”Kirjoita vaan, mutta älä kuitenkaan kirjoita”

Saan nykyään paljon kuulla, miten kirjoittaminen on ehdottomasti yksi vahvuuksistani. Osaan tämän homman. Osaan kirjoittaa niin, että lukija pystyy helposti ymmärtämään lukemansa. Kirjoitan samaistuttavasti ja teksteistäni saa vertaistukea.

Kirjoitan auki omia tunteitani ja siinä samalla joku muukin voi oivaltaa tärkeitä asioita omasta tunne-elämästään.

Bloggaaminen on yli kolme vuotta ollut mulle se asia, jonka avulla olen avannut kipeitä tunteitani ja ajatuksiani, ”hieman” niitä siivoten julkaisukelpoisiksi. Olen aikanaan perustanut blogin vertaistueksi muille, jotka kipuilevat esimerkiksi äitiytensä ja/tai oman itsensä kanssa.

Minua on sanottu rohkeaksi, kun uskallan kirjoittaa vaikeistakin asioista. Ehkä olen ollut jopa tyhmän rohkea 😀

Tässä on kuitenkin varjopuolensa. Tekstejä lukee myös ihmiset, jotka eivät minusta pidä. Näitä lukee ihmiset, jotka haluavat mun paljastavan jotain ”kättä pidempää” minua vastaan.

Jatka lukemista ””Kirjoita vaan, mutta älä kuitenkaan kirjoita””

4

Tullaan tutuiksi – pieni esittely itsestäni

Tämä postaus on pieni esittely itsestäni. Kuka onkaan Henna Helena, kirjoittaja tämän blogin ja sen somekanavien takana? 🙂 

Olen pohjimmiltani positiivinen ihminen. Yritän löytää mahdollisimman monista asioista myös ne hyvät puolet, tai ainakin uskoa parempaan. Uskon naiivisti, että lähes kaikella on tarkoituksensa ja tietyt asiat tapahtuvat niin kuin niiden kuuluu tapahtua.

Välillä elämässä ja sen heittämissä haasteissa ei tunnu olevan mitään järkeä, mutta jonkun ajan kuluttua sitä havahtuu, että joidenkin asioiden piti mennä juuri niin. Tosin kaikkea tapahtunutta ei tälläkään ajattelutyylillä pysty selittämään, itselleen tai muille.

Minulla on omanlaiseni huumorintaju. Ihan aina en kaikkea läppää ymmärrä, mutta toisinaan revin rivien välistä vaikka mitä huumoria. Hymy on loppujen lopuksi aika herkässä, naurukin raikaa oikeassa porukassa. Välillä itkettää, mutta itkun jälkeen pyyhitään kyyneleet ja taas hymyilyttää.

Olen erittäin kiinnostunut ihmisten mielen liikkeistä ja joskus jopa ylianalysoin, että miksi tuo teki noin tai tuo sanoi näin. Mitä siellä on taustalla? Ajattelen liikaa ja siitä syystä unohtelen oleellisempia asioita. Joskus toivoisin, että saisin aivoni off-asentoon ja painelisin eteenpäin laput silmillä. Olisi helpompi, kun päässä ei pyörisi niin paljon kaikkea enkä havainnoisi niin paljon asioita ja tunteita ympäriltäni.

Jatka lukemista ”Tullaan tutuiksi – pieni esittely itsestäni”

7