• kesä

    Mökkeilyä, hellettä, pitkään nukuttuja aamuja ja ystäviä – niistä oli kesäloma tehty

    Se on kiitollisuuden aihe, että edes on kesäloma, palkallinen sellainen. Kesäloma tulee aina tarpeeseen, niin myös tänä vuonna. Kesälomani alkoi tänä vuonna melko samoihin aikoihin kuin muutamana aiempana vuonna eli kesäkuun puolessa välissä. Olin henkisesti kelien puolesta varautunut sellaiseen ”perus” kesäkuun meininkiin eli alle 20 astetta lämmintä, tuulta ja vettä. Tänä vuonna sainkin yllättyä positiivisesti, kun lämpö helli koko kesäkuun.

  • kesä,  korona

    Koronakevään jälkeen kesä hellii mieltä

    Mennyt kevät ei ollut helppo monellekaan. Tuli korona, tuli poikkeustila, tuli eristys, etätyöt, etäkoulu. Oma arki heitti monella ympäri ja piti opetella uudenlaisia tapoja toimia. Tuolloin kevään saapuminen ja pitenevät päivät toivat toivoa ja onneksi tämän poikkeuksellisen kevään jälkeen saapui kesä. Kevät oli monelle vaikea. Jos jo ennestään ihmisellä oli haasteita mielenterveytensä, talousasioidensa tai ihmissuhteidensa kanssa, saattoi tilanne kevään aikana kärjistyä entisestään. Toiset saattoivat alkaa oireilemaan ensimmäistä kertaa ja tietynlaiset aiemmin ”pinnan alla” olleet ongelmat nousivat pintaan. Osa säilytti toimintakykynsä, löysi itsestään uusia puolia ja kehitti jatkuvasti jotain uutta projektia. Innostuttiin ruoanlaitosta, käsitöistä, yrttien kasvattamisesta, lasten kanssa askartelusta, kotitreeneistä ja kodin siivoamisesta sekä järjestämisestä lattiasta kattoon. Osa lamaantui. Oli olevinaan…