Uusi vuosi, vanha minä – ottakaa tai jättäkää

Vuoden vaihtuessa on tapana summailla yhteen mennyttä vuotta ja haaveilla uudesta vuodesta. Asettaa tavoitteita ja miettiä, miten kaikin tavoin sitä voisi itseään kehittää, miten voisi olla niin sanotusti parempi ihminen ja kokea henkisen valaistumisen.

Tai no. Kuka tekee ja kuka ei.

Kaikki meistä tietävät, että vuosi 2020 oli haastava monelle case K:n takia. Moni lomautettiin tai irtisanottiin töistä, yrityksiä ajautui konkurssiin. Yksinäisyys lisääntyi ja perheiden tilanteet ovat kärjistyneet. Osa nuorista voi huonosti ja nyrkit heiluvat, jopa kuolemaksi asti.

Näiden lisäksi elämä on heitellyt ihmisille muitakin haasteita. Menetyksiä, sairastumisia, onnettomuuksia, rahahuolia ja ihmissuhdeongelmia.

Kaikkea tätä samaan aikaan, kun on pitänyt entisestään pärjätä ”omillaan”, muistaen sosiaalisen etäisyyden. Tukiverkostot ovat pienentyneet, kaikki eivät osaa puhelimessa/viesteillä kertoa mieltä painavista asioista. Ei saa olla lähekkäin, ei halata. ”Muistakaa turvavälit!”

Miten paljon jääkään piiloon pahoja asioita, kun ihmiset eivät samalla tavalla voi kohdata toisiaan ihan oikeasti. Ruudun takana ja somessa on helppo kaunistella asioita ja arkea.

”Ihan hyvin menee”, sitä joku kirjoittaa viestiä samaan aikaan, kun ahdistus puskee päälle niin, ettei meinaa henkeä saada. Tai jonkun oma läheinen on juuri hetkeä aiemmin heitellyt pitkin seiniä. Eipähän tarvitse mustelmia peitellä, kun ei mihinkään ole välttämättä pakko mennä ja kohdata muita ihmisiä.

Ja nämä ovat vain pieni osa sitä, mitä kaikkea ihmisten kodeissa tapahtuu tai on tapahtunut, mutta kukaan ei välttämättä huomaa. Sitäkään vähää, mitä aiemmin.

Osalle vuosi 2020 oli hyvä. Paljon yhteistä aikaa perheen kanssa, paljon kotoilua, luonnossa olemista, uusia harrastuksia. Elämistä sellaisessa omassa pienessä kuplassa. Suojaten itsensä ja läheisensä mahdollisimman hyvin. Pahalta piilossa, paha pois mielestä. Introverttien unelma. Hiljaisuutta ja tyhjiä kalentereita.

Jokainen olemme kokeneet vuoden 2020 eri tavoin. Itse kuulun siihen kastiin, jota on ”vain” ahdistanut, mutta ulkoiset puitteet ovat olleet ok. Oman ahdistukseni syyt ovat syvemmällä kuin case K, toki mennyt vuosi on myös aktivoinut joitain asioita sisimmässäni.

Vuosi 2020 toi itseni ylittämistä ja haastamista – ilman, että olin näitä etukäteen kirjannut mihinkään

Vaikka en ole vuosi sitten kirjannut ylös mitään tavoitteita tai tietynlaisia haaveita, toi vuosi 2020 kuitenkin sattumalta (tarkoituksella?) eteeni asioita, jotka tietyllä tapaa ovat pinnan alla kyteneet. Odottaneet päivänvaloa.

Esimerkiksi vuonna 2020 olen ylittänyt itseni laulamalla molemmille kummipojilleni, jotka syksyllä sain elämääni. En olisi vuosi sitten uskonut, että laulaisin hyvin pienelle yleisölle, jolloin tilanne on todella intiimi ja herkkä. Enkä olisi uskonut, että teen tämän selvinpäin 😄 Aiemmat laulelut (karaokessa) ovat vaatineet hieman alkoholia rohkaisuksi. Ja hämmästynein olen siitä, että laulustani kummipojilleni myös tykättiin.

Suostuin podcastiin haastateltavaksi (linkki haastatteluun). Jännitti todella paljon avata ajatuksiani ÄÄNEEN. Haastattelu oli kuitenkin ihana kokemus ja sain paljon hyvää palautetta. En kuulostanutkaan hölmöltä, asioista mitään tietämättömältä, jota yleensä pelkään suuni avatessani.

Liikunnassa haastoin itseäni mm. pyöräilemällä 30-40 kilometrin matkoja. Mitä en olisi tätäkään vielä pari vuotta sitten uskonut tapahtuvaksi. Että oikeasti jaksaisin. Edelleen nämä kaikki liikuntahommat ovat itselleni isoja asioita, kun vielä 10 vuotta sitten olin täysi sohvaperuna.

Olen päässyt monen jo ennestään rakkaan ihmisen kanssa niin sanotusti ”uudelle levelille” eli koronavuosi on syventänyt suhdettamme ja lähentänyt meitä. Kalentereiden tyhjentyessä on ollut enemmän aikaa. Samaan aikaan on uskallettu olla toisen edessä heikompia, tuoda niitä kipeämpiä asioita esiin. On uskallettu nojata toista vasten, mutta myös tuettu nojaavaa, sitä hieman kallellaan olevaa.

Yksi iso asia vuodessa 2020 oli saada runnottua läpi kuntouttavan psykoterapian monimutkainen hakuprosessi ja saada paikka psykoterapiaan. Löysin ihanan terapeutin, jonka kanssa matka alkoi syksyllä ja olemme päässeet hyvään vauhtiin mun päänsisäisten ja osittain myös ulkoisten ”mörköjen” kanssa. Tämän prosessin kun käyn läpi, saadaan minut pikkuhiljaa tulemaan sellaiseksi kuin olen 😊

Luovuus, liikunta ja pohdiskelu ovat iso osa minua

Vuosi 2020 opetti ja näytti, mitkä ovat mun vahvuusalueita. Olen tykästynyt entisestään pohdiskeluun, kirjoittamiseen, luontoon, kuvaamiseen, tärkeisiin ihmissuhteisiin ja liikuntaan.

Näistä esimerkiksi pohdiskelu ja kirjoittaminen ovat olleet iso osa minua ihan pikkutytöstä asti. Viihdyn hyvin myös yksin, vaikka kaipaan ympärilleni myös ihmisiä, joiden kanssa on helppo olla. Olenkin niin sanottu sosiaalinen introvertti.

Jos jotain aion tänä vuonna itsessäni ja elämässäni vahvistaa, niin noita aiemmin mainittuja. Olen valitettavasti toisinaan jättänyt osaa näistä asioista kaiken muun alle. Huomaan, että heti kun löydän näille tärkeille asioille paremmin ja enemmän aikaa, koen hengittäväni hieman kevyemmin. Niin se meillä kaikilla on – ne itselleen tärkeät asiat kannattelevat ja tekevät arjestamme mieluista.

Olen loppupeleissä sellainen ”haihattelija”. Paljon ajatuksia virtaa päässäni, josta johtuen monet arjen perusasiat tuntuvat haastavilta, kun en jaksaisi keskittyä arkiseen, vaan elää siellä omissa maailmoissani.

Silti mulla on tietty taito pitää arki paketissa ja kasassa, vaikka kaikenlainen aikatauluttaminen ahdistaa. Olen tietynlainen ”taivaanrannan maalari”, joka toisinaan kokee olevansa hieman vääränlainen muun elämän rytmiin.

Ei ole tulossa parempaa minää, on vain minä

Olisikohan tämä nyt toinen vai peräti kolmas uusi vuosi, kun en todellakaan lupaile itselleni tai muille suuria ja mahtavia asioita, mitä tulee ”parempaan” minään ja itseni kehittämiseen.

Viime vuodet ovat olleet aikamoista mullistusta ja myllerrystä muutenkin. Jo perhe- ja työelämä ovat tuoneet oman twistinsä, viime vuoden case K:a unohtamatta. Niissäkin on jo tarpeeksi sulateltavaa ja sopeutumista.

Jokainen vuosi tuo elämään väistämättä jotain uutta ja poistaa jotain vanhaa. Jos sitä on hieman avoimempi maailmalle, pienempiä ja isompia hyviä asioita tapahtuu ilman, että niitä kohti väkisin pinnistelee ja ponnistelee.

Ei siis ole tulossa mitään ”parempaa” minää, tässä jatkaa matkaa ihan vain minä. Sen mukaan, mitä vuosi ja elämä tuo tullessaan. Osalle tämä on hyvä näin, osalle ”punainen vaate”. ”Eikö se nainen nyt parempaan pysty?!”

Toisille toimii omat, elämän kirjatut tavoitteet, jos ja kun niitä kohti on motivoitunut kulkemaan. Samaan aikaan, kun kokee niiden selkeyttävän omaa arkea ja niitä omien unelmien tai oman hyvinvoinnin tavoittelua.

On syytä kuitenkin jälleen muistaa, että ihmisiähän tässä edelleen vain ollaan. Elämää ja arkea tapahtuu.

Ei ihminen ole sen huonompi, jos ei varsinaisia tavoitteita uudelle vuodelle aseta. Eikä ihminen myöskään kuvittele olevansa ”parempi” asettaessaan niitä tavoitteita.

Tavoitteita teillä tai ei, toivotan kaikesta huolimatta parempaa tätä vuotta 2021.

Rakkaudella (ihan tavallinen) Henna

 

 

4

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *