-
Hetkeen maadoittuminen – tunteiden äärelle pysähtyminen
Menneisiin kuukausiin on sisältynyt paljon tunnepitoisia tapahtumia ja asioita. Sitä on saanut elää aina surusta hienoihin onnistumisiin ja onneen. Elämänkirjo ja sen kaikki eri värit ovat näyttäytyneet ja olleet osa arkea hyvinkin voimakkaasti lyhyen ajan sisällä. Varsinkin viime keväänä olen saanut kokea niin vahvoja tunneskaaloja, etten aina ole tiennyt, miten päin olisin ja miten osaisin niitä myrskyjä käsitellä. Hetkittäin tuntui, etten hallitse itseäni ja pelkäsin ottavani takapakkia tässä prosessissani eli matkalla minuuteen. Pelkäsin ajautuvani reilusti taaksepäin, kun pitäisi pienin askelin mennä eteenpäin – toki välillä polulta pari askelta poiketen. Sellainen myös kuuluu tähän matkaan, mutta kyllä myrskysi keväällä ihan kunnolla. Myrskyn jälkeen on yleensä aina poutasää. Selkeästi kevään aikana jonkunlainen…