Kehutko vai lyttäätkö?

Onko sun helpompi kehua ja tsempata muita vai kritisoida ja piikitellä? Kehutko vai lyttäätkö? Kumpi tulee sulta enemmän luonnostaan?

Mie saan välillä kuulla olevani tsemppaaja ja sellaiseksi tunnistan itseni. Mun on tosi helppo heitellä pieniä kehuja, toivottaa tsempit tai jaksamista päivään. Jaella sydämiä, antaa pieniä tsemppikosketuksia, laittaa viestillä pieni positiivinen ajatus. Kertoa toiselle, että tässä mie olen ja haluan hänelle pelkkää hyvää.

Mun on nykyään erittäin vaikea alkaa piikittelemään muille tai kritisoimaan sekä lyttäämään muita ihmisiä. Vaikka olen tarponut omien olojeni suhteen jonkunlaisessa suossa melko pitkään, ei se ole oikeuttanut minua olemaan muita kohtaan ilkeä. Miksi olisin ollut? Miksi haluaisin kohdella muita niin kuin en todellakaan haluaisi itseäni kohdeltavan?

Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta ei tarvitse loukata

Kaikista asioista ei olla samaa mieltä tai ei ymmärretä toisen tekemisiä tai intohimon kohteita, mutta varsinaisen piikittelyn ja kritisoinnin sijaan voi sitten olla vaikka ihan hissukseen. Yrittää antaa olla ja keskittyä siihen omaan elämään.

Tottakai minuukin osaa jotkut ihmiset ärsyttää ihan todella paljon, mutta pyrin olemaan niin, etten loukkaisi heitä. Sanoilla, niin kirjoitetuilla kuin sanotuilla kun pystyy tekemään todella paljon pahaa. Sellaista pahaa, jota ei noin vain korjata tai unohdeta. Ei, vaikka aikaa kuluisi.

Jos kuitenkin omalta osaltani suustani tai näppäimistöltäni pääsee ”sammakoita”, pyrin pyytämään anteeksi. En silti voi automaattisesti olettaa, että anteeksipyyntöni aina hyväksyttäisiin.

Jokainen voi oppia parempaa itsetuntemusta

Tarvittaessa voi mennä itseensä ja käpertyä hetkeksi miettimään, MIKSI sen toisen ihmisen tekemiset ja sanomiset ärsyttävät niin paljon? Miksi mieluummin kritisoi ja kyräilee kuin kehuu ja tsemppaa toista? Onko taustalla kateus? Mustasukkaisuus? Oma paha olo?

En ole oman historiani osalta mikään puhdas pulmunen enkä kiillota tässä olematonta sädekehääni, mutta aika hitosti olen tullut eteenpäin tietyistä ajoista ja silloisista käyttäytymismalleistani. Siitä saan ansaitusti olla ylpeä.

Samalla surullisena seuraan vierestä, kun osa ihmisistä junnaa paikoillaan eivätkä he näe sitä, miten toimivat ja aiheuttavat jatkuvasti pahaa mieltä muille. Eikä asiat muutu, vaikka hienovaraisesti heille asiasta sanoisikin. Eivät he näe toiminnassaan mitään väärää. Heillä on ”oikeus” ja he nyt vaan ”omat semmosia”.

Enemmän kehuja, vähemmän lyttäämistä

Itse en henkilökohtaisesti enää jaksa ihmisiä, joiden on aina pakko päästä näpäyttämään/kritisoimaan pahalla sopivan tilaisuuden tullen, mutta harvoin – toisin sanoen ei juuri koskaan – heiltä kuulee mitään positiivista tai tsemppejä 😊

Jokainen meistä voi halutessaan kehua ja tsempata enemmän ❤ Tukea ja kannustusta me tarvitsemme ❤ Niillä pääsee pitkälle. Eikä voi kieltää, etteikö toisia ihmisiä tsemppaava ja muille hyvää haluava saisi pidettyä ihmisiä paremmin lähellään kuin hän, joka vain kylvää pahaa mieltä ympärilleen. Jossain kohtaa se muiden ymmärrys ja jaksaminen vain loppuu.

Niin ja kyllä, olen mielelläni ”herkkis”, joka ei jaksa ilkeilyä tai sitä, että toisen ihmisen paha olo oksennetaan mun päälle. Rakentava palaute oikein annettuna on eri asia kuin v***uilu.

Omalta osaltani aion jatkaa niin oikeassa elämässä kuin somessakin enemmän hyvän kuin pahan mielen jakamista.

Mites sie, oletko mukana? 😊

Rakkaudella Henna