elämä

  • elämä

    Syksyä elämän eri väreissä osa 1: Hyvästit kissavanhuksellemme

    Menneeseen syksyyn on liittynyt paljon asioita ja erilaiset tapahtumat ovat seuranneet toisiaan. Kirjoitin syyskuussa yleisiä kuulumisiani ja tämän kyseisen kirjoituksen jälkeen alkoikin tapahtumaan kaikenlaista hurjalla vauhdilla. Tarkoituksenani oli ensin kirjoittaa nyt vain yksi postaus kaikkiin tapahtuneisiin liittyen ja hieman kuroa omiakin ajatuksiani selvemmiksi, mutta tekstiä olisi tullut niin paljon, ettei kukaan olisi jaksanut ajatuksella lukea loppuun asti. Parempi siis pilkkoa sitä kaikkea edes pariin eri postaukseen – ja onpa hyvä syy taas kirjoitella, ajatuksen virtana, omassa tahdissa. Joka tapauksessa, yksi isoimmista ja kipeimmistä menneen syksyn tapahtumista oli luopuminen kissavanhuksestamme. Kun kissa aikanaan taloon ja perheeseen saapui Miku-kissa on lokakuussa 2005 haettu Korian eläintalolta. Tuolloin 5 kk ikäinen karvakaveri valloitti mun…

  • elämä

    Täällä ollaan edelleen – elämän pyörteissä!

    Täällä ollaan edelleen – elämän pyörteissä, mutta ollaan kuitenkin! Viimeisin blogipostaukseni on tammikuulta, julkaisemattomia luonnoksia on muutamiakin eli aina välillä olen blogini puolella käynyt. Alkanut luomaan uutta, mutta sitten on aina tullut jotain. Ihan vain esimerkiksi väsymys, ehkä jopa turhautuminen ympärillä olevaan. Vaikka julkaisutahtini on ollut todella verkkaista, en ole missään vaiheessa ollut hautaamassa blogiani kokonaan. Pieni kipinä kytee aina, innostus kirjoittamiseen on taustalla arjen kiireistä ja haasteista huolimatta. Onkin hienoa pystyä pitämään julkaisutahti verkkaisena ja palata blogin äärelle aina silloin, kun hyvältä tuntuu. Väkisin ei tarvitse kirjoittaa tai ylipäänsä keksiä aiheita. Voi kirjoittaa silloin, kun flow iskee – vaikka sitten kerta vuoteen, tai kaksi. Luin eräänä iltana vanhempia blogitekstejäni…