Se yksi täydellinen kesäilta

Joskus näitä sattuu kohdalle, kun osaa tarttua hetkeen. Sellainen täydellinen kesäilta.

Olen kesä- ja iltafiilistelijä, monen muun asian fiilistelyn lisäksi! Koen olevani parhaimmillani kesäiltoina, auringon jo pikkuhiljaa painuessa mailleen, illan vaihtuessa yöksi. Kesäisin sitä huomaa hieman pitkittävänsä nukkumaanmenoa, väsymyksestä huolimatta, koska joku tietynlainen taika ja fiilis niissä kesäöissä on.

Kesäisin keskipäivän aurinko on liian kova ja kirkas, kun sitten taas ilta-auringon pehmeät sävyt hellivät mieltä. Ilta-auringon sävyissä kuvaaminenkin on parasta, moni asia saa pehmeämmän, herkemmän sävyn.

Me, myself and I -viikonloppu

Sain viettää erään heinäkuisen viikonlopun ihan omassa seurassani. Perjantai-illasta sunnuntaihin, aamusta iltaan, illasta aamuun, ihan vain me, myself and I. Luksusta, harvinaista ja niiiiin hienoa.

En halunnut etukäteen sopia kyseiselle viikonlopulle mitään. Halusin mennä ja tulla oman fiilikseni mukaan. Tai olla menemättä. Jos sohva houkuttaisi enemmän, silloin siihen sohvan kutsuun pitää vastata. Olin päättänyt kuunnella itseäni.

Perjantai-ilta meni hikisellä ja hitaalla hölkkälenkillä puuskuttaen, myöhemmin saunan pehmeistä löylyistä ja kuohuvan juoman pirskahtelevista suullisista nauttien.

Nautin hiljaisuudesta, nautin kesäillan hämärtymisestä yöksi. Jo tämä perjantai-ilta oli melko täydellinen, sielua hivelevä, rentouttava.

Lauantaina jatkoin olemistani. Rauhallinen aamu, parin tunnin ajan aamukahvista ja lämmöstä nauttimista takapihalla. Pieni ulkoilu joenrantaa mukaillen. Ulkoilun jälkeen lounas, jonka jälkeen makoisat päikkärit hiljaisessa asunnossa ilman keskeytyksiä.

Olin aamupäivän ulkoiluni aikana käynyt joenrannassa. Siellä oli ollut niin kaunista. Päivä tuntui vain lämpenevän iltaa kohti. Oli ihanan kesäistä.

Hetkeen tarttuminen kesäillassa

Lauantaina alkuillasta mielessäni alkoi kytemään ajatus. ”Olisipa kiva ottaa pari alkoholipitoista juomaa mukaan ja mennä fiilistelemään kesäiltaa joenrantaan… Kehtaisinko mennä yksin…? Monesti olisi mieli tehnyt mennä, mutta yksin?”

Yhä enemmän mielessäni kehkeytyi halu mennä joenrantaan nimenomaan yksin. Menisin flown mukaan. Jos rantaan päästessäni minua ei huvittaisi jäädä, voisin saman tien kääntyä takaisin kotiin lämmittämään saunaa. Ei olisi huono vaihtoehto sekään.

Vaihdoin vaatteet, sipaisin vähän meikkiä kasvoihini, harjasin hiukseni, pakkasin pieneen reppuuni pari juomaa ja suuntasin kävellen kohti rantaa. Mielessäni soi Unelmavävyjen biisin, muistoja tuovat keinuvat sävelet:

”Kanssas kävelen rantaa,Parasta se on, mitä kesä voi antaaLantiosi keinuu, jalat käy santaanNe vesi huuhteleeMeille aurinko paistaaVälke meren pinnalla kirkkaana hohtaaOlet mulle kaikki, mitä täällä tarvitsen.”

Perille päästyäni yllätyin, kun rannalla ei ollut juurikaan ketään! Olin ajatellut lämpöisen kesäillan keräävän paikalle enemmänkin kesäillasta nauttivia ihmisiä, mutta ei. Muutama kalastaja näkyi kokeilemassa onneaan, yksittäisiä ulkoilijoita meni iltalenkillään rannan kautta.

”Ehkä jopa parempi näin, ettei täällä ole muita”, ajattelin ja parkkeerasin itseni penkille istumaan. Avasin lonkerotölkin, antauduin hetkelle sekä upealle maisemalle. Läheisellä tanssilavalla kuulosti olevan jonkunlaiset juhlat, joista kuului juhlakansan iloista puheensorinaa ja nousuhumalan siivittämää naurua sekä musiikkia!

Olin ottanut omat kuulokkeeni mukaan, mutta enhän minä niitä mihinkään tarvinnut. Juhlista kantautui musiikki rantaan niin hyvin, joten mikäs minun oli siinä fiilistellessä erilaisista musiikkityyleistä nauttien.

Olipa bileissä myös livebändi, jonka rautalanka- ja iskelmäsävelet kulkeutuivat suoraan sieluuni sopien täydellisesti juuri tämän kesäillan fiilikseen.

Yksin, mutta ei yksinäinen

Viihdyin rannalla muutaman tunnin. Oli niin hienoa ottaa kännykällä muutamia kuvia maisemasta, fiilistellä kesäiltaa ja juhlista kantautuvia ääniä, seurata rannalla pyörähtäviä ihmisiä, vaihtaa muutama ystävällinen sana tuntemattomien ihmisten kanssa.

Aurinko laskiessaan loi taivaalle upeita värejä ja minä hykertelin onnesta.

Siinä minä hengasin, puisella penkillä istuskellen. Yksin kauniissa kesäillassa.

Häpeämättä sitä, että olin yksin. En silti ollut yksinäinen. Minulla oli siinä hetkessä hyvä ja turvallinen olla itseni kanssa. Olin ylpeä, että lähdin fiilistelemään kesäiltaa enkä jättänyt kehtaamisen takia menemättä ja kokematta tätä.

”Mitä ne muutkin ajattelee, kun istun siellä itsekseni?”, huomasin ajattelevani ennen rannalle menoa. No ajatelkoon he, mitä lystäävät. Minä joka tapauksessa toteutin yhden pitkäaikaisen haaveeni. Tämä kesä oli se, kun olin siihen valmis.