Monesti uuden vuoden vaihtuessa tai kesän kynnyksellä aloitetaan uudet, terveellisemmät elämäntavat. Otetaan niin sanotusti lyhyen aikavälin tavoite, että esimerkiksi kesään kesään mennessä on saatava viisi kiloa pois. Ei kuitenkaan välttämättä mietitä, että mitäs sitten, kun tavoite on saavutettu, kesä tulee ja tämän jälkeen taas syksy, arki?
Usein terveellisemmät elämäntavat tunnutaan aloitettavan rytinällä ja asenteella ”Kaikki tai ei mitään”. Kerrasta lisätään liikuntaa sohvaperunan nollasta viikkokerrasta viiteen kertaan viikossa, juodaan pelkkää vettä ja syödään ravintoköyhiä salaatteja ja ehkä näiden lisäksi kaiken maailman lisäaineita sisältäviä proteiinituotteita.
Aloitetaan tiukkoja dieettejä, joissa kiellettyjen ruoka-aineiden lista on suurempi kuin sallittujen. Nähdään sielun silmin, miltä sitä sitten mahtaa näyttää esimerkiksi kesään mennessä. Ollaan varmaan todella timmissä kunnossa, eikö?
Näin olen itsekin aikanaan ajatellut. Niiden monien, monien ”Nyt mie alan syömään terveellisemmin ja pitämään itsestäni huolta” -lupausten jälkeen.
Kun sitten se paino ei putoakaan ensimmäisten kahden viikon aikana (päinvastoin saattaa jopa nousta, kun yhtäkkiä lisätään liikuntaa), latistuu fiilis hyvin nopeasti ja lyödään hanskat tiskiin. Paskat, olkoon. Palataan siihen passiiviseen elämäntyyliin ja roskaruokaan. Ei tässä kuitenkaan koskaan onnistuta. Kuulostaako tutulta?
Itse olen päässyt pitkälle omien elämäntapojeni suhteen. Oma tarinani tässä onkin pitkähkö, koska tässä on mennyt niin monta vuotta opetellen ja totutellen uudenlaisia elämäntapoja, mutta kovin lyhyesti tätä ei pysty kertomaan. Tekstin seassa muutoskuvia alkutilanteesta nykypäivään.
Huomiona vielä, ettei itselläni ole sellaisia perussairauksia, jotka olisivat vaikeuttaneet prosessia.
Herääminen oman terveydentilan suhteen
Omalta osaltani pidän elämäntapojeni muuttamisessa käännekohtana kevättä 2011. Olin tuolloin 25-vuotias, painoindeksin mukaan vain lievästi ylipainoinen. Olin kuitenkin alkoholista, passiivisesta elämäntyylistäni ja epäterveellisemmästä ruoasta turvoksissa. Tein istumatyötä kahdeksan tuntia päivässä enkä juuri liikkunut työpäivienkään aikana. Istua tönötin perseelläni.
Vapaa-ajallani makasin sohvalla telkkaria katsoen ja mun ulkoilut oli sitä, että kävin puolen tunnin välein ulkona tupakalla. Joka kevät ja syksy minuun iski lenkkeilykärpänen ja kävinkin parin viikon ajan säännöllisesti kävelemässä. Kunnes alkoi sääriä särkemään eikä se painokaan mihinkään laskenut, niin olkoot. Luovutin, joka kerta.
Tuolloin keväällä 2011 mulla todettiin monirakkulaiset munasarjat eli pco. Haaveissa meillä oli ensimmäinen lapsi, mutta pco voi vaikeuttaa raskaaksi tulemista; pitkät kierrot, myöhäinen ovulaatio (jos ovulaatiota ollenkaan joka kierrossa) ja jos ovulaatio tapahtui, saattoi munasolu olla huonolaatuinen.
Luin ja tutkin paljon asioita. Jo 5-10 % painonpudotus, liikunnan lisääminen sekä huonojen hiilareiden jättäminen vähemmälle voisivat helpottaa pco:n oireita ja edesauttaa raskauden alkamista. Painoin tuolloin 76 kiloa (pituutta 172 cm), joten omalta osaltani painoa olisi pitänyt lähteä vähintään 3,8 kg. Ei siis mikään paha tavoite! Ihan toteutettavissa ja saavutettavissa.
Muutoksen aloittaminen
SIlloin ihan alkuun aloitin jättämällä kaikki hiilarit pois eli aloin niin sanotusti karppaamaan. Jätin herkut, pastat, riisit, leivät ja perunan, mutta alkoholi valitettavasti säilyi viikonlopuissa. Jätin mehut ja limpparit kuitenkin pois, siirryin maustettuihin kivennäisvesiin. Vuoden 2011 syksyllä palautin ruokavaliooni hyvät hiilarit eli täysjyvämakaronit, -riisit ja -leivät. Vuoden loppuun mennessä painoa oli tainnut lähteä jo 4 kiloa.
Keväällä 2012 hommasimme työkaverini kanssa kuntosalikortit ja kävimme parin kuukauden ajan joka viikko 2-3 kertaa viikossa erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla. Kappas kummaa. Kun liikuntakärpänen oli purrut ja tämän myötä hyvä fiilis, tulinkin kyseisen kevään aikana raskaaksi 🙂 Painoin tuolloin 68 kiloa eli olin onnistunut pudottamaan painoa vuodessa kahdeksan kiloa, loppujen lopuksi aika pienillä muutoksilla.
Koska raskaana ollessa ei luonnollisesti käytetä alkoholia, alkoi mun kasvot kaventumaan entisestään ja ruokavalio muuttui terveellisemmäksi. Alussa oli pahoinvointia, joka sekin rajoitti syömisiä sekä liikkumista. En raskauden aikana juurikaan liikkunut, yksittäisiä kävelylenkkejä lukuunottamatta. Raskaus toi mulle 8 kiloa, jotka kaikki (sekä pari extrakiloa) jäivät synnärille joulukuussa 2012.
Ensimmäisen lapsen äiti, ruokarytmin hakemista ja liikunnan aloittelua pitkän tauon jälkeen
Mulla oli ruokarytmissä paljon korjattavaa. En osannut syödä aamupalaa, join vain kahvia. Vauvan nukkuessa joskus puolen päivän aikaan, söin pari leipää. Lämmin ruoka miehen tullessa töistä kotiin ja illalla iltapala. Herkkuja meni lähes joka päivä. Imetys kuitenkin imi minut kuiviin ja vuoden 2013 lopulla painoin enää 58 kiloa eli 10 kiloa oli lähtenyt vuodessa.
Syksyllä 2013 löysin lenkkeilyn ilon ja kävimmekin melkein joka aamu pojan kanssa lenkillä, hänen istuessaan rattaissa. Puolesta tunnista 45 minuuttiin oli yleensä lenkin kesto. Tästä tuli niin hieno tapa meidän kotiarkeen ja liikunta alkoi taas maistumaan toisella tapaa.
Vuonna 2014 jatkoin terveellisempien elämäntapojen opettelua. Opettelin esimerkiksi juomaan vettä. Olin kuitenkin niin sanottu ”laiha läski”.
Palasin töihin tuon vuoden syksyllä ja opettelin syömään aamupalaa. Pyrin juomaan edes itsetehdyn smoothien tai syömään jonkunlaisen leivän töihin päästyäni. Töissä söin lounaaksi yleensä omia eväitä, kotona oli päivällinen ja sitten vielä iltapala.
Alkuvuodesta 2015 otin tietoista kuntospurttia ja aloin tekemään lihaskuntoa kotona sekä laitoin herkut kokonaan pannaan. Haaveissa oli toinen lapsi eikä raskaus ollut alkanut aktiivisesta yrityksestä huolimatta.
Toinen raskaus ja yritystä pitää terveellisemmistä elämäntavoista kiinni
Alkuvuoden 2015 elinkin terveellisemmin, ruokavalioon huomiota kiinnittäen. Jatkoin lenkkeilyä sekä uskalsin ja jaksoin jopa hölkätä pieniä matkoja. Kuopus saikin alkunsa maaliskuussa 2015 sellaisesta niin sanotusta yllärioviksesta.
Ylläriovis siksi, kun normaalisti ovuloin suhteellisen myöhään, noin kp 20-22. Tämä olikin jo kp 16, joka oli siis ihan sellaisen ihannekuukautiskierron mukainen ajankohta. Uskon, että alkuvuoden skarppauksella elämäntapojen suhteen oli vaikutusta kuukautiskierron normalisoitumiseen. Painoin tuolloin 58 kiloa.
Hienosti alkanut hölkkäharrastukseni kuitenkin jäi kevään aikana hyvin äkkiä, koska raskauden myötä kaverikseni saapui tuttu pahoinvointi, pahempana kuin esikoisen odotusajasta. Lisäksi liitoskivut alkoivat vaivata hyvin aikaisessa vaihessa.
Koko raskauden ajan pyrin kuitenkin edes silloin tällöin käymään pienellä köpöttelylenkillä, vielä pari päivää ennen synnytystäkin. Olin kuitenkin toisen raskauden aikana fyysisesti kipeämpi ja mieleltäni masentuneempi kuin ensimmäisen raskauden aikana. Kuopus syntyi joulukuussa 2015 ja synnäriltä lähtiessäni painoin 64 kg.
Kahden lapsen äiti, ruokavalion viilausta ja liikunnan lisäämistä
Kuopuksen ollessa ihan pieni vauva, opettelin syömään puuroa aamuisin. Ihme kyllä, puuroa syön edelleen aamuisin. Pisin tauko on ollut kuukauden verran ja se tauko oli ihan tässä vähän aikaa sitten.
Jopa kesän helteillä olen lämmittänyt itselleni joka aamu sen puuron. Aamuisin puuron lämmetessä keitän kahvit ja juon kaksi isoa lasia vettä.
Opettelin muutenkin paremman ruokarytmin, 4-5 ateriaa päivässä, lasten kanssa samaan aikaan (paitsi iltapala). Melko äkkiä kroppa siihen tottuikin, että se sai polttoainetta säännöllisesti.
Vettä opettelin juomaan sen vähintään kaksi litraa päivässä. Alkuun mulla oli tässä apuna puhelimessa ihan sovellus, joka muistutti veden juomisesta. Jonkin ajan kuluttua en enää tarvinnut sovellusta apuna, veden juominen tulee hyvin automaattisesti.
Ollessani kotiäitinä kahden lapsen äitinä, ulkoilujen ja hyötyliikunnan merkitys kasvoi. Olimme omalla pihallamme tai kävelimme kilometrin päässä oleviin puistoihin, perhekahvilaan tai kavereille. Ylipäänsä menimme kävellen/rattailla joka paikkaan 1,5 kilometrin säteellä.
Tietysti kahden lapsen äitinä sitä kotihommaakin ja sitä myötä aktiivisuutta oli ja on enemmän. Pyykin- ja ruoanlaittoa, pientä siivousta ja järjestelyä. Sellaista normaalia arkiaktiivisuutta.
Keväällä 2016 aloittelin hölkkäharrastusta uudelleen ja sain huhtikuussa hölkättyä 5 km, toukokuussa meni jo 10 km. Kesän olin mukana kaverin vetämässä liikuntaryhmässä, erilaista omalla kehonpainolla tehtävää lihaskuntoa ulkona, erilaisissa ympäristöissä. Tätä kautta tutustuin uusiin ihmisiin ja samalla löysin itsestäni omaan kuntooni nähden uskomatonta voimaa sekä nopeaa kehittymistä.
Kotona tein omaa treeniä kahvakuulien avulla. Se oli vielä sitä aikaa, kun sain ottaa jumppavälineet esiin ilman, että joku muukin olisi siinä ollut niitä heti kärkkymässä 😀
Syksyllä 2016 aloin käymään kansalaisopiston ohjatulla kuntosalikurssilla, jossa käyn edelleen kerran viikossa. Siellä treenataan kiertoharjoitteluna koko kroppa, kuitenkin joka kerta painottaen eri kehon osia.
Nykytilanne, parempaa syömistä ja terveysliikkujan liikkumista
Tällä hetkellä painan noin 64 kiloa. Kuopuksenkin imetysaika imi minut aikanaan hetkeksi kuiviin, mutta nyt siitäkin on jo yli kolme vuotta, joten painoni on tasaantunut tähän lukemaan.
Olen ollut timmimmässä kunnossa vielä keväällä 2017, mutta nyt ruuhkavuosien ja oman jaksamisen myötä olen hellittänyt otettani liikunnan suorittamisesta enkä enää haaveile ihan niin timmistä kropasta. Kunhan nyt saisin ylläpidettyä tätä, mitä tällä hetkellä on. Pitäen mielessäni se oma terveys ja se, että kaikki vähäinenkin itseensä panostaminen on kotiinpäin.
Ruokavalion suhteen olen salliva. Jos haluan syödä herkkuja, syön niitä, useimmiten en halua tai edes jaksa. Syön tavallista kotiruokaa (myös peruna, pasta), ruokaisia salaatteja, leipää, luonnonjogurtteja ja maitotuotteita yleensäkin, hedelmiä, marjoja ja puuroa. Ruokavaliossani on myös viime aikoina lisääntynyt mm. kauramaidot ja -jogurtit sekä kasvisruoat.
Käymme myös pikaruokaravintoloissa tai tilaamme joskus paikalliselta grilliltä ruokaa enkä mie silloin mitään salaattia ota 😀
Huomaan, että mulla on esimerkiksi jaloissa ja käsissä enemmän voimaa kuin mitä joskus aikanaan. Mun veriarvoni ovat parantuneet ja kuvittelen olevani nuoremman näköinen nyt kuin silloin yhdeksän vuotta sitten, vaikka ikäkriisi alkaakin taas painamaan 😀 Hienoa tässä on myös se, että munasarjani ovat palautuneet normaaleiksi.
Vyötärönympärykseni oli vielä aikanaan 88 cm, kun naisten niin sanottu riskiraja terveyden kannalta katsottuna on 80 cm. Nykyään vyötärönympärykseni taitaa olla noin 75 cm.
Konkreettiset muutokset, joita olen tehnyt ja joita noudatan tälläkin hetkellä
Alkoholilla läträäminen pois, mutta en ole absolutisti. Olisi tosin huolestuttaavakin, jos näin kahden lapsen äitinä edelleen joisin yhtä paljon kuin joskus ennen.
Säännöllisen tupakoinnin lopettaminen.
Tarpeeksi veden juomista päivän aikana.
Säännöllinen ateriarytmi ja niin sanotun lautasmallin mukaan koottuja annoksia, riittävästi ruokaa. Mikään ei ole kiellettyä, myös herkut ovat sallittuja. Joka päivä on syötävä edes yksi kunnon, lämmin ateria. Lautaselta on hyvä löytyä myös väriä, muun kuin ketsupin muodossa.
Hyöty- ja arkiliikunta, myös työpäivien aikana otetaan niitä askeleita ja jaloitellaan. Asioilla käydessä auton voi jättää parkkiin kauemmas, käytän rappusia ja käyn kävellen esimerkiksi lähikaupassa. Kuopuksen vien monesti aamuisin kävellen 500 metrin päässä sijaitsevaan päiväkotiin.
Sopivasti liikuntaa. Esimerkiksi pari kertaa viikossa käyn lenkillä (yleensä kävellen, joskus harvoin hölkäten) sekä lihaskuntoa kerran tai kaksi viikossa. Työpaikan kuntosali sai uusia laitteita, joten aikataulujen salliessa treenin voi käydä tekemässä suoraan työpäivän jälkeen.
Matka on ollut pitkä, mutta se on myös palkinnut sekä muuttanut omaa ajattelumaailmaani
Matka on ollut pitkä. Paljon olen tehnyt virheitä, mutta paljon olen myös oppinut. Tahtotilani on edelleen se, etten enää ikinä halua palata samanlaiseen passiiviiseen elämäntapaan, jota olen elänyt vielä yhdeksän vuotta sitten. Se sisäinen tunkkainen olo oli jotain aivan karmeaa. Voin tuolloin huonosti sekä ulkoisesti että sisäisesti.
Olin kateellinen kaikille, jotka olivat aktiivisia liikkujia tai jaksoivat panostaa syömisiinsä. Koska olin kateellinen, en myöskään osannut iloita heidän puolestaan, vaikka he tekivät hienoa työtä itsensä suhteen. Se oma paha olo oli vain niin karseaa ja omistin mustavalkoisen ajattelutavan. Juurikin tämä ”kaikki tai ei mitään”.
En myöskään halua enää rajoittaa itseltäni sitä, miten syön, toisin sanoen mitä saisin syödä. Kuuntelen omaa kehoani ja menen sen mukaan. Normaalisti kehoni kertoo aika pian, jos jokin ei sovi tai jos ruokarytmini on useamman päivän minun normaalistani poikkeavaa. Ja se, mikä itselleni on normaalia, voi jollekin toiselle olla niin sanotusti epänormaalia.
Omalta osaltani näiden tapojen opetteluun ja niiden saamiseksi luonnolliseksi osaksi elämää on mennyt vuosia! Miten siis voisi olettaa, että ihminen oppisi kuukaudessa täysin uudet elämäntavat, joita pystyisi noudattamaan pidemmällä tähtäimellä?
Pikkuhiljaa, pieniä muutoksia tekemällä kannattaa aloittaa. Näin pysyvien muutosten saaminen ja niiden ylläpitäminen on helpompaa.
Itselleen pitää olla armollinen ja muistaa, että olemme kuitenkin tavallisia ihmisiä, emme mitään superihmisiä
Rohkeasti kokeilee jotain, kokeilee jotain muuta, yrittää löytää ne itselleen sopivat, terveellisemmät elämäntavat. Sellaiset, joita on helppo ylläpitää siinä omassa arjessaan. Jos elää ruuhkavuosia pienten lasten kanssa, ei silloin ehkä kannata yrittää elää yhtä kurinalaisesti kuin olisi fitnesskisoihin osallistumassa (ellei oikeasti ole osallistumassa).
Hyötyliikunta, mahdollisuuksien mukaan lähes sama, normaali ruokavalio muun perheen kanssa ja sen hyväksyminen, että arkeen tulee jatkuvalla syötöllä muutoksia. Omia ja lasten sairasteluita, työkiireitä ja muita pakollisia hoidettavia asioita. Kaikenlaista voi tapahtua, joka pistää arjen paletin uusiksi.
Jos suunniteltu treeni jää jossain kohtaa väliin, tulee uusia päiviä ja mahdollisuuksia treenata. Jos muutaman päivän syö, miten sattuu, voi aina tehdä taas ryhtiliikkeen.
Ja mikä tärkeintä, yrittää olla itselleen armollinen <3 Jo pienilläkin muutoksilla voi saada paljon hyvää aikaa, vaikkei esimerkiksi paino putoaisikaan.
Jos haaveissasi on elämäntapamuutos, tsemppiä, sie pystyt siihen kyllä, kun vain teet päätöksen. Kaikki lähtee loppujen lopuksi omasta itsestä ja sieltä oman pään sisältä.
Läheisten tuki on myös todella tärkeää. Jos läheisissäsi on yksikin lyttääjä, joka mieluummin kritisoi kuin kannustaa haluasi muuttaa elämäntapojasi, jätä hänet omaan arvoonsa. Nämä ihmiset eivät edesauta sinua saavuttamaan haluamaasi.
Jos taas ei itse ole valmis muuttumaan ja tekemään niitä konkreettisia muutoksia itsensä hyväksi, ei valitettavasti mitään tapahdukaan, ainakaan pidemmällä tähtäimellä.
Kiloja voi saada hyvinkin nopeasti pois epäedullisilla tavoilla, mutta niiden pitäminen poissa vaatiikin jo enemmän. Se vaatii nimenomaan niiden omien elämäntapojensa muuttamista.
Rakkaudella Henna
Hienona esimerkkinä toimii myös
Anna Saivosalmi, joka on jo 10 vuotta pysynyt normaalipainossa
Muita lukemisen arvoisia hyvinvointiblogeja ja instatilejä, joita kannattaa käydä kurkkaamassa
Monna Treenaa -blogi sekä insta @monnapursiainen
Merita Väänänen -blogi sekä insta @meritavaananen
Hooray for Squats -blogi sekä insta @hoorayforsquats
11
2 thoughts on “Terveellisemmät elämäntavat pian vuosikymmenen ajan”