Terveellisemmät elämäntavat pian vuosikymmenen ajan

Monesti uuden vuoden vaihtuessa tai kesän kynnyksellä aloitetaan uudet, terveellisemmät elämäntavat. Otetaan niin sanotusti lyhyen aikavälin tavoite, että esimerkiksi kesään kesään mennessä on saatava viisi kiloa pois. Ei kuitenkaan välttämättä mietitä, että mitäs sitten, kun tavoite on saavutettu, kesä tulee ja tämän jälkeen taas syksy, arki?

Usein terveellisemmät elämäntavat tunnutaan aloitettavan rytinällä ja asenteella ”Kaikki tai ei mitään”. Kerrasta lisätään liikuntaa sohvaperunan nollasta viikkokerrasta viiteen kertaan viikossa, juodaan pelkkää vettä ja syödään ravintoköyhiä salaatteja ja ehkä näiden lisäksi kaiken maailman lisäaineita sisältäviä proteiinituotteita.

Aloitetaan tiukkoja dieettejä, joissa kiellettyjen ruoka-aineiden lista on suurempi kuin sallittujen. Nähdään sielun silmin, miltä sitä sitten mahtaa näyttää esimerkiksi kesään mennessä. Ollaan varmaan todella timmissä kunnossa, eikö?

Näin olen itsekin aikanaan ajatellut. Niiden monien, monien ”Nyt mie alan syömään terveellisemmin ja pitämään itsestäni huolta” -lupausten jälkeen.

Kun sitten se paino ei putoakaan ensimmäisten kahden viikon aikana (päinvastoin saattaa jopa nousta, kun yhtäkkiä lisätään liikuntaa), latistuu fiilis hyvin nopeasti ja lyödään hanskat tiskiin. Paskat, olkoon. Palataan siihen passiiviseen elämäntyyliin ja roskaruokaan. Ei tässä kuitenkaan koskaan onnistuta. Kuulostaako tutulta?

Itse olen päässyt pitkälle omien elämäntapojeni suhteen. Oma tarinani tässä onkin pitkähkö, koska tässä on mennyt niin monta vuotta opetellen ja totutellen uudenlaisia elämäntapoja, mutta kovin lyhyesti tätä ei pysty kertomaan. Tekstin seassa muutoskuvia alkutilanteesta nykypäivään.

Huomiona vielä, ettei itselläni ole sellaisia perussairauksia, jotka olisivat vaikeuttaneet prosessia.

Jatka lukemista ”Terveellisemmät elämäntavat pian vuosikymmenen ajan”

9

Sosiaalinen introvertti – vähemmän on enemmän

Jos joku olisi minulle ennen lapsia kertonut, että olen introvertti, olisin nauranut hänelle. Koin olevani hyvinkin sosiaalinen ja kaipaavani ihmisiä ympärilleni. Olin se reipas ja lähes aina hyväntuulinen ihminen, joka jaksoi jutustella yhdelle jos toiselle niitä näitä.

Oman itsetuntemukseni lisääntymisen myötä voin näin muutamaa vuotta myöhemmin, kahden pojan äitinä todeta:

Ihana kun voi pikkuhiljaa tulla ”ulos kaapista” oman introverttiyden kanssa.

Introvertti mielletään usein ujoksi ja täysin omiin oloihinsa vetäytyväksi. Ihmiseksi, joka ei paljon jaksa muiden kanssa kommunikoida ja murahtelee epämääräisiä vastauksia. Ihan näin mustavalkoinen asia ei kuitenkaan ole 😉

Minua edelleenkin kuvaillaan sosiaalisena, iloisena, reippaana ja kaikkien kanssa toimeen tulevana. Ja tällainen minä olenkin! Silti näiden kaikkien takana olen myös hyvin vahvasti introvertti. Vahvemmin kuin olin itse ensin aikanaan ajatellutkaan.

Pälättävä introvertti, kuten esimerkiksi Jyllannin suomineito on hienosti itseään kuvaillut ja asiaan tarkemmin kantaa ottanut tässä postauksessa 😊 Kun luin Terhin postausta, huomasin nyökytteleväni mielessäni lähes koko ajan. Tunnistin tekstistä vahvasti itseni ja tekstin lopussa olleesta introverttitestistä sain tulokseksi, että olisin lähes 100 prosenttinen introvertti.

Jatka lukemista ”Sosiaalinen introvertti – vähemmän on enemmän”

3

Kehutko vai lyttäätkö?

Onko sun helpompi kehua ja tsempata muita vai kritisoida ja piikitellä? Kehutko vai lyttäätkö? Kumpi tulee sulta enemmän luonnostaan?

Mie saan välillä kuulla olevani tsemppaaja ja sellaiseksi tunnistan itseni. Mun on tosi helppo heitellä pieniä kehuja, toivottaa tsempit tai jaksamista päivään. Jaella sydämiä, antaa pieniä tsemppikosketuksia, laittaa viestillä pieni positiivinen ajatus. Kertoa toiselle, että tässä mie olen ja haluan hänelle pelkkää hyvää.

Mun on nykyään erittäin vaikea alkaa piikittelemään muille tai kritisoimaan sekä lyttäämään muita ihmisiä. Vaikka olen tarponut omien olojeni suhteen jonkunlaisessa suossa melko pitkään, ei se ole oikeuttanut minua olemaan muita kohtaan ilkeä. Miksi olisin ollut? Miksi haluaisin kohdella muita niin kuin en todellakaan haluaisi itseäni kohdeltavan?

Jatka lukemista ”Kehutko vai lyttäätkö?”

4

”Kirjoita vaan, mutta älä kuitenkaan kirjoita”

Saan nykyään paljon kuulla, miten kirjoittaminen on ehdottomasti yksi vahvuuksistani. Osaan tämän homman. Osaan kirjoittaa niin, että lukija pystyy helposti ymmärtämään lukemansa. Kirjoitan samaistuttavasti ja teksteistäni saa vertaistukea.

Kirjoitan auki omia tunteitani ja siinä samalla joku muukin voi oivaltaa tärkeitä asioita omasta tunne-elämästään.

Bloggaaminen on yli kolme vuotta ollut mulle se asia, jonka avulla olen avannut kipeitä tunteitani ja ajatuksiani, ”hieman” niitä siivoten julkaisukelpoisiksi. Olen aikanaan perustanut blogin vertaistueksi muille, jotka kipuilevat esimerkiksi äitiytensä ja/tai oman itsensä kanssa.

Minua on sanottu rohkeaksi, kun uskallan kirjoittaa vaikeistakin asioista. Ehkä olen ollut jopa tyhmän rohkea 😀

Tässä on kuitenkin varjopuolensa. Tekstejä lukee myös ihmiset, jotka eivät minusta pidä. Näitä lukee ihmiset, jotka haluavat mun paljastavan jotain ”kättä pidempää” minua vastaan.

Jatka lukemista ””Kirjoita vaan, mutta älä kuitenkaan kirjoita””

4

Meidän perheen illat eivät kulu harrastuksissa

Viime aikoina on jonkun verran ollut keskusteluissa perheiden harrastukset tai niiden puuttuminen. Toisaalta ihmetellään mahdollisia perheiden monia harrastuksia, mutta yhtä lailla ihmetellään, jos perheessä ei harrasteta mitään. Meidän perhe kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Meillä lapset eivät harrasta mitään aikataulutettua tai ohjattua. Miten meidän vapaa-aika sitten vietetään?

Sekä omassa että miehen lapsuudenperheessä ei ole ollut niinkään tapana harrastaa mitään aikataulutettua. Mies on maalta kotoisin. Omassa perheessäni isä on harrastanut musiikkia koko ikänsä, äiti osaa neuloa ja virkata. Itse kokeilin mm. taekwondoa ja pikkuveikka jalkapalloa, mutta nämä aikataulutetut harrastukset jäivät hyvin äkkiä.

Silti itse harrastin myös musiikkia sekä kirjeenvaihtoa, kotoa käsin. Pikkuveikka löysi tietokoneiden maailmaan ja kasvoikin sen suhteen aikamoiseksi ammattilaiseksi.

Johtuen varmasti miehen ja mun taustoista, emme ole harrastava perhe. Ahdistun pelkästä ajatuksestakin, jos pitäisi olla lähes joka arki-ilta ja vielä viikonloppuisinkin joko roudaamassa itsensä johonkin tai kuljetella lapsia pitkin kaupunkia.

Jatka lukemista ”Meidän perheen illat eivät kulu harrastuksissa”

5

Arkemme muuttuminen koulun alkamisen ja osittaisen hoitovapaan takia

Alkaa olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus, että meillä aina syksyisin arki muuttuu jollain tapaa toisenlaiseksi. Yksi isoimmista muutoksista tapahtui tänä syksynä, kun esikoispoikamme aloitti koulun.

Koulun alkua meillä odotettiin jännityksellä. Vielä keväällä pojalle tuli paniikinomaisia itkukohtauksia, ettei hän halua mennä kouluun ollenkaan, kun ei hän kuitenkaan opi mitään ja sitten häntä kiusataan.

Myöhemmin keväällä ja kesän aikana pojassa tapahtui huikean hieno kasvu ja kehitys. Hän reipastui ja alkoi odottamaan innolla koulun alkamista. Kuinka hänestä sitten tulee iso poika, koululainen.

Ennen koulun alkua

Pidin aiemmin kesällä kolme viikkoa lomaa ja loput kesälomapäivät säästin koulunalkuun. Halusin olla kotona ja varmistaa, että uudenlaiseen arkeen saisimme laskeutua rauhassa. Päiväkodissa poika oli aina viimeiseen mahdolliseen päivään asti eli hyppy oli suoraan päiväkotimaailmasta koulumaailmaan.

Ensimmäistä koulupäivää edeltävänä iltana meillä vieraili isovanhemmat sekä poikien sedät. Halusin järjestää koulunaloituskahvitukset. Luoda sellaisen mukavan muiston ensimmäisen luokan aloituksesta. Poika sai pieniä lahjoja ja vietimmekin mukavan sekä lämpöisen alkuillan meillä kotona.

Olimme hommanneet uudet vaatteet, repun, penaalin sekä sinne tarvikkeita. Vaihtoon meni myös kotimme ulko-ovi.

Yksinolemista oli harjoiteltu pieniä hetkiä, kuten myös matkojen kulkemista yksin.

Jatka lukemista ”Arkemme muuttuminen koulun alkamisen ja osittaisen hoitovapaan takia”

2

Somesta on kadonnut rentous ja suunnittelemattomuus

Mitä some oli ennen ja mitä se on nyt? Tehdäänkö somea rennolla otteella vai otetaanko paineita? Ja mitä ovat somebuustiringit?

Ensin oli Facebook, jossa päiviteltiin mitä ihmeellisempiä päivityksiä, kuten ”hohhoijaa, mitähän sitä tekisi?” tai ”liibalaaba”. Monesti päivitykset olivat ihan tavalliseen arkeen liittyviä, kuten ”Oon tänää pessy pyykkii, imuroinu, tehny ruoan, laittan takkaa tulet ja nyt voin vaan olla, ihanaa”.

Ei sitä niin tarkkaan mietitty, että MITÄ voi julkaista. Jaettiin tavallista arkea, erilaisia sattumuksia ja tapahtumia. Monien ihmisten känniavautumiset olivat kyllä hyviä, mutta joskus hiton rasittaviakin 😀 Tai sitten facessa puitiin parisuhteen riitoja muiden nähden.

Tuli Instagram. Ihana mahdollisuus jakaa vain kuvia, niitä kännykällä otettua räpsyjä ja julkaisuihin liitettiin hästägejä. Oli monta filtteriä, joilla omia kuvia pystyi muokkaamaan, saamaan näyttämään ne hieman paremmilta, kun puhelimien kamerat eivät olleet mitään huippuluokkaa.

Instagram antoi mahdollisuuden seurata julkisuuden henkilöidenkin elämää sitä mukaan, kun heidän julkisia tilejä instaan tuli. Instassa otettiin muutenkin helpommin seurantaan sellaisia itselleen puolituttuja ihmisiä.

Jatka lukemista ”Somesta on kadonnut rentous ja suunnittelemattomuus”

5

”Nyt kommentoin”, näin Paula Vesalaa lainatakseni

”Ei saa olla mielipiteit,

pitää olla passiivinen,

Mikä on vastenmielistä jos puuttuu hymy

Mikä on ikävän näköistä

Viha ja hiki”

Paula Vesala – Nyt kommentoin

Muiden miellyttäjä ja hymistelijä

Mie olen aina ollut vähän semmonen muiden miellyttäjä, ”jeesjees” -tyyppi. Kaikki käy, kaiken ymmärrän, kuuntelen ja yritän toimia kameleontin lailla.

Kuljen tuntosarvet pystyssä, mukaudun muiden tunnetilojen mukaan. Jos joku ei ole juttutuulella ja kaikki tuntuu ottavan päähän, pidän matalaa profiilia enkä todellakaan lähde provosoimaan.

Pyrin elämään muiden ilossa mukana, vaikka itsellä olisi paha olla. Aina se ei ole helppoa, mutta pyrin siihen, koska se on reilua ja kannustavaa toista kohtaan.

Jätän sanomatta asioita, jos koen, ettei toinen ole vastaanottavaisella tuulella.

Nämähän ovat hyviäkin asioita. Että osaa lukea muita, tarjota apuaan ja tukea silloin, kun sille on tarve. Olla fiksusti hiljaa silloin, kun on sen aika.

Liikaakaan ei pitäisi antaa periksi. Liikaa ei pitäisi mielistellä ja hymistellä. Sitä jää jalkoihin ja muiden kynnysmatoksi.

Olen kuitenkin sietänyt kiukuttelua aikuisilta ihmisiltä, sitä oman pahan olon purkamista toista loukkaavilla tavoilla. Olen aina samalla miettinyt, että mie viimeiseen asti pyrin siihen, ettei minusta tule samanlaista, vaikka kuinka olisi paha olla. Jos lipsahduksia käy, niitä pyydetään anteeksi.

Jatka lukemista ””Nyt kommentoin”, näin Paula Vesalaa lainatakseni”

2

Tullaan tutuiksi – pieni esittely itsestäni

Näin uuden blogin ja tietynlaisen uuden alun kynnyksellä on hyvä tehdä pieni esittely itsestään. Osalle teistä olenkin jo hyvin tuttu, mutta tässä referaatti asioista, jotka minuun liittyvät.

Olen pohjimmiltani positiivinen ihminen. Yritän löytää mahdollisimman monista asioista myös ne hyvät puolet, tai ainakin uskoa parempaan. Uskon naiivisti, että lähes kaikella on tarkoituksensa ja tietyt asiat tapahtuvat niin kuin niiden kuuluu tapahtua.

Välillä elämässä ja sen heittämissä haasteissa ei tunnu olevan mitään järkeä, mutta jonkun ajan kuluttua sitä havahtuu, että joidenkin asioiden piti mennä juuri niin. Tosin kaikkea tapahtunutta ei tälläkään ajattelutyylillä pysty selittämään, itselleen tai muille.

Minulla on omanlaiseni huumorintaju. Ihan aina en kaikkea läppää ymmärrä, mutta toisinaan revin rivien välistä vaikka mitä huumoria. Hymy on loppujen lopuksi aika herkässä, naurukin raikaa oikeassa porukassa. Välillä itkettää, mutta itkun jälkeen pyyhitään kyyneleet ja taas hymyilyttää.

Olen erittäin kiinnostunut ihmisten mielen liikkeistä ja joskus jopa ylianalysoin, että miksi tuo teki noin tai tuo sanoi näin. Mitä siellä on taustalla? Ajattelen liikaa ja siitä syystä unohtelen oleellisempia asioita. Joskus toivoisin, että saisin aivoni off-asentoon ja painelisin eteenpäin laput silmillä. Olisi helpompi, kun päässä ei pyörisi niin paljon kaikkea enkä havainnoisi niin paljon asioita ja tunteita ympäriltäni.

Jatka lukemista ”Tullaan tutuiksi – pieni esittely itsestäni”

7

Uusi nimi, uusi alku

Oman domainin lisäksi tämä on ollut yksi pidempiaikainen haave blogin suhteen. Olen asiaa pohtinut ja pyöritellyt pitkään, että uskallanko ottaa riskiä, mutta nyt sen tein. Muutin blogini nimen.

Aiempi blogini, Pölyä Pinnoilla on perustettu pian kolme vuotta sitten. Perustin blogin Bloggeriin, kunnes vuosi sitten hankin oman domainin ja siirryin käyttämään alustana WordPressiä.

Jo tuolloin olisi pitänyt jättää Bloggerin blogi omakseen ja jatkaa kirjoittelua WordPressin puolella täysin puhtaalta pöydältä eikä siirtää koko historiaa mukana.

Olen tässä viimeisen vuoden aikana turhautunut vanhempien tekstieni suhteen. Niissä on muotoilut miten sattuu eivätkä ne ole olleet uudelleen jaettavassa kunnossa ennen muokkauksia. Ja tästä syystä olen jakanut vain harvoja ja valittuja postauksia uudestaan 😄

Enkä yksinkertaisesti ole jaksanut käydä Bloggerin aikaisia postauksia yksitellen läpi ja turhautua lisää niiden muokkausten kanssa. Niitä kun sai ränkätä useampaan otteeseen, että asettelut asettuivat uuteen muotoon.

Jatka lukemista ”Uusi nimi, uusi alku”

3