Kolmen E:n arki – etätyöt, etäopiskelu ja eristys

Pari viikkoa sitten sekä meidän että monen muunkin suomalaisen arki mullistui ennen näkemättömällä tavalla. Vallitsevan koronavirusepidemian takia hallitus on joutunut tekemään vaikeita päätöksiä ja asettamaan rajoituksia, joita Suomessa ei ole aiemmin tarvittu. Iso määrä suomalaisista siirtyi etätöihin ja lapset koululaisista lähtien koteihinsa. Näin myös meillä.

Blogiin aiheesta kirjoittaminen on ollut mielessä, mutta minun on pitänyt ensin tasata omia fiiliksiäni, kuunnella ja lukea muiden kokemuksia sekä tietyllä tapaa sopeutua tähän tilanteeseen, vaikka mieli taisteleekin vastaan joka päivä.

Osa on jo ilmoittanut, ettei halua kuulla tai lukea koronasta enää mitään, koska aihe tulee korvista ulos. Ahdistaa liikaa, ärsyttää, pelottaa ja turhauttaa. Ymmärrän nämä fiilikset. Liika on aina liikaa uutisten ja muun tiedonkin lukemisessa. Oman mielenterveyden takia saattaa olla syytäkin vähentää uutistulvaa <3

Mutta meidän arkeen korona on vaikuttanut aika paljonkin, joten siksi tämä poikkeustila näkyy arjessamme ihan joka ikinen päivä. En voi laittaa asian suhteen päätäni pensaaseen, sulkea käsilläni korviani ja laittaa silmiäni kiinni samalla lällätellen ja toivoen, että tämä paha uni loppuisi jo.

Tämä on nyt totista totta ja tulee todennäköisesti jatkumaan vielä pitkään.

Arki muuttui äkisti: pois töistä, koulusta ja päiväkodista

Torstai 12.3. oli viimeinen päivä, kun kävimme koko perhe kaupoilla. Perjantai 13.3. oli minun viimeinen työpäiväni toimistolla ja kuopuksemme päiväkotipäivä. Esikoinen oli maanantaina 16.3. viimeistä päivää koulussa.

Tämän jälkeen olemme poikien kanssa olleet enimmäkseen kotona. Toinen perheen aikuisista on käynyt hoitamassa tarvittavat kauppa- tai apteekkiostokset, olemme ulkoilleet, käyneet tyhjissä puistoissa ja koulun pihalla. Tosin, viime päivien aikana emme ole poikien kanssa käyneet juurikaan omaa pihaa kauempana, paitsi autolla.

Etätyö kotona

Olen joskus tehnyt yksittäisiä etätyöpäiviä, tosin silloin esikoinen on ollut koulussa ja pienempi päiväkodissa. Muutamia työpäiviä olen tehnyt kipeiden lasten ollessa kotona ja jo silloin olen huomannut, miten se työnteko (tottakai) on vaikeampaa, kun siinä on myös ne pienet huollettavat kotona.

Meillä on se hyvä, että työnantajan puolesta yhteydet sekä tarvikkeet tukevat etätyön tekemistä. Nyt tässä poikkeustilanteessa saimme hakea myös näytön, telakan sekä näppäimistön töistä kotiin, jos ei kotoa löytynyt ennestään. Olen tehnyt työpisteeni meidän makuuhuoneeseemme, mutta tarvittaessa läppärin kanssa voin tehdä hommia vaikka keittiönpöydän äärellä.

Puitteet itse työntekemiseen ovat siis hyvät. Yhteydenpito työkavereihin on helppoa ja oma työni sisältää 97 prosenttisesti nimenomaan koneella tehtäviä hommia, joten töideni hoitaminen ei katso paikkaa eikä välttämättä aikaa (pl. puhelinvaihteemme päivystys).

Kotitoimiston työtuoli vaihtuu toisinaan jumppapalloon.

Koululaisen etäopiskelu kotona ja lisäksi yksi päiväkotilainenkin

Ekaluokkalaisemme on nyt 1,5 viikkoa opiskellut kotona. Opettaja laittaa aina aamulla Pedanettiin päivän tehtävät. On tehty kirjoista tehtäviä, on tehty metsäretki ja temppurata pihalle. Lukemista ja luetun ymmärtämistä tulee paljon jo siinä, kun koululainen itse lukee tehtävänannot ja sitten yhdessä vielä katsotaan, että mitä nyt pitikään tehdä.

Koululaisen hermot eivät aina ihan riitä. Häntä turhauttaa, kun ”on niiiin paljon lukemista, ei jaksa!” tai ”niiiin tyhmä tehtävä taas, en haluu tehä tätä!”. Hän ei omien sanojensa mukaan osaa mitään ja on tyhmä. Joka päivä häntä on kannustettava ja tsempattava, koska oikeasti hän on taitava koululainen. Tehtävät saadaan kuin saadaankin kunnialla tehtyä joka päivä.

Itseltäni tämä myös vaatii paljon, koska minun pitäisi muistaa olla se kärsivällinen vanhempi, mutta myönnän, toisinaan menee kuppi nurin. Onneksi kyseessä on sentään nämä ekaluokkalaisen tehtävät, joissa minäkin vielä pysyn mukana, mitä pitää tehdä 😀

Vaikka nyt painotetaan, ettei vanhempien tehtävä ole opettaa lapsiaan, vaatii kuitenkin tällainen ekaluokkalainen vielä aika paljon ohjeistusta ja tukea.

Koululainen tekee tehtävät milloin missäkin. Välillä lattialla, välillä sängyllä, joskus jopa ihan pöydän äärellä.

Mukana menossa on myös yksi energinen 4-vuotias. Hänelle olen yrittänyt kehitellä omia tehtäviä siksi aikaa, kun mie teen töitä ja koululainen opiskelee. Monesti hän kyllä saakin katsoa tabletilla Pikku Kakkosen sovellusta.

Tällä viikolla saimme päiväkodistakin tehtäväpaketin kotiin, joten saamme päiväkotilaisellemme sopivia tehtäviä, jotka ihanat ammattilaiset ovat valinneet.

Tiedän myös, että netti on tällä hetkellä pullollaan erilaisia sivustoja ja vinkkejä lapsille sopivista tehtävistä ja touhuista. En vain ole oikein jaksanut perehtyä 😀

Neljävuotiaalle omaa tekemistä.

Päiviemme arkirytmi

Miten tämä paletti saadaan tällä hetkellä toimimaan? Kieltämättä maanantaina 16.3. hallituksen tiedotustilaisuuden jälkeen itkin, aika paljonkin. Minua hirvitti, miten saan hoidettua omat työni sekä koululaisen opiskelut että päiväkotilaisen virikkeet niin, että olisin vielä järjissäni tämän, mahdollisesti pitkään kestävän ajanjakson jälkeen.

Minut paremmin tuntevat tietävät, että esimerkiksi kotiäitiajat eivät ole olleet sitä parhainta aikaa meikäläiselle, vaikka silloin saikin oikein luvan kanssa olla sosiaalinen ja nähdä paljon kavereita.

Nyt tapahtui siis täysin yllättäen, ilman omaa tahtoa, paluu kotiäitiaikoihin, mutta ilman niitä tärkeitä sosiaalisia lähikontakteja tai tukiverkostoa. Lisähöysteenä tähän omat työt sekä koululaisen koulu ja kaikki kotihommat ruoanlaitosta lähtien siihen päälle. Ja että olemme nimenomaan enimmäkseen kotona. Koko porukka, pl. mies, joka saa olla kotoa pois aikaisesta aamusta iltapäivään.

Koska olen löytänyt itsestäni entistä parempaa organisointikykyä, sinnikkyyttä sekä kestävämpiä hermoja, rytmittyvät arkipäivämme tällä hetkellä seuraavasti:

klo 7.00 herään, juon kahvit, syön puuron sekä suoritan muut aamutoimeni

klo 7.30 – 8.00 aloittelen omia töitäni, tätä ennen kierrän pihan ympäri, siis ”menen töihin” 😀 Pojat heräilevät. Heidän aamupalat ym.

klo 9.00 – 10.00 pojat ulkoilevat pihallamme kahdestaan (luojan kiitos omasta pihasta ja jo isommista lapsista!)

klo 10.00 alkaa koulu ja pienemmälle jotain tekemistä, itse parhaani mukaan näpyttelen töitä

klo 11.00 / jälkeen lounas

klo 11.30 joko ulkoilua tai lisää koulutehtäviä, mie näpyttelen töitä

klo 14.00 mennessä koulutehtävät sekä omat työt pääosin paketissa ja välipalan aika.

Iltapäivästä ulkoilua tai ihan vain vaikka päikkärit (äidille). Mies tulee kotiin noin klo 16-17. Syödään päivällinen, juodaan kahvit. Alkuillasta vielä ulkoilua ja yllättäen kotona hengailua. Klo 21.00 viimeistään on poikien aika rauhoittua nukkumaan. Ja seuraavana päivänä sama alusta 😀

En sano, että työteho olisi ihan huipussaan tai mikään muukaan, mutta nyt elämme poikkeustilassa. Tämä ei ole normaalia arkeamme, josta tavallisesti yritämme selviytyä. Tämä on poikkeuksellista, joten olisi syytä muistaa myös armollisuus.

Koulutehtävänä saimme mennä metsään retkelle.

Arjessamme muuttui oleellisesti sosiaalisten lähikontaktien häviäminen

Normaaliarjessa minä menen aamulla töihin työpaikalleni, näen siellä työkavereita, jutellaan, heitetään hyvää, joskus huonoakin huumoria. Pienempi poikamme menee päiväkotiin, jossa hänellä on kavereita, ulkoilua ja ohjattua toimintaa sekä kolme ateriaa. Koululainen menee kouluun, jossa hänellä on kavereita, opettaja ohjaamassa ja auttamassa sekä kaksi ateriaa.

Nyt tämä kaikki tapahtuu kotona. Ruokaa menee oikeasti paljon, koska syömme päivän kaikki viisi ateriaa kotona (ei, en siis hamstraa kun näet minut kaupan käytävällä täysien ostoskärryjen kanssa. Olen ostamassa meille viikon ruokatarpeita, ettei tarvitse joka päivä kaupassa käydä).

Poikien sosiaaliset lähikontaktit ovat toisensa ja me vanhemmat. Koululainen saattaa soitella joskus wa-puheluita parhaalle ystävälleen. Arjestamme puuttuu varhaiskasvattajien sekä koulun henkilökunnan tuoma tuki kasvatukseen ja opetukseen.

Tämä paletti pitää nyt ihan oikeasti pyörittää oman perheen kesken, kaikkinensa. Vaikka siellä on opettajat sekä päiväkotiryhmän aikuisia ”langan päässä” tarvittaessa vastaamassa kysymyksiin ja auttamassa, ei se ole kuitenkaan sama asia kuin fyysinen läsnäolo.

Meillä ei niinkään vaikuttanut harrastusten lopettaminen, koska meidän perhe ei harrasta. Olisihan se kiva kuitenkin kavereita nähdä ihan livenä, kuten myös sukulaisia ja käydä kaupoilla pyörimässä sekä joskus ulkona syömässä, niin sanotusti mennä valmiiseen pöytään.

Viikonloppuna teimme retken omalle takapihallemme.

Noudatamme arjessamme vahvoja suosituksia ja rajoituksia

Kuten tästä tekstistäni tulee ilmi, noudatamme parhaamme mukaan tällä hetkellä vallitsevia hallituksen antamia vahvoja suosituksia sekä rajoituksia  (linkki vie Ylen uutiseen 16.3.). Vaikka päiväkodit ovat auki kaikille ja peruskouluunkin saisi 1.-3. luokkalaiset mennä, on mulla kuitenkin mahdollisuus etätyöhön (jolloin myös palkka juoksee) ja näin pitää lapset sekä itseni kotona. Välttelemme sosiaalisia lähikontakteja ja some on nyt varsinkin minulla isoin apu sekä pelastus yhteydenpidossa. Ulkoilua ei ole rajoitettu, joten sitä meillä on paljon.

Tiedän, että meidän perheen pitää olla kiitollinen tästä omasta, lähes helposta tilanteesta, koska on monia perheitä, jotka ovat todellisessa ahdingossa tällä hetkellä. Haasteita heille tuovat työ- ja taloustilanteet tai ei ole mahdollisuutta tehdä etätyötä. Moni työskentelee kriittisellä alalla tai perheen voimavarat ja resurssit eivät yksinkertaisesti riitä esimerkiksi kotikouluun. Tai kotiolot eivät muutenkaan ole sopivat ja turvalliset lapsille ja nuorille.

(en ala tässä kohtaa nyt erikseen luettelemaan kaikkia erilaisia, mahdollisia tilanteita asian tiimoilta, koska tämä koskettaa niiiiin monia perheitä ja kotitalouksia).

Kaikki tunteet ovat sallittuja

Kunhan tässä olen vielä hieman kasaillut itseäni, tulen varmaankin tekemään postauksen, jossa avaan omia fiiliksiäni asian tiimoilta tarkemmin.

Somessa ja muualla vallitsee (edelleen) ilmapiiri, jossa esimerkiksi ahdistuneiden, masentuneiden ja ylipäänsä sanan korona mainitsevien olisi syytä pysyä somesta pois, ettei oman uutisvirran ”good vibes only” kärsi. Ymmärrän tämänkin, mutta valitettavasti tilanne on se, että tämä asia koskettaa ihan jokaista suomalaista ja todella moni on syystäkin ahdistunut.

Olemmehan meille suomalaisille oudon ja pelottavan tilanteen äärellä. Osa löytääkin ne omat keinonsa selvitä järjissään mahdollisesti paljonkin muuttuneessa arjessaan, osalla tämä tekee todella vaikeaa. Erilaisia ja eri tavalla asioita käsitteleviä kun me ihmiset olemme.

On toki enemmän kuin suotavaa tässä tilanteessa löytää arjestaan hyviä, positiivisia ja iloa tuovia aiheita, mutta kaikki tunteet ovat sallittuja.

Osa jakaa arkeaan myös siellä somessa, toisilla korona on enemmän pinnalla päivityksissä kuin toisilla. Onneksi löytyy myös sitä huumoria, lempeyttä ja yhteisöllisyyttäkin.

Mutta, minä eikä kukaan muukaan ole oikeutettu tässä tai missään muussakaan tilanteessa olemaan toisilleen ilkeitä tai alkaa joka käänteessä vertailemaan, kenellä menee huonoiten, kenellä on kaikista eniten tekemistä, kuka kuuluu eniten riskiryhmään tai kuka saisi somessa julkaista mitäkin.

Tämä tilanne koskettaa ihan joka ikistä suomalaista, ihan joka ikistä ihmistä maailmassa. Omalta osaltani voin välittää lämpöä ja sympatiaa ihan jokaiseen kotiin, jokaiseen sydämeen ja jokaiseen mieleen, oli se tilanne siellä mikä tahansa.

 

Rakkaudella Henna

 

Tässä myös lukusuosituksia:

Yli pyykkivuorten -blogissa Hanna pitää korona-ajalta päiväkirjaa, jossa hän päivittäin kertoo hänen ja perheensä kuulumisia tämän uudenlaisen arjen keskellä.

Valeäiti perustelee blogissaan, miksi heillä lapset eivät näe kavereitaan, edes ulkona.

Maaret Kallio – Tämä on pitkä lento myrskyn läpi, ja sinulla on tärkeä tehtävä

 

 

1

3 Replies to “Kolmen E:n arki – etätyöt, etäopiskelu ja eristys”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *