
Täällä ollaan edelleen – elämän pyörteissä!
Täällä ollaan edelleen – elämän pyörteissä, mutta ollaan kuitenkin! Viimeisin blogipostaukseni on tammikuulta, julkaisemattomia luonnoksia on muutamiakin eli aina välillä olen blogini puolella käynyt. Alkanut luomaan uutta, mutta sitten on aina tullut jotain. Ihan vain esimerkiksi väsymys, ehkä jopa turhautuminen ympärillä olevaan.
Vaikka julkaisutahtini on ollut todella verkkaista, en ole missään vaiheessa ollut hautaamassa blogiani kokonaan. Pieni kipinä kytee aina, innostus kirjoittamiseen on taustalla arjen kiireistä ja haasteista huolimatta.
Onkin hienoa pystyä pitämään julkaisutahti verkkaisena ja palata blogin äärelle aina silloin, kun hyvältä tuntuu. Väkisin ei tarvitse kirjoittaa tai ylipäänsä keksiä aiheita. Voi kirjoittaa silloin, kun flow iskee – vaikka sitten kerta vuoteen, tai kaksi.
Luin eräänä iltana vanhempia blogitekstejäni ja ei voi kuin ihailla omaa taitoani kirjoittaa, niin kuin oikeasti 😀 Tekstejä lukiessa tuntuu kuin lukisi jonkun minua paljon taitavamman ihmisen tekstejä. (itseni arvostamisessa on tässä vielä…kröhm…vähän töitä) Tämä kuitenkin kertoo siitä, että minulla on taito. Kun vain muistaisin sitä käyttää ja kehittää.
Olen kiitollinen, että blogini äärelle löydetään edelleen, vaikka uusia tekstejä ei synny paljon, viime aikoina ei ollenkaan. Pientä, mutta tasaista liikennettä blogissa on päivittäin. Se on ilo.
Elämän kuuluu rullailla eteenpäin – tavalla tai toisella
Arki ja elämä ovat rullailleet eteenpäin tänäkin vuonna. Toisaalta ei ole tapahtunut mitään maata mullistavia asioita, toisaalta on tapahtunut paljonkin. Ja tulee tapahtumaan, sen tiedän.
Eniten tapahtuu itseni sisässä. Rajojen asettamisen opettelua, oman ääneni löytämistä – ylipäänsä opettelua olemaan minä, joka on hieman ollut hukuksissa kaiken muun alla. Näissä asioissa on menty jonkun verran eteenpäin verrattuna aiempaan. Työn tulos (eli minä) alkaa pikkuhiljaa näkymään.
Lue myös: Uusi vuosi, vanha minä – ottakaa tai jättäkää
Kotona meillä on yksi kolmasluokkalainen, yksi eskarilainen, yksi 16-vuotias kissavanhus viettämässä eläkepäiviään sekä toki me perheen vanhemmat + kaikki nurkissa pyörivät villakoirat, koska mikään kodinhengetär en ole edelleenkään.
On ilo, kun lapset kasvavat ja sellainen pikkulapsiaika alkaa olemaan takana päin meidän perheessä. Kieltämättä innolla odotan, kun meidän pieninkin poika suuntaa koulumaailmaan vuoden päästä.
Työrintamalla tapahtuu koko ajan. Eteenpäin mennään välillä vauhdilla, uutta ja muutoksen tuulia puhaltelee tasaisesti nurkan takaa.
Tänä vuonna juhlistettiin mun virallista kymmentä vuotta yrityksen palveluksessa. Oikeastihan aloitin pestissäni jo helmikuussa 2009, mutta pari perhevapaata tuossa välillä eivät toki itse palvelusvuosia kerryttäneet 🙂
Teen osa-aikatyötä eli noin 30h/vko. Osan työviikosta olen etänä ja osan viikosta toimistolla. Tämä on hyvä. Kotona on hyvä olla töissä silloin, kun oikeasti tarvitsee työrauhan tai tarvitsee yhteensovittaa arjen menoja.
Toimistopäivien aikana tykkään nähdä ihmisiä, jutella heidän kanssaan ja isona plussana on suunnata suoraan työpäivän jälkeen työpaikan kuntosalille. Tai esimerkiksi läheiselle luontopolulle kävelemään. Jälkimmäistä olen harrastanut harvemmin, mutta edes yhden kerran 😀 Tällainen mahdollisuus kuitenkin on!
Elämän tärkeitä asioita
Elämässä ja arjessa on säilynyt mukana tärkeitä, omaa hyvinvointiani tukevia asioita. Sellaisia asioita, joiden merkitys on korostunut entisestään ja joille olen raivannut enemmän tilaa. Olen myös kyseenalaistanut ja tehnyt tarvittaessa muutoksia.
Liikunta on elämässäni entistä isommassa roolissa ja arkeen yritän mahduttaa itselleni mieluista liikuntaa muutaman kerran viikossa. Viime aikoina minut on löytänyt mm. kävelylenkeiltä, salilta ja kahvakuulailemasta. Luonto ja ylipäänsä raikas ulkoilma ovat olleet vieläkin tärkeämpiä asioita elämän pyörteissä.
Ihmisillä on suuri merkitys. On tärkeää, että elämässä on ne tukipilarit, oman perheen lisäksi. Vaikkei tässä ystäviä tule edelleenkään nähtyä mitenkään liian usein, nähdään kuitenkin joskus ja yhteyttä pidetään sen mukaan, miten muulta arjelta keretään, tai ihan vain jaksetaan. Voi mennä viikkojakin, kun ei kuulu mitään, mutta joskus whatsapp-viestit lentelevät hiljaistenkin viikkojen edestä.
Koen tärkeäksi myös ne voimavaraihmiset ihan töissäkin. Ne sellaiset tyypit, joille voi näyttää ne huonotkin päivät ja fiilikset, mutta jakaa myös arjen onnistumisia ja iloa. Saada tsemppiä, tukea ja sparrausta, pohtia elämänmenoa heidänkin kanssaan.
Valokuvauksen saloja ihan järjestelmäkameralla olen opetellut tämän vuoden aikana. Oma bravuurini on luonto- ja maisemakuvaukset, joitakin yksittäisiä henkilökuviakin olen saanut onnistumaan 🙂
Mutta parasta on ottaa kamera mukaan, suunnata esimerkiksi läheisen Kymijoen rantaan, kuunnella samalla hyvää musiikkia ja antaa kameran laulaa. Sitten ne onnistumisen fiilikset, kun saa otettua jonkun todella hienon kuvan!
Edelleen perheessämme pyritään pitämään kalenteri mahdollisimman tyhjänä vapaa-ajalla, joten mennään ja tehdään fiiliksen mukaan. Arki-iltani koostuvat liikunnasta, kotitöistä tai ihan vaan sohvannurkassa jumittamisesta. Joskus jaksan olla aktiivisempi, toisinaan sitten taas on annettava kropalle ja mielelle lepoa.
Oma aika on todella tärkeää ja mulle parasta päännollausta ovat kävely- tai pyörälenkit musat korvilla. Ja yksin. Ne ovat niitä hetkiä, kun laitan ajatuksiani järjestykseen. Ihan parasta on saada olla yksin kotona! Nämä toki harvinaisempia hetkiä, jos ei lasketa etätyöpäiviä, jolloin mun velvollisuus on hoitaa työni.
Lue myös: Meidän perheen illat eivät kulu harrastuksissa
Yksi korona-aikakauden tärkeimpiä oivalluksiani on ollut, että tiettyjä asioita ei vain ole pakko tehdä tai suorittaa. Omaan arjen balanssiin on oikeus eikä tarvitse tehdä asioita niin kuin joku muu tekee tai niin kuin joku muu odottaa sun tekevän.
Ihan siis peruskuulumisia, peruselämää
Tällaisia aika peruskuulumisia siis 🙂 Päivä ja viikko kerrallaan, milloin tulee mitäkin vastaan.
Joskus itsellä haastaa vähän enemmän tai saa olla huolesta sykkyrällään muiden puolesta, mutta toisinaan sitten koetaan niin ihanan iloisia ja onnellisia asioita, joista saa voimaa pitkäksikin aikaa.
(muistelen tässä esimerkiksi yksiä pieniä häitä, joihin sain osallistua elokuussa eikä ollut kyllä ilolla, riemulla, onnenkyyneleillä ja rakkaudella rajaa niissä bileissä <3 )
Tämän blogitekstin kuvista on muuten kiittäminen ihanaa @outikphotography, joka oli heti messissä, kun ehdotin hänelle taannoin pientä valokuvaussessiota. Näitä kuvia tulee varmasti näkymään muissakin postauksissa, koska saimme paljon hyviä otoksia.
Outi on aivan ihana kuvaaja, joka sai tämmösen puupökkelönkin hieman rentoutumaan kuvauksien aikana 😀 Tämä kuvaus oli minulle sellainen voimaannuttava asia. Miksi näin? Siihen palaan erillisessä postauksessa.
Rakkaudella
Henna


2 kommenttia
Paluuviite:
Paluuviite: