Poikkeusarjen positiiviset puolet – 6 pientä asiaa

Tällä hetkellä elämme meille suomalaisille, omalle sukupolvelleni, vanhempieni sukupolvelle sekä lapsillemme poikkeuksellista arkea. Tekemisiämme ja menojamme rajoitetaan tavoilla, joihin emme ole tottuneet. En tällä hetkellä miellä itseäni niinkään positiiviseksi ihmiseksi, mutta olen siitäkin huolimatta etsinyt niitä poikkeusarjen positiivisia puolia tässä menneen kuukauden aikana.

Sanotaan, että jokaisella pilvellä on hopeareunus ja myrskyn jälkeen on poutasää. Kaikki järjestyy, me selviämme tästä yhdessä. En sitä epäilekään, ettemmekö me tästä selviäisi. Varmasti selviämme. Suurin osa meistä selviää, suurimpaan osaan tämä ei jätä mitään pysyviä jälkiä.

Avasin poikkeusarkemme aikataulua edellisessä postauksessani ja tämä aikataulu sekä rytmi meillä pitää aikalailla edelleen paikkansa. Sillä erotuksella, että ekaluokkalaisen koulutehtävien määrä on nyt kohtuullisempi ja hän on oppinut itsenäisemmin tekemään tehtäviään 🙂 Samalla itse olen onnistunut pitämään langat käsissäni arjen pyörityksessä viikosta toiseen.

Nykyisessä tilanteessa on jonkun verran kestettävää, vaikka tietyllä tapaa sitä onkin sopeutunut. Jottei kaikki mene aina pelkäksi valittamiseksi, kerronkin nyt tässä postauksessa teille 6 positiivista asiaa, joita olen tästä poikkeusarjesta löytänyt.

1 Poikkeusarjen menoissa rahaa kuluu vähemmän

Kun tässä nyt ollaan enimmäkseen kotona, ei rahaakaan kulu kuin ruokaostoksiin, laskuihin ja lainanlyhennykseen. Kauppaostoksiin menee rahaa enemmän, koska ruokakulut ovat hieman kasvaneet. Syömme päivän kaikki viisi ateriaa kotona, seitsemänä päivänä viikossa. Kouvolan kaupungilla on toki ruokakassien jakelu oppilaille, mutta me olemme tämän skipanneet, kun koemme kuitenkin pärjäävämme näin.

Bensa on halvempaa kuin moneen, moneen vuoteen, mutta emme ole tainneet tankata kertaakaan tämän menneen kuukauden aikana. Autoa käytetään niin vähän ja jos käytetään, melko lyhyisiin matkoihin. Lähinnä silloin, kun haetaan isommat määrät ruokaa kaupasta.

Kun emme syö ulkona emmekä tilaile ruokaa kotiinkaan tai käy kahviloissa säästyy näin aika monta kymppiä jo viikkotasollakin.

Kouvolan kaupunki hyvittää päivähoitomaksut, jos lapsi pidetään kotihoidossa koko tämän poikkeustilanteen ajan. Se tarkoittaa tällä hetkellä säästöjä kahden kuukauden hoitomaksuissa, toisin sanoen lähemmäs 600 euroa koko ajalta.

Tiedostan, että nyt jos koskaan pitäisi tukea erilaisia yrittäjiä ja tilata sitten vaikka netistä tuotteita, mutta tällä hetkellä meillä ei ole tarve tilata ja ostaa. En halua nettishoppailla shoppailun ilosta.

2 Aamuissa ei ole kiirettä, ärräpäitä ja vääntöä

Olen tällä hetkellä osittaisella hoitovapaalla, jonka takia normaaliarjessa menen töihin koululaisen lukujärjestyksen mukaan eli neljänä aamuna yhdeksään ja yhtenä aamuna kahdeksaan.

Vaikka suurin osa aamuista on niin sanotusti myöhäisempiä, herään mie kuitenkin klo 6.30, vien pienemmän pojan kävellen päiväkotiin aamupalalle kahdeksaksi (syö siellä paremmin ja enemmän kuin kotona) ja tämän jälkeen hoidan esikoisen kouluun.

Normaaleissa arkiaamuissa on kuitenkin se tietty rytmi ja aikataulu, joka määrittää aamun kulkua. Vaikka tämä rytmi on vakiintunut, saan silti joka aamu vääntää jostain, oli se sitten päiväkotiin lähteminen tai vaatteiden pukeminen.

Poikkeusarjessa otammekin aamut vähän rennommin. Heräilen ennen klo 7 ja ennen klo 8 olen jo työkoneen äärellä aamupalan syöneenä, hampaat pestyinä ja kevyt päivämeikki nassussa. Meikki muuten ihan itseni takia. Konkreettinen asia, joka pysyy tässä arjessa ennallaan ja jonka voin itse päättää, että meikkaanko vaiko en 😀 Koen myös olevani heti hieman ”skarpimpi” kevyenkin meikin kanssa.

Sillä aikaa, kun itse aloittelen töitä, heräilee pojat, syövät aamupalaa, menevät ulos klo 9 ja klo 10 alkaa esikoisen koulupäivä.

3 Enemmän kilometrejä apostolin kyydillä ja luonnon ihailua

Liikunnasta on tullut itselleni entistäkin tärkeämpää. Aina olen tykännyt esimerkiksi kävelystä, mutta nyt viimeisen kuukauden aikana olen käynyt paljon lenkillä. Huhtikuulle on käveltyjä matkoja kertynyt jo 45 kilometriä, kun esimerkiksi helmikuussa kävelin yhteensä 29 kilometriä.

Nyt kun kuntosaleille ei pääse (enkä edes haluaisi mennä, vaikka pääsisikin), olen tehnyt kotona pieniä treenejä. Yksi tai kaksi kertaa viikossa, ei sen kummallisempaa. Kotoa löytyy kahvakuulia, kuminauhoja sekä jumppapallo. Takapihallamme on yksi sopivan korkuinen porras, jossa voin tehdä esimerkiksi jaloille treeniä. Eräänä päivänä nappasin ulkotreeniin mukaan tiilet, joilla sain samalla yläkroppaakin treenattua.

Liikettä kroppani todellakin tarvitsee. Arjesta on jäänyt ne tavalliset aamujen ja iltapäivien siirtymiset pois sekä muu kaikenlainen ”ravaaminen”, joten liikuntaa täytyy muistaa harrastaa edes jollain tavalla. Tämä siis itselläni, koska kroppani sitä liikuntaa huutaa.

Näiden lisäksi olen entistä enemmän suunnannut joko yksin tai poikien kanssa pöpelikköön eli metsän tapaisiin nauttimaan siitä rauhasta ja hiljaisuudesta. Luonnosta ja sen ihailusta on tullut vieläkin tärkeämpää, niin keholle kuin mielellekin. Luonto on sellainen, joka pysyy nyt ennallaan. Kevät on täällä, toivottavasti pian kesäkin. Menemme koko ajan eteenpäin ja aika kuluu, joka tapauksessa.

4 Vähemmän räkää, limaa ja oksennuksia

Itsehän olin joulusta aina tuonne maaliskuun puoleen väliin asti yhteensä neljä kertaa flunssassa ja tämä on itselleni todella harvinaista, että sairastelen niin paljon. Perhettämme piinasi myös pitkän itämisajan omaava mahatauti joulun molemmin puolin ja me kuopuksen kanssa sairastimme vatsatautia myös talviloman alussa.

Kotona olemisen ansiosta kukaan ei ole ollut sairaana. Kenenkään nenä ei vuoda eikä tarvitse ajatella jokaista mahan möyryämistä tai huonoa oloa alkavaksi mahataudiksi. Esimerkiksi päiväkodissa on edelleen liikkunut perusflunssan lisäksi myös vatsatautia sekä kihomatoja, joten ainakin näiltä nyt vältymme.

Kun kaikki sosiaaliset lähikontaktit ovat minimissä ja käsihygienia entistä parempaa, ei niitä muita tauteja liiku samalla tavalla kuin normaalisti.

5 Tuntosarveni eivät värise ja ota koko ajan signaaleja vastaan

Täällä omissa oloissamme oleminen sekä yhteydenpito ihmisiin digitaalisesti on mahdollistanut lepoa mun erilaisille aisteille. Koko ajan ei tarvitse olla tuntosarvet ojossa ja esimerkiksi miettiä, millähän tuulella tuokin ihminen tänään on tai miksi hän on tänään huonolla tuulella. Ei tarvitse miettiä, olenko jotenkin vaivaksi ja pitäisikö joskus puhua vähän vähemmän. Teenkö jotain väärin tai olenko liikaa tai liian vähän jotakin.

Kaupoissa ja muilla julkisilla paikoilla ei tarvitse kärsiä kovista tai yllätyksellisistä äänistä. Ei tarvitse miettiä ja ahdistua, että kukahan seuraavan nurkan takaa tulee vastaan ja jaksanko mie häntä kohdata, jos en vain ole smalltalk-tuulella.

Vaatteina toimii päivästä toiseen leggarit ja löysät paidat sekä ulkovaatteet, joten ei tarvitse miettiä, että miltähän sitä näyttää ja onko päällä tarpeeksi asiallinen varustus. Sitä näyttää päivästä toiseen ihan samalta 😀 Ei ole työ- ja vapaa-ajan vaatetusta erikseen.

Tietyllä tapaa myös vahva introverttiyteni nauttii tästä tilanteesta, vaikka toki on ikävä läheisiä ja heidän näkemistään kasvokkain. Tarvitsisin todella paljon enemmän sitä yksinolemistakin, joka tässä tilanteessa on melko harvinaista. Ellei sitten lähde sinne lenkille.

6 Omien, aiemmin vähän piilossa olleiden vahvuuksien löytäminen

Tämä poikkeusaika on osoittanut sen, että minulla kuitenkin on hyvä organisointikyky ja pystyn pitämään langat käsissäni. Vaikka ajoittain (lue joka päivä) seinät tuntuvat kaatuvan päälle ja jollain menee hermo sekä tulee itku, arkemme kuitenkin toimii.

Omanlaiseni äitiyteni on päässyt melkeinpä loistamaan näissä olosuhteissa. En ole se leikkijä, hassuttelija, askartelija tai hassunhauska, mutta hiton hyvin mie pidän meillä arjen pyörimässä. Arkemme on niin normaalia kuin näissä olosuhteissa voi olla.

Me pärjäämme. Meillä on hyvät oltavat. Lastemme ei tarvitse pelätä ja heidän perustarpeistaan huolehditaan.

En ole lähtenyt lipsumaan arjen päivärytmistämme tai antamaan löysää koululaisen koulutehtävissä. Meillä on näihin voimavaroja, mutta tiedostan, ettei kaikilla ole.

Mutta meillä ei edelleenkään käytetä aikaa ihmisenä kehittymiseen ja henkisyyden löytämiseen, uuden kielen tai käsityöharrastuksen opetteluun, kymmenien kirjojen lukemiseen tai himotreenaamiseen, koska näihin meillä ei ole voimavaroja eikä oikeastaan kiinnostustakaan.

Meidän voimavarat käytetään nyt siihen, että mie saan työni tehtyä, koululainen hoitaa kouluhommansa, käymme ulkoilemassa ja kaikille on ruokaa sekä puhtaita vaatteita. En lähde mukaan siihen, että kuka nyt kehittyy, valaistuu ja kasvaa ihmisenä eniten tämän ”leppoisan koronakotoilun” aikana 🙂

Rakkaudella Henna

 

P.S. Tässäkin postauksessa saatte ihailla ihania maisemakuvia, joita tulee nyt sattuneesta syystä otettua aika paljon 🙂 Lisää löytyy instan puolelta 🙂

 

 

1