-
Mökkeilyä, hellettä, pitkään nukuttuja aamuja ja ystäviä – niistä oli kesäloma tehty
Se on kiitollisuuden aihe, että edes on kesäloma, palkallinen sellainen. Kesäloma tulee aina tarpeeseen, niin myös tänä vuonna. Kesälomani alkoi tänä vuonna melko samoihin aikoihin kuin muutamana aiempana vuonna eli kesäkuun puolessa välissä. Olin henkisesti kelien puolesta varautunut sellaiseen ”perus” kesäkuun meininkiin eli alle 20 astetta lämmintä, tuulta ja vettä. Tänä vuonna sainkin yllättyä positiivisesti, kun lämpö helli koko kesäkuun.