-
Se yksi täydellinen kesäilta
Joskus näitä sattuu kohdalle, kun osaa tarttua hetkeen. Sellainen täydellinen kesäilta. Olen kesä- ja iltafiilistelijä, monen muun asian fiilistelyn lisäksi! Koen olevani parhaimmillani kesäiltoina, auringon jo pikkuhiljaa painuessa mailleen, illan vaihtuessa yöksi. Kesäisin sitä huomaa hieman pitkittävänsä nukkumaanmenoa, väsymyksestä huolimatta, koska joku tietynlainen taika ja fiilis niissä kesäöissä on. Kesäisin keskipäivän aurinko on liian kova ja kirkas, kun sitten taas ilta-auringon pehmeät sävyt hellivät mieltä. Ilta-auringon sävyissä kuvaaminenkin on parasta, moni asia saa pehmeämmän, herkemmän sävyn. Me, myself and I -viikonloppu Sain viettää erään heinäkuisen viikonlopun ihan omassa seurassani. Perjantai-illasta sunnuntaihin, aamusta iltaan, illasta aamuun, ihan vain me, myself and I. Luksusta, harvinaista ja niiiiin hienoa. En halunnut etukäteen sopia…
-
Helpottava helmikuu!
Helpottava helmikuu. Ihana, kun olet täällä taas! Pitkän ja aika raskaankin, mutta myös opettavaisen tammikuun jälkeen otan helmikuun erittäin ilolla vastaan! Koska helmikuussa: Helmikuun aikana otetaan jo iso harppaus kohti kevättä ja valoisampia aikoja! Omalla elimistöllä menee taas se hetki totutellessa kevään kirkkaaseen valoon kaamoksen jälkeen, mutta nykyään osaan antaa sen siirtymäajan itselleni enkä ihmettele, että mitähän hittoa. Tänäkään talvena kaamos tai pimeys eivät ole ahdistaneet tai vieneet mennessään, päinvastoin. Olen kaamoksen kanssa ollut ihan kaveri. Kaamos joka tapauksessa päättyy aina aikanaan ja alkaa uusi, valoisampi ajanjakso. Talvifiilikset eivät kuitenkaan ole ihan löytäneet tänne asti. Iso tekijä fiilisten puuttumisessa on ollut erittäin vaihtelevat keliolosuhteet samaan aikaan, kun on taas elämässä…
-
Ojennan käteni kohti korkeuksia
”Ojennan käteni kohti korkeuksia, suoristan selkäni, heilautan hiukseni taakse, kurkotan kohti unelmiani. Annan itseni näkyä, en enää piiloudu. En anna häpeän estää tekemästä asioita, menen rohkeammin kohti haaveitani. Menneisyyteni ei määrittele minua, tulevaisuuteni on ihanan avoin. Mitään ei ole kiveen hakattu, ikuisiksi ajoiksi lukittu tai nidottu. Tämä on minun elämäni, olen aikuinen, vahva nainen. Matka minuna on vasta alussa 🔥” Tähän marraskuussa kirjoittamaani tekstiin ja Outin syyskuussa ottamaan upeaan kuvaan kiteytyy paljon. Mitä enemmän mun halutaan menevän piiloon, sitä enemmän tulen näkyväksi. Halusin tallentaa tämän myös blogin puolelle. Samalla madallan tätä omaa kynnystäni kirjoittaa ja julkaista blogiin, koska eihän se kynnys pitäisi mikään iso ollakaan! Kynnys julkaista ei pitäisi olla iso minun pienillä lukijamäärillä varsinkaan, mutta taustalla kun on ollut kirjoittamisen lukko,…
-
Tutustumista minuun itseeni
Kulunut vuosi on ollut pitkälti omaan identiteettiini tutustumista, siihen ihan minuun itseeni, joka on alkanut löytymään kaiken niiden vuosien aikana kertyneen moskan ja ylimääräisen taakan alta. Olen tullut pikkuhiljaa esiin kaikkien lukuisten suojamuurieni takaa. Se on välillä ollut todella pelottavaakin, mutta loppujen lopuksi niin palkitsevaa ja helpottavaa! Parempaa vointia psyykkisesti ja fyysisesti En enää olekaan se vähän väliä psyykkisesti ja fyysisesti huonosti voiva ihminen, vaan ihminen, joka haluaa panostaa hyvinvointiinsa hyvällä omatunnolla. Olen käynyt psykoterapiassa yli kaksi vuotta ja tällä hetkellä saan nautiskella siitä kaikesta raskaan työn jäljestä, joka alkaa näkymään. Ei ole ollut helppoa uskaltaa olla se haavoittuva ihminen terapeutin vastaanotolla ja antaa suojamuurien murtua turvallisessa ympäristössä. Siellä on…
-
Syksyä elämän eri väreissä osa 1: Hyvästit kissavanhuksellemme
Menneeseen syksyyn on liittynyt paljon asioita ja erilaiset tapahtumat ovat seuranneet toisiaan. Kirjoitin syyskuussa yleisiä kuulumisiani ja tämän kyseisen kirjoituksen jälkeen alkoikin tapahtumaan kaikenlaista hurjalla vauhdilla. Tarkoituksenani oli ensin kirjoittaa nyt vain yksi postaus kaikkiin tapahtuneisiin liittyen ja hieman kuroa omiakin ajatuksiani selvemmiksi, mutta tekstiä olisi tullut niin paljon, ettei kukaan olisi jaksanut ajatuksella lukea loppuun asti. Parempi siis pilkkoa sitä kaikkea edes pariin eri postaukseen – ja onpa hyvä syy taas kirjoitella, ajatuksen virtana, omassa tahdissa. Joka tapauksessa, yksi isoimmista ja kipeimmistä menneen syksyn tapahtumista oli luopuminen kissavanhuksestamme. Kun kissa aikanaan taloon ja perheeseen saapui Miku-kissa on lokakuussa 2005 haettu Korian eläintalolta. Tuolloin 5 kk ikäinen karvakaveri valloitti mun…
-
Täällä ollaan edelleen – elämän pyörteissä!
Täällä ollaan edelleen – elämän pyörteissä, mutta ollaan kuitenkin! Viimeisin blogipostaukseni on tammikuulta, julkaisemattomia luonnoksia on muutamiakin eli aina välillä olen blogini puolella käynyt. Alkanut luomaan uutta, mutta sitten on aina tullut jotain. Ihan vain esimerkiksi väsymys, ehkä jopa turhautuminen ympärillä olevaan. Vaikka julkaisutahtini on ollut todella verkkaista, en ole missään vaiheessa ollut hautaamassa blogiani kokonaan. Pieni kipinä kytee aina, innostus kirjoittamiseen on taustalla arjen kiireistä ja haasteista huolimatta. Onkin hienoa pystyä pitämään julkaisutahti verkkaisena ja palata blogin äärelle aina silloin, kun hyvältä tuntuu. Väkisin ei tarvitse kirjoittaa tai ylipäänsä keksiä aiheita. Voi kirjoittaa silloin, kun flow iskee – vaikka sitten kerta vuoteen, tai kaksi. Luin eräänä iltana vanhempia blogitekstejäni…
