Meidän perheen illat eivät kulu harrastuksissa

Viime aikoina on jonkun verran ollut keskusteluissa perheiden harrastukset tai niiden puuttuminen. Toisaalta ihmetellään mahdollisia perheiden monia harrastuksia, mutta yhtä lailla ihmetellään, jos perheessä ei harrasteta mitään. Meidän perhe kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Meillä lapset eivät harrasta mitään aikataulutettua tai ohjattua. Miten meidän vapaa-aika sitten vietetään?

Sekä omassa että miehen lapsuudenperheessä ei ole ollut niinkään tapana harrastaa mitään aikataulutettua. Mies on maalta kotoisin. Omassa perheessäni isä on harrastanut musiikkia koko ikänsä, äiti osaa neuloa ja virkata. Itse kokeilin mm. taekwondoa ja pikkuveikka jalkapalloa, mutta nämä aikataulutetut harrastukset jäivät hyvin äkkiä.

Silti itse harrastin myös musiikkia sekä kirjeenvaihtoa, kotoa käsin. Pikkuveikka löysi tietokoneiden maailmaan ja kasvoikin sen suhteen aikamoiseksi ammattilaiseksi.

Johtuen varmasti miehen ja mun taustoista, emme ole harrastava perhe. Ahdistun pelkästä ajatuksestakin, jos pitäisi olla lähes joka arki-ilta ja vielä viikonloppuisinkin joko roudaamassa itsensä johonkin tai kuljetella lapsia pitkin kaupunkia.

Esikoinen kokeili harrastusta

Esikoispoika kokeili palokuntakerhoa keväällä 2018 eli ollessaan 5-vuotias. Kerho oli maanantaisin, kivasti vain joka toinen viikko, tunnin kerrallaan. Siellä oli tarkoitus olla ilman vanhempia.

Omassa päässäni fantasioin, kuinka ensin vien kävellen lapsen palokuntakerhoon ja sen jälkeen tunnin ajan lenkkeilen. Lapsi harrastaa ja itse saan omaa aikaa liikunnan parissa, mikä lottovoitto!

Eihän se ihan niin mennyt. Esikoinen vierasti ja jännitti niin paljon, että minähän olin hänen mukanaan siellä palokuntakerhossa. Joka kerta. Ei hän oikein halunnut osallistua mihinkään ja tunnit menivät siinä, kun yritin häntä rohkaista ja tsempata.

Syksyllä sama harrastus olisi jatkunut, mutta tein pojalle selväksi, että hänen on uskallettava jäädä sinne itsekseen tai muuten tämä harrastus jätetään kokonaan pois. Poika teki valintansa ja harrastus jäi kokonaan pois. Hän ei ollut vielä kypsä tuollaiseen ”ollaan ilman vanhempaa” -harrastukseen.

Meillä ei ole käyty muskareissa tai missään muuallakaan

Niin. Meillä ei ole harrastettu muskareita, vauvauinteja tai mitään muutakaan aikataulutettua harrastusta kotiäitivuosina.

Perhekahvila on ollut sellainen ainoa vakituinen meno, jonne olen raahautunut sekä esikoisen että aikanaan sitten molempien poikien kanssa. Perhekahvilassa käyminen oli tärkeä henkireikä kotiäitiarjessa.

Kotiäitinä ollessani näimme paljon ystäviä ja kavereita, kävimme puistoissa ja hengailimme omalla kylällä. Mutta näitä kaikkia menoja sovittiin oman jaksamisen ja vireystilan mukaan.

Ei jyskyttänyt takaraivossa, että lauantaiaamuna klo 9.00 on pakko olla uimahallissa valmiina vauvauintiin vaikka kuinka ottaisi päähän huonosti nukutun yön jälkeen. Tai että perjantaina klo 14.15 on oltava molempien poikien kanssa muskarissa toisella puolen kaupunkia, vaikka toinen on nukkunut vain 15 minuuttia päikkäreitä ja on kiukkuinen kuin mikäkin.

En kiellä, ettenkö joskus (lue: usein) tuntenut itseäni saamattomaksi ja laiskaksi äidiksi, kun niin moni muu tuntui mielellään menevän sinne vauvauintiin tai muskariin tai värikylpyyn tai mitä näitä nyt ikinä olikaan ja me ”vain” jumitimme kotona, ilman aikatauluja ja kehittäviä harrastuksia.

Nämä tietyt harrastukset yksinkertaisesti olivat niin vahvasti oman mukavuusalueeni ulkopuolella, että ahdistun edelleen pelkästä ajatuksesta, vaikkei ole enää niin ajankohtainen aihe 😀

Niin, lasten takia vanhemman on oltava valmis menemään epämukavuusalueilleen monissakin asioissa, mutta onneksi joissain asioissa voi myös valita.

Vapaa-aikamme kuluu ihan mukavasti, aikataulutettujen harrastusten puutteesta huolimatta

Olemme perheessämme kaikki sellaisia kotona viihtyviä persoonia. Annamme töissä, päiväkodissa ja koulussa itsestämme niin paljon, että näiden jälkeen haluamme vain olla.

Päiväkodissa on paljon aktiviteettia, kavereita ja ryhmässä toimimista. Koulussa tulee ekaluokkalaiselle joka päivä jotain uutta, siellä on kaverit ja siellä opetellaan tekemään asioita kaikkien kanssa. Mies tekee fyysistä työtä ja itse työskentelen vahvasti aivoillani, joten työ-, koulu- ja hoitopäivien jälkeen olemmekin aivan kypsiä, kukin tavallaan.

Monesti olemme illat ihan kotona, mutta joskus extempore lähdemme jonnekin kahville. Mie käyn kerran viikossa kansalaisopiston ohjatulla kuntosalitunnilla ja se onkin meidän viikon ainoa aikataulutettu harrastus, ellei lasketa mukaan torstain Prisma-reissua 😀

Eräs ilta kävin esikoisen kanssa yli tunnin ajan pyörimässä pitkin kylää metsästämässä pokemoneja. Siinä yhdistyi liikunta, ulkoilma sekä hermojen hallinta. Samalla saimme kahdenkeskistä laatuaikaa.

Iltaisin kotona meillä saattaa olla lautapeli- tai pelisessioita. Vapaata leikkiä, riehumista, kotitöitä ja telkkariohjelmia. Mie käyn välillä lenkillä tai kirjoitan blogia. Ystäviä olisi kiva nähdä enemmän iltaisin, mutta monissa perheissä on tottakai ne omat arkitouhunsa + harrastukset.

Toisille perheille harrastukset sopivat

Koska meitä ihmisiä on erilaisia, tottakai osa perheistä nauttii aikataulutetuista ja ohjatuista harrastuksista. Ei ole ongelma eikä mikään, jos perheessä on useampia harrastajia ja arkisin osa illoista (tai kaikki illat) kuluu harrastusten parissa.

Harrastukset myös antavat paljon. Ensinnäkin ”rakkauden lajiin” eli jos on jotain, mikä oikeasti kiinnostaa, sitä harrastaa mielellään. Siinä saa uusia kavereita ja ystäviä. Mahdollisesti pääsee kisailemaan eri paikkakunnille, jopa eri maihin. Näkee siis kotimaata ja maailmaa toisella tapaa.

Alakoulun lopulla ja yläkoulussa mahdolliset harrastukset saattavat pitää lapsen pois ”kyliltä pahan teosta”. Lapsi oppii toimimaan erilaisten ihmisten kanssa, oppii haastamaan itseään ja pääsee toteuttamaan itseään.

Erilaisia harrastuksia on joka lähtöön, joten varmasti jokaiselle löytyy jotakin, jos halua harrastaa on.

Harrastamattomuus ei tee huonoksi tai saamattomaksi

Se, ettei harrasta mitään aikataulutettuja ja ohjattua, ei tee ihmisestä huonoa tai saamatonta. Nykypäivänä ihminen venyy jo niin paljon muuhunkin ihan perhe-, työ- ja kouluelämässä, ettei harrastamisen pitäisi olla mikään lisäarvo ihmiselle.

Silti se hävettää ääneen sanoa (kirjoittaa), ettei meillä harrasteta. Ei harrasteta ainakaan tässä elämänvaiheessa. Joskus tulee sellainen olo, että ihan kuin meiltä jäisi nyt jotain oleellista kokematta tässä elämässä, kun emme harrasta? Olemmeko kuitenkin laiskoja? Huonoja vanhempia, kun emme puolipakolla raahaa lapsiamme harrastuksiin ihan vain siksi, kun nykypäivänä pitää jotain harrastaa?

Koen, että meidän perhe antaa omista voimavaroistaan ihan riittävästi tällä hetkellä. Mahdollisten harrastusten aika on ihan varmasti joskus aikanaan.

Aina välillä otan poikien kanssa puheeksi, mahtaisiko heitä kiinnostaa kokeilla jotain harrastusta, mutta ei. Emme siis ala pakottamaan, harrastamaan kyllä kerkeää myöhemminkin 🙂

Veikkaan, että pienemmän jantterin kanssa saattaisi jalkapallo olla kova juttu, mutta ensin hänenkin tarvitsee hieman kasvaa ja rohkaistua.

Harrastukset ottavat liian paljon, liian varhain

Myönnän, että hieman hirvittää ja surettaa, kun esimerkiksi jalkapallo ja jääkiekko ohjattuina harrastuksina menevät äkkiä siihen pisteeseen, että treenejä on monta kertaa viikossa, viikonloput pelataan turnauksissa, varusteet ja kaudet maksavat… Koko perhe harrastaa siinä mukana, koska vanhemmat tietysti maksavat, hoitavat kuljetukset, osallistuvat kioskimyyntiin, huoltavat ja valmentavat.

Kuitenkin Suomi on aika pieni maa eikä täältä se jokainen lajia harrastava nouse taitavaksi maailmantähdeksi, joka aikuisena tahkoaa rahaa pelaamisella. Jos näin ihan faktoja lyödään pöytään. Joten miksi se tosissaan harrastaminen juurrutetaan jo niin nuoriin ja samalla vaaditaan koko perheeltä paljon?

Lapsi antaa itsestään 150 % ollessaan 5-16v ja tämän jälkeen hänelle ilmoitetaan, ettei hänestä ole pelaamaan aikuisten sarjassa. Että olisi parempi siirtyä höntsäilysarjaan. Miksi näitä niin sanottuja höntsäilysarjoja ei sitten jo ole aiemmin…?

Minne on kadonnut se tekemisen ilo kevyemmällä otannalla ja milloin tilalle tuli liian tosissaan tekeminen?

Oma mielipiteeni siis on, ettei päiväkotilainen tai ekaluokkalainen välttämättä tarvitse harrastuksia. Päiväkoti, koulu, koti ja perheen kanssa vietetty vapaa-aika antavat tämän ikäisille ihan riittävästi.

Rakkaudella Henna

Lisää muiden kirjoittamia postauksia aiheesta

Etä-äiti: Pitääkö pienen lapsen harrastaa?

Katri Gruner: Meidän perhe ei tee mitään ja se on ihan ok!

Sekä Jari Sinkkosen hyvä kirjoitus

Lapsen ei tarvitse harrastaa mitään eikä olla aina reipas

4

2 Replies to “Meidän perheen illat eivät kulu harrastuksissa”

  1. Hyvä kirjoitus! 🤩 Meillä on kokeiltu partiota, mutta se ei lopulta kiinnostanut. Tyttö aloitti kokeilun liian myöhään ja pojalta vain kiinnostus lopahti. Jippii-kuoroa harrastivat jonkin aikaa, mutta kun kasvoivat sekin loppui. Ai niin olihan tyttö eskarivuonna liikuntakerhossa kerran viikossa, siitä olisi voinut jatkaa joukkuevoimisteluun, mutta ei ollut the juttu. Tyttö on luova ja tykkää askarrella, on ollut kolmella kansalaisopiston askartelukurssilla. Poika aloitti viime keväänä suunnistuksen kerran viikossa, jossa on tykännyt käydä. Nyt se on siirtynyt sisätiloihin sählyyn, mutta poika ei ole siitä kiinnostunut, joten ei käy siellä. Toinen harrastus hänellä on pianonsoitto. Kävi keväällä muutamalla tunnilla, mutta pääasiassa harjoittelee itsekseen lähinnä säestystä. Hän on melko nopeasti oppinut soittamaan. Nyt hän on myös alkanut juosta isänsä kanssa. Poika ei tykkää kovin aikataulutetusta toiminnasta. Olen mieheni kanssa vuorotyössä, joten olisi senkin puolesta hankalaa, jos lapset harrastaisivat monta kertaa viikossa jotain. Uskon, että toisille se sopii, että ollaan joka ilta menossa, mutta itse koen lähinnä ahdistavana, jos viikosta toiseen aikani olisi kovin aikataulutettua. Ihminen ei ole yhtään sen huonompi toista, vaikka ei olekkaan järjestänyt itselleen ja perheelleen minuutti aikataulua. 🤩🤗 Arki on paljon sujuvampaa ja rennompaa, kun aikataulut eivät ole kovin kiireisiä. 😊

    1. Kiitos Maisa kommentistasi ❤ Ihanasti teillä kuitenkin on kokeiltu erilaisia harrastuksia ja lapset pikkuhiljaa löytäneet niitä omia juttujaan ❤

      On muuten totta, että molempien vanhempien vuorotyö varmasti tietyllä tapaa hankaloittaisi, jos lapset harrastaisivat jotain useamman kerran viikossa säännöllisesti.

      Ihanaa syksyn jatkoa sinulle ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *