ihmisille ihon alle. Tahattomasti, osittain jopa tahalleen ymmärretään asioita väärin ja näistä saadaan syy vetää herneet nokkaan sekä…
-
”Istu alas ja kirjoita” – pelosta ja häpeästä huolimatta
Tässä minä nyt sitten istun ja kirjoitan. Ainakin yritän kirjoittaa. Jospa annetaan mennä vain, ajatuksen virtana. Jostain se on lähdettävä. Minähän siis uskon vahvasti, että perinteiset blogit vielä nousevat uudestaan enemmän pinnalle. Muut alustat, kuten esimerkiksi Instagram, ovat nopeatempoista, pikana vaihtuvaa sisältöä. Informaatiotulva on valtava ja sitä tulee monesta suunnasta nykyään. Yhden Instagram-julkaisun elinkaari ei loppujen lopuksi ole kovinkaan pitkä, muutamassa päivässä se on hukkunut kaiken muun, uuden alle. Näihin julkaisuihin saatetaan kuitenkin käyttää valtavasti aikaa: kuva, sen käsittely, teksti, sen muokkaaminen – ja silti käyttäjille se kyseinen julkaisu ei montaa päivää feediin hypi esille. Ei blogit mihinkään lopullisesti kuole tai häviä Lähiömutsi eli Hanne kirjoitti joku aika sitten postauksen,…
-
Syksyä elämän eri väreissä osa 2: Voimauttava valokuvaus
Tämän postauksen omistan ihanalle Outille (Instagram: @outikphotography ) ja hänen ottamilleen valokuville minusta. Muutamia näistä kyseisistä kuvista löytyykin jo aiemmasta postauksesta ja tässä postauksessa sitten oikein ilotulitusta niiden tiimoilta. Pidempään mielessäni hautunut idea ja haave toteutukseen Olen jo pidempään haaveillut, että joku joka osaa, ottaisi minusta kuvia. Ihan vain minusta, jossain kauniissa, itseni näköisessä ympäristössä. Osaanhan mie itsestäni hyvät selfiet päräyttää, mutta se ei ole sama asia kuin olla jonkun toisen kuvattavana. Selfiet ovat toki helppojakin, kun itseään kuvatessa näkee siinä hetkessä omat ilmeet ja osaa etsiä (itselleen) sopivat kuvakulmat. Kun toinen ihminen kuvaa, hän näkee kuvattavan niin kuin muutkin hänet näkevät ja osaa tätä kautta etsiä sekä ohjata kuvattavalle…
