Henna Helena

Elämää sen eri sävyissä

  • Etusivu
  • Esittely
  • Facebook
  • Instagram
  • Etusivu
  • Esittely
  • Facebook
  • Instagram
  • elämä

    Täällä ollaan edelleen – elämän pyörteissä!

    20.9.2021 /

    Täällä ollaan edelleen – elämän pyörteissä, mutta ollaan kuitenkin! Viimeisin blogipostaukseni on tammikuulta, julkaisemattomia luonnoksia on muutamiakin eli aina välillä olen blogini puolella käynyt. Alkanut luomaan uutta, mutta sitten on aina tullut jotain. Ihan vain esimerkiksi väsymys, ehkä jopa turhautuminen ympärillä olevaan. Vaikka julkaisutahtini on ollut todella verkkaista, en ole missään vaiheessa ollut hautaamassa blogiani kokonaan. Pieni kipinä kytee aina, innostus kirjoittamiseen on taustalla arjen kiireistä ja haasteista huolimatta. Onkin hienoa pystyä pitämään julkaisutahti verkkaisena ja palata blogin äärelle aina silloin, kun hyvältä tuntuu. Väkisin ei tarvitse kirjoittaa tai ylipäänsä keksiä aiheita. Voi kirjoittaa silloin, kun flow iskee – vaikka sitten kerta vuoteen, tai kaksi. Luin eräänä iltana vanhempia blogitekstejäni…

    lue lisää
    Henna 2 Kommentit

    Saatat myös pitää

    Ajatuksia vuoden 2023 ensimmäisenä päivänä

    1.1.2023

    Syksyä elämän eri väreissä osa 1: Hyvästit kissavanhuksellemme

    15.12.2021

    Syksyä elämän eri väreissä osa 2: Voimauttava valokuvaus

    28.12.2021

Viimeisimmät artikkelit

  • Aika aikaansa kutakin
  • Tullaan tutuiksi – pieni esittely itsestäni
  • Se yksi täydellinen kesäilta
  • Sosiaalinen introvertti – vähemmän on enemmän
  • Kokonainen, näkyvä – just sinä!

Vanhemmat postaukset

Etsitkö jotain tiettyä postausta?

Kategoriat

Blogit.fi

Henna Helena

Kohti neljääkymppiä vaeltava nainen, joka pohtii ja kirjoittaa elämästä sen eri sävyissä. Toisinaan ollaan hyvinkin korkealla pilvissä ja toisinaan ryvetään vähän mudassa, mutta realistisella optimistilla eteenpäin.

Ashe Teema .WP Royal