• ihmiset,  korona

    On ihan OK, että väsyttää, mutta on yhtä OK olla energinen

    ⁣Poikkeuksellista arkea on nyt takana (ainakin meillä) kuusi viikkoa ja kyllä väsyttää. Uuteen arkeen hyppääminen tapahtui pienessä hetkessä ja alkoi eristäytyminen lähikontakteista sekä sopeutuminen outoon tilanteeseen.⁣⁣Olen tässä parin viimeisen viikon aikana havainnut niin itsessäni kuin muissakin ”pienen pientä” turnausväsymystä. Yritämme kuitenkin edelleen pitää sitä tsemppiä ja toivoa yllä. Ja niin pitääkin, mutta tässä kohtaa on myös enemmän kuin OK, jos väsyttää! Takana on jo monta viikkoa tätä poikkeuksellista arkea. Monessa perheessä alkaa voimavarat olemaan vähissä, myös lapsilla on havaittavissa väsymystä ja turhautumista. On ikävä rakkaita ihmisiä ja ihan sitä tavallista arkea esimerkiksi kaupassakäynteineen ilman koronan pelkoa, harrastuksineen, kyläilyineen ja puistoreissuineen. On ikävä sitä aikaa, kun ei tarvinnut pelätä tai miettiä,…

  • blogi,  mielipide,  some,  sosiaalinen media

    Somesta on kadonnut rentous ja suunnittelemattomuus

    Mitä some oli ennen ja mitä se on nyt? Tehdäänkö somea rennolla otteella vai otetaanko paineita? Ja mitä ovat somebuustiringit? Ensin oli Facebook, jossa päiviteltiin mitä ihmeellisempiä päivityksiä, kuten ”hohhoijaa, mitähän sitä tekisi?” tai ”liibalaaba”. Monesti päivitykset olivat ihan tavalliseen arkeen liittyviä, kuten ”Oon tänää pessy pyykkii, imuroinu, tehny ruoan, laittan takkaa tulet ja nyt voin vaan olla, ihanaa”. Ei sitä niin tarkkaan mietitty, että MITÄ voi julkaista. Jaettiin tavallista arkea, erilaisia sattumuksia ja tapahtumia. Monien ihmisten känniavautumiset olivat kyllä hyviä, mutta joskus hiton rasittaviakin 😀 Tai sitten facessa puitiin parisuhteen riitoja muiden nähden. Tuli Instagram. Ihana mahdollisuus jakaa vain kuvia, niitä kännykällä otettua räpsyjä ja julkaisuihin liitettiin hästägejä. Oli…