mielipide
-
Kehutko vai lyttäätkö?
Onko sun helpompi kehua ja tsempata muita vai kritisoida ja piikitellä? Kehutko vai lyttäätkö? Kumpi tulee sulta enemmän luonnostaan? Mie saan välillä kuulla olevani tsemppaaja ja sellaiseksi tunnistan itseni. Mun on tosi helppo heitellä pieniä kehuja, toivottaa tsempit tai jaksamista päivään. Jaella sydämiä, antaa pieniä tsemppikosketuksia, laittaa viestillä pieni positiivinen ajatus. Kertoa toiselle, että tässä mie olen ja haluan hänelle pelkkää hyvää. Mun on nykyään erittäin vaikea alkaa piikittelemään muille tai kritisoimaan sekä lyttäämään muita ihmisiä. Vaikka olen tarponut omien olojeni suhteen jonkunlaisessa suossa melko pitkään, ei se ole oikeuttanut minua olemaan muita kohtaan ilkeä. Miksi olisin ollut? Miksi haluaisin kohdella muita niin kuin en todellakaan haluaisi itseäni kohdeltavan?
-
Meidän perheen illat eivät kulu harrastuksissa
Viime aikoina on jonkun verran ollut keskusteluissa perheiden harrastukset tai niiden puuttuminen. Toisaalta ihmetellään mahdollisia perheiden monia harrastuksia, mutta yhtä lailla ihmetellään, jos perheessä ei harrasteta mitään. Meidän perhe kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Meillä lapset eivät harrasta mitään aikataulutettua tai ohjattua. Miten meidän vapaa-aika sitten vietetään? Sekä omassa että miehen lapsuudenperheessä ei ole ollut niinkään tapana harrastaa mitään aikataulutettua. Mies on maalta kotoisin. Omassa perheessäni isä on harrastanut musiikkia koko ikänsä, äiti osaa neuloa ja virkata. Itse kokeilin mm. taekwondoa ja pikkuveikka jalkapalloa, mutta nämä aikataulutetut harrastukset jäivät hyvin äkkiä. Silti itse harrastin myös musiikkia sekä kirjeenvaihtoa, kotoa käsin. Pikkuveikka löysi tietokoneiden maailmaan ja kasvoikin sen suhteen aikamoiseksi ammattilaiseksi. Johtuen varmasti…
-
Somesta on kadonnut rentous ja suunnittelemattomuus
Mitä some oli ennen ja mitä se on nyt? Tehdäänkö somea rennolla otteella vai otetaanko paineita? Ja mitä ovat somebuustiringit? Ensin oli Facebook, jossa päiviteltiin mitä ihmeellisempiä päivityksiä, kuten ”hohhoijaa, mitähän sitä tekisi?” tai ”liibalaaba”. Monesti päivitykset olivat ihan tavalliseen arkeen liittyviä, kuten ”Oon tänää pessy pyykkii, imuroinu, tehny ruoan, laittan takkaa tulet ja nyt voin vaan olla, ihanaa”. Ei sitä niin tarkkaan mietitty, että MITÄ voi julkaista. Jaettiin tavallista arkea, erilaisia sattumuksia ja tapahtumia. Monien ihmisten känniavautumiset olivat kyllä hyviä, mutta joskus hiton rasittaviakin 😀 Tai sitten facessa puitiin parisuhteen riitoja muiden nähden. Tuli Instagram. Ihana mahdollisuus jakaa vain kuvia, niitä kännykällä otettua räpsyjä ja julkaisuihin liitettiin hästägejä. Oli…
-
”Nyt kommentoin”, näin Paula Vesalaa lainatakseni
”Ei saa olla mielipiteit, pitää olla passiivinen, Mikä on vastenmielistä jos puuttuu hymy Mikä on ikävän näköistä Viha ja hiki” Paula Vesala – Nyt kommentoin Muiden miellyttäjä ja hymistelijä Mie olen aina ollut vähän semmonen muiden miellyttäjä, ”jeesjees” -tyyppi. Kaikki käy, kaiken ymmärrän, kuuntelen ja yritän toimia kameleontin lailla. Kuljen tuntosarvet pystyssä, mukaudun muiden tunnetilojen mukaan. Jos joku ei ole juttutuulella ja kaikki tuntuu ottavan päähän, pidän matalaa profiilia enkä todellakaan lähde provosoimaan. Pyrin elämään muiden ilossa mukana, vaikka itsellä olisi paha olla. Aina se ei ole helppoa, mutta pyrin siihen, koska se on reilua ja kannustavaa toista kohtaan. Jätän sanomatta asioita, jos koen, ettei toinen ole vastaanottavaisella tuulella. Nämähän…
