-
Hyvästit pikkulapsiajalle – siirtyminen uudenlaiseen vaiheeseen
Pikkulapsiaika on jäämässä taakse meidän perheen osalta! Elokuun alussa nuorempikin poikamme siirtyy koulumaailmaan ja voimme tässä hiljakseen sanoa hyvästit pikkulapsiajalle. Heinäkuun lopulla hyvästelemme vuodesta 2016 asti meitä palvelleen aivan ihanan päiväkodin ja sen mahtavan henkilökunnan ❤️ Varhaiskasvatus ja sen ammattilaiset – kiitos ❤️ Teette niin hienoa ja tärkeää työtä kaikista ympäröivistä haasteista huolimatta. Ainakin meille päiväkoti on ollut todella iso kasvatustuki menneiden vuosien aikana. Arvostan todella paljon eikä todellakaan jää mitään hampaankoloon näistä vuosista, päinvastoin. Tulen tässä kirjoituksessa avaamaan fiiliksiäni pikkulapsiajan päättymiseen liittyen ja tämä jännittää. Äitiys on aihe, joka menee herkästi ihmisille ihon alle. Tahattomasti, osittain jopa tahalleen ymmärretään asioita väärin ja näistä saadaan syy vetää herneet nokkaan sekä…
-
Hetkeen maadoittuminen – tunteiden äärelle pysähtyminen
Menneisiin kuukausiin on sisältynyt paljon tunnepitoisia tapahtumia ja asioita. Sitä on saanut elää aina surusta hienoihin onnistumisiin ja onneen. Elämänkirjo ja sen kaikki eri värit ovat näyttäytyneet ja olleet osa arkea hyvinkin voimakkaasti lyhyen ajan sisällä. Varsinkin viime keväänä olen saanut kokea niin vahvoja tunneskaaloja, etten aina ole tiennyt, miten päin olisin ja miten osaisin niitä myrskyjä käsitellä. Hetkittäin tuntui, etten hallitse itseäni ja pelkäsin ottavani takapakkia tässä prosessissani eli matkalla minuuteen. Pelkäsin ajautuvani reilusti taaksepäin, kun pitäisi pienin askelin mennä eteenpäin – toki välillä polulta pari askelta poiketen. Sellainen myös kuuluu tähän matkaan, mutta kyllä myrskysi keväällä ihan kunnolla. Myrskyn jälkeen on yleensä aina poutasää. Selkeästi kevään aikana jonkunlainen…
-
Liikunta ja sen lisääminen arkeen – merkittävä hyvinvointiteko itselleni
Se oli aika tasan vuosi sitten eli talviloma 2021, kun tein tärkeän havainnon liittyen omaan liikkumiseeni ja hyvinvointiini. Avaan hieman taustaa ensin ennen kuin paljastan tämän havainnon tarkemmin. Heti tässä alkuun myös painotan, että tämä kaikki seuraava on omasta näkökulmastani kirjoitettu, omaan elämäntilanteeseeni liittyen – ei kenenkään muun. Asiaan. Olen jo monta vuotta ollut aktiivisempi liikkuja ja varsinkin hyötyliikunta on ollut iso osa arkeani. Jonkunlainen liike arjessani on tärkeää, koska teen palkkatyöni tietokoneen äärellä. Arkiaamut alkavat ihan toisella tapaa, kun vien kuopuksemme kävellen / pyörällä päiväkotiin. Tykkään käydä kävellen lähikaupassa, jos ei ole kassitolkulla ostettavaa. Vuosien aikana arkeeni on kuulunut kävely- ja joskus hölkkälenkkejä, näiden lisäksi pyöräilyä sekä lihaskuntoa. Lue…
-
”Istu alas ja kirjoita” – pelosta ja häpeästä huolimatta
Tässä minä nyt sitten istun ja kirjoitan. Ainakin yritän kirjoittaa. Jospa annetaan mennä vain, ajatuksen virtana. Jostain se on lähdettävä. Minähän siis uskon vahvasti, että perinteiset blogit vielä nousevat uudestaan enemmän pinnalle. Muut alustat, kuten esimerkiksi Instagram, ovat nopeatempoista, pikana vaihtuvaa sisältöä. Informaatiotulva on valtava ja sitä tulee monesta suunnasta nykyään. Yhden Instagram-julkaisun elinkaari ei loppujen lopuksi ole kovinkaan pitkä, muutamassa päivässä se on hukkunut kaiken muun, uuden alle. Näihin julkaisuihin saatetaan kuitenkin käyttää valtavasti aikaa: kuva, sen käsittely, teksti, sen muokkaaminen – ja silti käyttäjille se kyseinen julkaisu ei montaa päivää feediin hypi esille. Ei blogit mihinkään lopullisesti kuole tai häviä Lähiömutsi eli Hanne kirjoitti joku aika sitten postauksen,…
-
Syksyä elämän eri väreissä osa 2: Voimauttava valokuvaus
Tämän postauksen omistan ihanalle Outille (Instagram: @outikphotography ) ja hänen ottamilleen valokuville minusta. Muutamia näistä kyseisistä kuvista löytyykin jo aiemmasta postauksesta ja tässä postauksessa sitten oikein ilotulitusta niiden tiimoilta. Pidempään mielessäni hautunut idea ja haave toteutukseen Olen jo pidempään haaveillut, että joku joka osaa, ottaisi minusta kuvia. Ihan vain minusta, jossain kauniissa, itseni näköisessä ympäristössä. Osaanhan mie itsestäni hyvät selfiet päräyttää, mutta se ei ole sama asia kuin olla jonkun toisen kuvattavana. Selfiet ovat toki helppojakin, kun itseään kuvatessa näkee siinä hetkessä omat ilmeet ja osaa etsiä (itselleen) sopivat kuvakulmat. Kun toinen ihminen kuvaa, hän näkee kuvattavan niin kuin muutkin hänet näkevät ja osaa tätä kautta etsiä sekä ohjata kuvattavalle…
-
Syksyä elämän eri väreissä osa 1: Hyvästit kissavanhuksellemme
Menneeseen syksyyn on liittynyt paljon asioita ja erilaiset tapahtumat ovat seuranneet toisiaan. Kirjoitin syyskuussa yleisiä kuulumisiani ja tämän kyseisen kirjoituksen jälkeen alkoikin tapahtumaan kaikenlaista hurjalla vauhdilla. Tarkoituksenani oli ensin kirjoittaa nyt vain yksi postaus kaikkiin tapahtuneisiin liittyen ja hieman kuroa omiakin ajatuksiani selvemmiksi, mutta tekstiä olisi tullut niin paljon, ettei kukaan olisi jaksanut ajatuksella lukea loppuun asti. Parempi siis pilkkoa sitä kaikkea edes pariin eri postaukseen – ja onpa hyvä syy taas kirjoitella, ajatuksen virtana, omassa tahdissa. Joka tapauksessa, yksi isoimmista ja kipeimmistä menneen syksyn tapahtumista oli luopuminen kissavanhuksestamme. Kun kissa aikanaan taloon ja perheeseen saapui Miku-kissa on lokakuussa 2005 haettu Korian eläintalolta. Tuolloin 5 kk ikäinen karvakaveri valloitti mun…
-
Täällä ollaan edelleen – elämän pyörteissä!
Täällä ollaan edelleen – elämän pyörteissä, mutta ollaan kuitenkin! Viimeisin blogipostaukseni on tammikuulta, julkaisemattomia luonnoksia on muutamiakin eli aina välillä olen blogini puolella käynyt. Alkanut luomaan uutta, mutta sitten on aina tullut jotain. Ihan vain esimerkiksi väsymys, ehkä jopa turhautuminen ympärillä olevaan. Vaikka julkaisutahtini on ollut todella verkkaista, en ole missään vaiheessa ollut hautaamassa blogiani kokonaan. Pieni kipinä kytee aina, innostus kirjoittamiseen on taustalla arjen kiireistä ja haasteista huolimatta. Onkin hienoa pystyä pitämään julkaisutahti verkkaisena ja palata blogin äärelle aina silloin, kun hyvältä tuntuu. Väkisin ei tarvitse kirjoittaa tai ylipäänsä keksiä aiheita. Voi kirjoittaa silloin, kun flow iskee – vaikka sitten kerta vuoteen, tai kaksi. Luin eräänä iltana vanhempia blogitekstejäni…
-
Näin poikamme katsoo opettajaansa
Vanhin poikamme on tällä hetkellä isopieni tokaluokkalainen. Koulumaailmassa ovat viimeisten puolentoista vuoden aikana tulleet tutuiksi luokkakaverit, oppiaineet, läksyt ja opettaja. Viimeiseen puoleentoista vuoteen on mahtunut paljon pienen koululaisen mittakaavassa. Ensin luokkakavereihin, opettajaan ja koulun tapoihin tutustumista. Niistä a-kirjaimen ja tavutaulujen (toisinaan tuskaisista) harjoitteluista on nyt edetty kirjoittamisen ja lukemisen tärkeisiin taitoihin, matikasta on tullut todellinen vahvuus ja kavereita on paljon. Yksi iso, tärkeä asia tässä koulutaipaleen aikana on kuitenkin ollut poikamme opettaja. Hän on jämäkkä, mutta lempeä. Asiallinen, mutta huumorintajuinen. Ottaa asiat hoitaakseen, jos joku meitä vanhempia mietityttää tai on epäselviä tilanteita. Hän tukee ja auttaa lastamme. On huomioinut poikamme herkkyyden, mutta kuitenkin hellästi puskenut kannustavasti eteenpäin.
Saatat myös pitää
Arkemme muuttuminen koulun alkamisen ja osittaisen hoitovapaan takia
-
Uusi vuosi, vanha minä – ottakaa tai jättäkää
Vuoden vaihtuessa on tapana summailla yhteen mennyttä vuotta ja haaveilla uudesta vuodesta. Asettaa tavoitteita ja miettiä, miten kaikin tavoin sitä voisi itseään kehittää, miten voisi olla niin sanotusti parempi ihminen ja kokea henkisen valaistumisen. Tai no. Kuka tekee ja kuka ei. Kaikki meistä tietävät, että vuosi 2020 oli haastava monelle case K:n takia. Moni lomautettiin tai irtisanottiin töistä, yrityksiä ajautui konkurssiin. Yksinäisyys lisääntyi ja perheiden tilanteet ovat kärjistyneet. Osa nuorista voi huonosti ja nyrkit heiluvat, jopa kuolemaksi asti. Näiden lisäksi elämä on heitellyt ihmisille muitakin haasteita. Menetyksiä, sairastumisia, onnettomuuksia, rahahuolia ja ihmissuhdeongelmia.
-
Arjen voimavarat syksyn puskiessa päälle
Syksyn (ja yhden ”pikku” virustaudin) puskiessa päälle on entistä tärkeämpää löytää arjesta niitä voimavaroja. Kun syksy ja case K painavat päälle yhä isommin, on lähes pakko saada oma ”selviytymismood” päälle. Mihinkään syvään suohon en todellakaan haluaisi nyt upota, koska sieltä käsin moni asia on niin paljon hankalampaa ja elämä on kieltämättä raskaampaa. Olen onneksi viime vuosien aikana löytänyt muutamia keinoja, joiden avulla pidän itsestäni ja jaksamisestani huolta. Osa näistä asioista on jopa vaatinut tietynlaista opettelua ja sen armollisuuden tajuamista. Ei arjen voimavaroja voi suorittaa. Silloinhan ne eivät anna voimaa, vaan vievät sitä. Se ei kuitenkaan ole arjen voimavarojen tarkoitus.
