Kirjoittamisen lukko – syyt taustalla

Näin heti alkuun on myönnettävä, että tuntuu todella inhottavalta, millaisen kynnyksen olen itselleni asettanut liittyen blogiini ja kirjoittamiseen. Mitä enemmän käyn tätä omaa matkaani ja tutustun itseeni paremmin, sitä enemmän tässä olisi kaikenlaisia ajatuksiani teille kerrottavana.

Olen tässä viime vuosien aikana etsinyt ja löytänyt keinoja voida kokonaisvaltaisesti paremmin sekä kasvaa ja kehittyä aikuiseksi naiseksi. Lähes neljäkymppiseksi naiseksi, jolla ei ole itsensä kanssa koko ajan niin paha olla.

Varsinkin instassa tätä matkaani on voinut seurata enemmän, blogin puolella on jäänyt vähäisemmälle, koska minulla on ollut tietynlainen kirjoittamisen ja julkaisemisen lukko.

Taustalla pelkoa ja häpeää

Olen pystynyt nimeämään niitä syitä, miksi blogiin kirjoittaminen on jäänyt vähäisemmälle. Ne erilaiset syyt ovat sinänsä myös ehkä hieman outoja, koska kirjoittaminen on ollut vuosia niin iso osa elämääni ja minua.

Kirjoittaminen on ollut tapa avata ja selkeyttää omia ajatuksia sekä tunteita. Ajanpuutetta en voi tästä syyttää. Aikaa tuntuu olevan nykyään jopa enemmän kuin verrattuna pikkulapsiaikaan, jolloin olen vanhaa blogiani päivittänyt hyvinkin ahkerasti.

Tunnistan lukon taustalla esimerkiksi pelkoa ja häpeää. Mulle tämä blogitaival on aina ollut hieman syvällisempien asioiden jakamista, pintaraapaisut eivät ole minun juttu. Olen joskus sitäkin yrittänyt. Kirjoittanut sekä myös julkaissut kevyempiä tekstejä, mutta eivät ne ole minua eivätkä tunnu yhtään omalta.

Kun sitä sitten antaa itsestään tietyllä tapaa enemmän, nousee pintaan häpeä (”mitä mie nyt tämmösiä kirjoitan, lukeeko näitä edes kukaan, mitä ne minusta nyt aattelee”). Häpeän rinnalle nousee pelko (”mitähän tästäkin tekstistä taas seuraa, kuka vetää herneet nenään, mimmosta viestiä taas saan”), huijarisyndroomasta puhumattakaan (”miksi edes yritän, kun en osaa, mitä mie oikein kuvittelen itsestäni”).

Näitä tunteita on joutunut tässä viime aikoina työstämään paljon muihin asioihin liittyen ja nyt voisin yrittää työstää niitä myös blogin osalta. Ja paras työkalu asiaan on kirjoittaminen ja tekstien julkaiseminen, häpeästä ja pelosta huolimatta. Tämä keino on auttanut moneen muuhunkin asiaan, joiden äärellä olen kamppaillut. Haluan uskoa, että tässäkin pääsen eteenpäin.

Kirjoittamisen kieli köyhtyy

Kirjoituskieleni on hieman jopa köyhtynyt ja sujuva kirjoittaminen muuttunut vaikeammaksi. Onko tuo nyt mikään ihme, kun ei kirjoita edes siitä kirjoittamisen ilosta. Instan julkaisuihin raapaistut tekstit eivät kuitenkaan aja ihan samaa asiaa eikä niissä mieti ihan niin pitkälle esimerkiksi kielioppiasioita.

En toki halua liikaa ”pilkkua alkaa viilaamaan”. Olen havainnut, ettei tekstin pidä aina olla priimaa, jotta se menestyisi ja saisi tuulta alleen. Tärkeintä tuntuu olevan sisältö ja sanoma.

Olen aina ollut hyvä esimerkiksi äidinkielessä ja kieliopin perusteet ovat olleet suhteellisen helppoja. Tämänkin takia tietynlaista taitoa olisi hyvää pitää yllä ja kirjoittaa myös niin, että kiinnittäisi oikeinkirjoitukseen enemmän huomiota. Yritän myös alkaa lukemaan taas enemmän ihan kirjoja (nimenomaan lukemaan, ei kuuntelemaan), jotta saisin kieltäni rikastettua.

Haluaisin oppia kirjoittamaan enemmän kuvailevasti ja kerronnallisesti kuitenkin niin, ettei teksti olisi aivan sitä korkealentoisinta liibalaabaa. Joskus olen miettinyt jopa jonkunlaisia kirjoituskursseja, koska mistä sitä koskaan tietää, mihin itsekin voisi päästä kirjoittamalla. Kun tässä pikkuhiljaa uskaltaa taas luoda itselleen pieniä haaveita, on tämä kirjoittaminen ja siihen liittyvät asiat yksi niistä haaveista.

Ajatuksen virtaa enemmän

Kirjoittamisen vähentyminen osaltani on myös hassua, koska kirjoittaminen on minulla isossa ja tärkeässä roolissa, mitä tulee omaan prosessiini. Kirjoittaminen on auttanut ajatusten sekä tunteiden jäsentämiseen.

Peräänkuulutan samalla tietynlaisen ”hitaamman somen” puolesta eli vähemmän jatkuvalla syötöllä vaihtuvia videoita ja kuvia feedissä, enemmän pysähtymistä hetkeen ja pidempien tekstien äärelle eli blogien. Vaikka perinteiset blogit ovat jääneet muiden somealustojen jalkoihin, löytyy niillekin vielä oma lukijakuntansa.

Rakastan esimerkiksi Valeäidin eli Hannen tapaa kirjoittaa suosittua blogiaan. Ei liian siloiteltua, ei täynnä disclaimereita, monesti todella hyvää ajatuksenvirtaa lapsiperhearjen keskeltä. ”Tartuin kännykkään ja näpyttelin tämän tekstin siinä hetken flowssa”, saattaa Hanne kirjoittaa. Niiiin ihanaa tuollainen!!

Hannen tekstejä lukiessa mietin, miksen saa samaa aikaiseksi, vaikka kännykkä kädessä roikunkin aivan liian paljon 😀 Toki yksi syy tähän on se, että oikeasti en tykkää kännykällä kirjoittaa pidempiä tekstejä. Rakastan tätä tunnetta, miten sormet tanssivat ihan tietokoneen näppäimistöllä ja tekstiä meinaa syntyä nopeammin kuin mitä ajatus kerkeää sitä tuottamaan. Koneella kirjoittaminen on paljon helpompaa, nopeampaa ja vaivattomampaa.

Täydellisyyden tavoittelua vähemmälle

Yksi tärkeä asia, joka minulla luovuuden tappaa, on tietynlainen täydellisyyden tavoittelu. Olen onnistunut sitä vähentämään monellakin elämän osa-alueella, mutta blogin puolella sellainen tuntuu vielä vahvasti minussa elävän. Tämähän on hiton pieni blogi enkä ole niin sanotusti kenellekään tilivelvollinen sisällöstäni.

Sitä suuremmalla syyllä pitäisi unohtaa kaikenlainen silottelu sekä antaa rosoisuuden ja keskeneräisyyden näkyä enemmän.

Tiedän, että ihmiset haluaisivat lukea enemmän jopa ihan lähes ammattitason, artikkelimaisia blogitekstejä, jotka tarjoilevat konkreettisia apukeinoja arjen ja elämän erilaisiin haasteisiin, mutta ei minusta ole kyllä siihenkään. Varsinkaan, kun tämä on vain harrastus, joka tuo minulle tuloja just tasan sen 0 €.

Toistan itseäni, mutta en aio luovuttaa

Olen tätä aihetta käsitellyt ja sivunnut blogissa monta kertaa aiemminkin. Joku voinee miettiä, että miksi en vain luovu blogista, kun tämä kerran on joka kerta niiiin hankalaa. Niin, siinäpä se.

Olen monista asioista elämässäni jo luopunut ja mennyt eteenpäin. Ne tietyt asiat sekä niistä luopuminen on pitänyt käydä läpi tunnetasolla ja konkreettisesti. Ne ovat olleet asioita, joista on loppujen lopuksi tiennyt, että parasta on luopua.

Tämän blogin suhteen mulla ei ole samanlaista fiilistä tai intuitiota. Päinvastoin. Koen, että blogin pitäminen matkassa mukana tulee poikimaan tulevaisuudessa vielä jotain todella hyvää.

Jos ei muuten, ainakin apuna pitää kirjoittamisen taitoa yllä, joten en todellakaan ole luovuttamassa.

Kiitos siis, kun luet.

Rakkaudella
Henna

3

One thought on “Kirjoittamisen lukko – syyt taustalla

Vastaa